Mellerin blogi

Uusinta asiaako?

Laulaessani tai vain ajatellessani virttä huomasin Haavion sanoista muodostuvan rukouksen. Oma henkeni yhtyi haparoiden anomaan tuoretta näkyä Suomen Siionille siitä, mitä merkitsee olla Kristuksen ruumis tässä ajassa, tässä maassa. Herra, aloita minusta! Merkillisen lähelle tulevaa runoa ja rukousta, sanoisin. Lue, laula, tässä ovat virren sanat.

Orjantappuroita kasvaa

syntiinlankeemuksen maa.

Moni harhaa turvatonna

tuntematta Jumalaa.

Jaksammeko, Herran kansa,

nähdä kylmin sydämin

vihamiehen saalistusta,

julmaa valtaa helvetin?



Moni kantaa kärsimystään

epätoivo sielussaan.

Moni vaipuu vierellämme

paatuneena kuolemaan.

Käytämmekö itsekkäästi

Herran suomaa armoa?

Eikö Jeesus Kristus kuollut

kaiken kansan puolesta?



Jeesus käski riemuvuotta

maailmalle kuuluttaa,

vangituille, sorretuille

viedä voiton sanomaa.

Jeesus käski riivaajaiset

lannistaa ja syöstä pois.

Sairaita hän neuvoi tuomaan

kärsimyksen yöstä pois.



Jeesus, pyhän nimes tähden

vuoksi kalliin veresi

valtakuntas työhön lähden,

apuun lähimmäisteni.

Kerron heille armostasi,

rakkautes työtä teen.

Kärsivien taakkaa kannan,

kuivaan tuskan kyyneleen.



Armopalkan saanhan sulta:

ilon auttaa, palvella.

Aarteeni sä itse olet,

Jeesus, kaikki kaikessa.

Saavu, Jeesus, ikävöity

seurakuntas odottaa.

Kerran luodaan, lupasithan,

uusi taivas, uusi maa.



http://www.patmos.fi/leo_meller_blogi/?entityId=166

2

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tässä mielipide

      Tämä virsi tuli tarpeeseen.
      Olemme mieheni kanssa keskustelleet tämän viikon tapahtumista ja todenneet, että haluaisimme suorastaan paeta johonkin tätä kaikkea jumalattomuutta.Kun päivä päivältä ja viikko viikolta tulee aina uutta Raamattuun uskovia ihmisiä vastaan.Milloin hyvänsä avaa tv:n tai lehden, aina on jotakin homoista,kirkon "uusista" tuulista ja yleensä kaikesta jumalattomuudesta.Nytkö vasta runsaan 2000vuoden jälkeen on löytynyt oikea viisaus Raamatusta.Ne, jotka haluavat perustaa "vanhaan" Raamatun ilmoitukseen, työnnetään mediassa ja jopa "uususkovaistenkin"kautta maan rakoon.Tulee taivasikävä päästä tätä kaikkea pakoon.
      Kuitenkin lopun aikoina ymmärrämme kaiken vain pahenevan.On nostettava päämme ja pidettävä oma rukouselämä ja muukin elämä lähellä Herraa.
      Pääsemme em. virren sanoin kerran taivaaseen kaikkea tätä pakoon,kun luodaan uusi taivas,uusi maa.Jaksetaan vielä hetki ja yritetään kertoa tästä määränpäästämme mahdollisimman monelle.
      Herra armahda vielä maatamme ja kansaamme!

      Eräs lukija Mellerin runosta

    • ihana virsi

      Onpa ihana virsi !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4339
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 152
      976
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      20
      864
    9. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      852
    10. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      26
      805
    Aihe