Mistä oikeasti on kyse nuorisotakuussa

Kyse on ohjata nuoret poliittiseen ohjelmaan, jossa heihin uudelleen iskostetaan vallitsevan politiikan arvoja. Lisäksi kyse on nuorten pakottamisesta todistelemaan uskollisuuttaan vallitsevalle järjestelmälle. Jos et ole kanssamme samaa mieltä olet meitä vastaan tyylisesti.

Jos kieltäytyy osallistumisesta poliittiseen ohjelmaan oikeuttaa kieltäytyminen järjestelmälle oikeuden syrjiä kieltäytyjiä ja pahimmillaan leimata heidät kuntoutuksen tarpeessa oleviksi (vaikka kieltäytyjä olisi täysin terve ja huippu-urheilijaa vastaavassa kunnossa). Kieltäytyjistä tehdään esimerkkejä suurimmalle osalle jos et todistele uskollisuuttasi valtiolle ja järjestelmälle joudut kadulle.

Nämä ohjelmat on kierosti naamioitu ”auttamiseksi”, jotta voidaan varmistaa, että kukaan ei voi vastustaa niitä. Eihän auttamista saa kukaan saa vastustaa. Auttamista voi vain kannattaa.

Kukaan ei kuitenkaan kerro nuorille, että ei heitä ole tarkoituskaan auttaa. Näiden ohjelmien tarkoitus on vain hallinnoida nuoria ja opettaa nuoriso mahdollisimman harmittomiksi heitä kohtaan, jotka todellisuudessa tekevät kaikki päätökset ja kahmivat kaikki Suomen luonnonvarat ja maiden tuotot taskuunsa.

Mielestäni kadulle joutuminen saattaisi olla nuorille parempi paikka kuin vuodesta toiseen osallistuminen näihin poliittisiin koulutus ohjelmiin ja uskollisuuden todistelu ohjelmiin, koska kadulle joutuminen opettaa selviämään ilman kenenkään apua. Ilman, että selviää ilman valtaa pitävien apua, ei koskaan pysty kasvamaan itsenäiseksi, riippumattomaksi tai saamaan omia vapauksiaan päättää omista asioista takaisin kaikki vapaudet pois ottaneilta. Lisäksi mitä useampi nuori menee kadulle sitä nopeammin voimme näyttää, että järjestelmä ei toimi ja sitä nopeammin pääsemme muuttamaan sitä.

Yrittämällä olla mukana toimimattomassa järjestelmässä väkipakolla vain pitkittää kärsimyksiä turhaan ja kadottaa koko nuoren sukupolven järjestelmän rattaisiin kun vuodet muuttuvat vuosikymmeniksi. Ihmiselämä ei kestä ikuisesti, joten kannattaisi alkaa vaalimaan oikeasti tärkeitä asioita jo nyt.
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Olen Idea kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu