Vasabladetin pääkirjoituksessa Viveca Dahl sanoo 24.3.2013, että
"Språkmajoriteten måste lära sig förstå språkminoriteten och vice versa."
"Kielienemmistön on opittava ymmärtämään kielivähemmistöä ja päinvastoin."
Ja Dahl kysyy: "Vem vill inte leva på sitt modersmål i sitt hemland?"
ElI: Kukapa ei haluaisi elää omalla kielellään kotimaassaan?"
Dahl kertoo 10 vuotta sitten tapahtuneesta Journalistikokouksesta Turussa, jossa jokin materiaali oli ollut vain suomeksi. Suomenruotsalaisia se ei ollut haitannut, mutta Ahvenanmaalainen oli protestoinut.
Dahlin mukaan suomenruotsalaiset eivät vaatineet "power pointteja" ruotsiksi, vaan tyytyivät auliisti suomen kieleen.
Hei, Dahl, Suomi on melkein suomenkielinen! On aika luonnollista, että jos osallisuu suomalaiseen journalistikoukoukseen, oletetaan, että osaa suomea.
Ruotsissa pääkieli on ruotsi. Englantia käytetään, jos ei ole yhteistä kieltä.
Toisena esimerkkinä Dahl kertoo Mustasaaren kuntakeskustelusta kokouksesta, jossa rkp-läiset ilmeisesti olivat katsoneet että kuntakysymyksessä kielelliset oikeudet menevät kaiken muun yli. Vastapuoli oli pitänyt muita asioita tärkeämpiä.
Dahl kysyy, miksei saisi pitää tärkeänä, että suomea osaavat vanhukset saisivat hoitoa ruotsiksi ja suomea osaamaton ruotsinkielinen pääsisi ruotsinkieliseen kouluun.
Tällainen asioiden kärjistäminen/vääntäminen on nykyään monen ruotsinkielisen tapa.
Hei, Dahl, kukaan ei ole missään Suomessa laukkauttamassa ruotsinkielisiä kouluja tai vanhainkoteja! piikkilankaa ei olla vetämässä niiden ympärille. Suomenkielinen enemmistö hyväksyy aivan täysin ne! (Toisin kun Ruotsalainen puolue 1800-luvulla suomenkielisiä kouluja)
Dahl kirjoittaa myös:
" Språkmajoriteten behöver inte betona de språkliga rättigheterna. Kommar knappast att tänka på att den innehar sådana eftersom de är självklara."
Eli: "Kielienemmistön ei tarvitse painottaa kielellisiä oikeuksia. Se tuskin edes tulee ajatelleeksi että sillä sellaisia on koska ne ovat niin itsestään selvä asia."
Hei, Dahl, tässä universumissa Suomessa nyt tällä hetkellä suomea puhutaan lähes 100 %:sesti. Länsimaisissa demokratioissa enemmistön etu ja mielipide yleensä on ylinnä. Vähemmistöistä pidetään eri tavalla huolta eri maissa, varsinkin kielivähemmistöistä.
Suomessa, vain Suomessa pieni vähemmsitö säätää enemmistön kieliasiat ja valittaa päälle..
Oletko Dahl, unohtanut, kirjoittaessasi pääkirjoitustasi, miten äärimmäisen hyvin ruotsinkielisten asiat ovat Suomessa?
Jopa niin hyvin, että kielienmmistön oikeus valita kielet joita lukee, on valjastettu teidän hyväksenne.
Pakkoruotsi.
Ajatetelepa sitä.
Missä ovat enemmistön kielelliset oikeudet?
Sinulle, Dahl, on itsestään selvää, että suomenkielisillä on pakkoruotsi. Et edes mainitse sitä. Kielivapaus on kuitenkin myös perusoikeus.
Vapaus olla identiteetiltaan jonkin kielinen, ilman että pieni kieliryhmä pakottaa sen muuttumaan.
Eikä millään länsimaisella demokratia-ajattelulla voi perustella, että alle 5 %:n vähemmistön kieli tulisi pakottaa enemmistölle.
Dahl, älä lietso hysteriaa.
Kukaan ei ole sulkemassa ruotsinkielisiä kouluja. Ei vanhainkoteja.
Suomea osaamattomat ihmiset saavat aivan vapaasti palvellla toisiaan omalla kielellään.
Mutta kielienmmistölle ei tule sitä tehtävää sälyttää. Teidän ruotsinkielisten on itse huolehdittava siitä.
Viveca Dahl kielellisistä oikeuksista VB:ssä
9
167
Vastaukset
- antiDahlisti
"Kielienemmistön on opittava ymmärtämään kielivähemmistöä ja päinvastoin"
Kielivähemmistöjä, eli vähemmistökielten puhujista olevia ryhmiä on useita, eli jotain on mennyt vikaan ruotsinkielisten sivistämisessä, jos he tosissaan uskovat että vähemmistöjen oikeudet on sillä hoidettu jos ruotsinkieliset saavat palvelunsa.
"Hei, Dahl, kukaan ei ole missään Suomessa laukkauttamassa ruotsinkielisiä kouluja tai vanhainkoteja! piikkilankaa ei olla vetämässä niiden ympärille. "
Olet väärässä, ruotsinkieliset vetävät nämä piikkilangat itse palveluidensa ympärille, ettei vain vääränkielinen enemmistön edustaja eksy edes samaan rakennukseen. - aivanpa noin
Just noin, Rkp vetää nykyään piikkilankaa omien koulujensa ympärille...
Maahanmuuttajia ei oteta ollenkaan.- Käännöststo
Dahlin sokeat pisteet ovat juuri sitä, mistä Timo Soini sanoi, että pitäisi kielipolitiikassa keskustella:
-keskusteluun Suomen koko kielipolitiikka. nyt valtamedia esittää kieliasiat Rkp:n kannalta
-kielelliset oikeudet kaikille, myös enemmistölle; oikeus olla lukematta pakkokieltä
-avoin järkevä keskustelu. Se ei ole mahdollista, koska Rkp lahjoo ja lobbaa.
Näiden sijaan Dahl ja co jauhavat lehti lehden jälkeen: finnari ei suostu palvelemaan, finnari ei suostu! Suostu nyt, finnari, suostu nyt! Aiemmin suomenruotsalaiset laittoivat piikkilanka-aidan suomenkielisten työmisten lasten koulun ymärille, jotta lapset eivät pääsisi suomenkieliseen kouluun. Niin ne ajat muuttuvat.
- huusianna
Käännöststo kirjoitti:
Dahlin sokeat pisteet ovat juuri sitä, mistä Timo Soini sanoi, että pitäisi kielipolitiikassa keskustella:
-keskusteluun Suomen koko kielipolitiikka. nyt valtamedia esittää kieliasiat Rkp:n kannalta
-kielelliset oikeudet kaikille, myös enemmistölle; oikeus olla lukematta pakkokieltä
-avoin järkevä keskustelu. Se ei ole mahdollista, koska Rkp lahjoo ja lobbaa.
Näiden sijaan Dahl ja co jauhavat lehti lehden jälkeen: finnari ei suostu palvelemaan, finnari ei suostu! Suostu nyt, finnari, suostu nyt!Dahl:
"Språkmajoriteten måste lära sig förstå språkminoriteten och vice versa."
"Kielienemmistön on opittava ymmärtämään kielivähemmistöä ja päinvastoin."
---
Dahl paljastaa että hän ei ole oppinut ymmärtämään enemmistöä koska ei ymmärrä että vähemmistön asiat eivät voi mennä enemmistön edun edelle, ei edes kieliasioissa.
- Vain yksi?
Dahl puhuu kuin Suomesa olsi vain YKSI kielvähemmistö! Mitä ihmettä?
Eikö KUKAAN ole sanonut tuolle surumuijalle, että Suomessa on nykyään yli 100 kielivähemmistöä? Ja monet niistä suuriakin.
Milloin svekosurut SUOSTUVAT siirtymään nykyaikaan?
Jos eivät suostu, niin eikö se ole VAIN heidän ongelmansa? - Kysymys?
Miksi MUISSA maissa ei pääkieliset osaa vähemmistökieltä, eikä sitä sille väkisin yritetä pakottaakaan?
Ovatko KAIKKI muut maat väärässä vai Suomi?
Tämä on terveellinen kysymys kaikille svekoille.
Joku nettisveko saa kommentoida....- Fennojen ruuansulatu
Kukaan muu ei ole väärässä kuin netti fennot, ei missään maassa, mutta sehän on vaikea sulattaa!!
- hehheh.
Fennojen ruuansulatu kirjoitti:
Kukaan muu ei ole väärässä kuin netti fennot, ei missään maassa, mutta sehän on vaikea sulattaa!!
Nettisvekon kommentti on paljastava. Kun ei pysty selvää vääryyttä puolustamaan, niin suolletaan käsottämätöntä herjaa.
Ei totisesti ole helppoa puolustaa pakkoruotsitusta Suomesa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1223044EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351425- 1041289
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621037Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661017Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1331008- 60947
- 41747
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22733Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta118712