Mamut kärsivät eniten pakkoruotsituksesta. Heidän pitää opetella peräti kaksi pikkukieltä oman kielen ja englannin lisäksi.
Siksi he ovat otollista pakkoruotsi-adressin allekirjoittajia. Mamuja on 250 000 eli potentiaalia löytyy.
Nyt vain kehittelemään taktiikaa ja keinoja saavuttaa mamut!
Siksi he ovat otollista pakkoruotsi-adressin allekirjoittajia. Mamuja on 250 000 eli potentiaalia löytyy.
Nyt vain kehittelemään taktiikaa ja keinoja saavuttaa mamut!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Umayyah voisi esiintyä adressin mannekiinina mamuihin päin. On suorastaan JULMAA svekojen tapa käyttää hyväkseen mamujen heikkoa asemaa kielipolitiikan välineinä.
Olisi mamujen oma etu allekirjoittaa kansalaisaloite www.ruotsivapaaehtoiseksi.fi
Toivottavasti mamut heräävät ja allekirjoittavat.
Kannattaisi ottaa selvää asioista, ennnenkuin alkaa itkemään mamujen "pakkoruotsista" jota ei edes ole olemassa.
"Maahanmuuttajien perusopetus
Oppivelvollisuus ja oikeus saada esiopetusta koskee kaikkia Suomessa vakinaisesti asuvia lapsia. Kunta tai muu opetuksen järjestäjä voi ottaa lapsen oppilaaksi perusopetukseen tai esiopetukseen, vaikka lapsi ei vakinaisesti asuisikaan kunnassa, jossa hän oleskelee.
Maahanmuuttajien opetusta järjestetään yleisopetuksessa, jossa oppilaat saavat tukea tarpeidensa mukaisesti tai perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmässä. Valmistavan opetuksen tavoitteena on antaa tarvittavat tiedot perusopetukseen siirtymiselle sekä edistää oppilaan kotoutumista ja kehitystä. Perusopetukseen valmistavan opetuksen laajuus vastaa yhden vuoden oppimäärää.
Perusopetuslain mukaan koulun opetuskieli on suomi tai ruotsi. Opetuskielenä voi olla myös saame, romani tai viittomakieli. Kunta voi järjestää perusopetusta ja esiopetusta vieraalla kielellä, mutta velvollisuutta vieraskielisen opetuksen järjestämiseen ei ole.
Oppilaat opiskelevat suomea tai ruotsia toisena kielenä. Oman äidinkielen opetus sen rinnalla vahvistaa oppilaan monikulttuurista identiteettiä ja toiminnallista kaksikielisyyttä. Maahanmuuttajille, joiden suomen tai ruotsin kielen taito ei ole äidinkielisen tasoinen kaikilla kielitaidon osa-alueilla, opetetaan äidinkieli ja kirjallisuus -oppiainetta suomi tai ruotsi toisena kielenä -oppimäärän mukaan.
Vähemmistöuskontojen ja elämänkatsomustiedon opetusta järjestetään, jos vähintään kolme opetukseen oikeutettua asuu saman kunnan alueella.
Maahanmuuttajien lukiokoulutus
Lukiossa maahanmuuttaja voi opiskella suomen tai ruotsin kieltä suomi tai ruotsi toisena kielenä -oppimäärän mukaan ja omaa äidinkieltään joko osana koulun normaalia opetusta tai koulu voi saada sen järjestämiseen siihen erillisrahoitusta.
Ylioppilastutkintoon kuuluva äidinkielen koe voi perustua suomi tai ruotsi toisena kielenä -oppimäärään, jos kokelaan oma äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame. Ylioppilastutkintolautakunta voi ottaa arvostelussa huomioon sen, että kokelaan äidinkieli on muu kuin se kieli, jolla hän suorittaa tutkinnon.
"
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/maahanmuuttajien_koulutuksen_kehittaeminen/index.html
Vaikka mamujen ei välttämättä tarvitse lukea pakkoruotsia, niin käytännössä niin on.
Lisäksi pakkoruotsin poisto vie mukanaan myös pakkovirkaruotsin, joka on käytännössä mamuille este.
Pakkoruotstus ylläpitää koko keinotekoista kaksikielisyyttä, joka on muiden vähemmistöjen pahin vihollinen.
ELI on ERITTÄIN hyvät syyt mamun allekirjoittaa pakkoruotsi-adressi!
Tässä onkin meillä persuilla pohtimista kun emme lähtökohtaisesti pidä EU:sta, Ruotsista, ruotsin kielestä emmekä mamuista.
Tässähän sitten pohdimme asiaa yhdessä kokoomusnuorten kanssa.