Ennen kuin perustamme seurakunnan meidän tulisi tuntea itsemme.
Rovastin kirjoituksia aiheesta mietittäväksi.
"Olen ikäänkuin keskensyntynyt...minä olen halvin enkä olen sen arvoinen...Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha" (1 Kor 15:8-10).
"Minä en katso itseäni missään suhteessa noita isoisia apostoleja huonommaksi" (2 Kor 11:5).
"En ole missään ollut noita isoisia apostoleita huonompi, vaikka en olekaan mitään" (2 Kor 12:10).
"Läsnäollessaan hän on heikko eikä hänen puheensa ole minkään arvoista" (hän on mitätön sekä puhujana että muutenkin 2 Kor 10:10, EU).
"Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus" (1 Kor 4:3).
"Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija" (Gal 1:10).
"Minä en alunpitäenkään kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä" (Gal 1:16).
"Emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten" (Gal 2:5).
"Vastustin minä häntä vasten kasvoja" (Gal 2:11).
"Jos joku luulee jotain olevansa, vaikka ei ole mitään, niin hän pettää itsensä" (Gal 6:3). "Hänen kerskaamisensa on siinä, mitä hän itse on, ei siinä, mitä toinen on" (Gal 6:4). "Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle" (Gal 6:14).
Jotain tällaisesta Paavalin asenteesta on meidän välttämätöntä löytää, jotta toivomme voivamme vapautua siihen elämään ja tehtävään, joka meille on annettu.
Kohtaamme Paavalin sanoissa terveen itsetunnon, erään elämämme tärkeimmistä asioista. Monelle se on saavuttamaton ihanne. Ei ole yksinkertaisesti edellytyksiä tasapainoiseen itsetuntoon. Meistä ei ole tullut vielä tänäänkään oma itsemme emmekä koe itseämme oikeastaan minkään arvoisena. Kun koetamme olla se, mitä todellisuudessa olemme, meidät saattaa vain vallata syyllisyys ja tunne siitä, että meidän pitäisi olla jotain täysin toisenlaista.
Meidän suurin rikkautemme olemme me itse. Lopulta se ainoa, minkä todella omistamme. Se on paras lahjamme minkä elämältä olemme saaneet. Juuri sen kanssa meidän on tultava loppuun asti toimeen. Kaikki muu muuttuu ja vaihtuu, mutta oma itsemme on se mikä se on. Se pysy sisimmältään suhteellisen muuttumattomana loppuun asti. Siksi vanheneva ihminen ei koe vanhenevansa. "Ihan samahan minä olen kuin 50 vuotta sitten. Ehkä vain joitakin asioita teen hitaammin. Mieleltäni olen yhä sama".
On vapauttaa oppia hyväksymään oma persoonansa, oma itsensä sellaisena kuin itsensä kohtaa ja nimenomaan sellaisena kuin sen kohtaa tänään. Olen se kuka olen enkä voi kukaan muukaan olla. Olen sellainen kuin olen ja siihen minun on nyt tyydyttävä. Miksi olisin aina niin tyytymätön itseeni, vaikka en olekaan mitään? Eikö olisi jo aika rauhoittua ja hyväksyä tosiasiat. Olen se mikä olen enkä voi enkä saa eikä minun tarvitse olla kukaan muukaan.
Terveen itsetunnon hallitseman ihmisen ei tarvitse jatkuvasti vakuuttaa ympäristölleen ja itselleen olevansa jotain. Hänen ei tarvitse toimia vain sen mukaan, mitä hän luulee toisten odottavan häneltä. Hänen ei tarvitse tehostaa itseään, vaan voi olla turvallisesti sen varassa, mitä on ja kohdata toiset ihmiset. Hänen ei tarvitse käyttää naamareita ja pelätä koko ajan, että joku pääsee kurkistamaan hänen naamarinsa taakse.
Peltola näkee näin kirjoituksessaan - Minä olen se mikä olen.
Rovastin kirjoituksia aiheesta mietittäväksi.
"Olen ikäänkuin keskensyntynyt...minä olen halvin enkä olen sen arvoinen...Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha" (1 Kor 15:8-10).
"Minä en katso itseäni missään suhteessa noita isoisia apostoleja huonommaksi" (2 Kor 11:5).
"En ole missään ollut noita isoisia apostoleita huonompi, vaikka en olekaan mitään" (2 Kor 12:10).
"Läsnäollessaan hän on heikko eikä hänen puheensa ole minkään arvoista" (hän on mitätön sekä puhujana että muutenkin 2 Kor 10:10, EU).
"Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus" (1 Kor 4:3).
"Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija" (Gal 1:10).
"Minä en alunpitäenkään kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä" (Gal 1:16).
"Emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten" (Gal 2:5).
"Vastustin minä häntä vasten kasvoja" (Gal 2:11).
"Jos joku luulee jotain olevansa, vaikka ei ole mitään, niin hän pettää itsensä" (Gal 6:3). "Hänen kerskaamisensa on siinä, mitä hän itse on, ei siinä, mitä toinen on" (Gal 6:4). "Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle" (Gal 6:14).
Jotain tällaisesta Paavalin asenteesta on meidän välttämätöntä löytää, jotta toivomme voivamme vapautua siihen elämään ja tehtävään, joka meille on annettu.
Kohtaamme Paavalin sanoissa terveen itsetunnon, erään elämämme tärkeimmistä asioista. Monelle se on saavuttamaton ihanne. Ei ole yksinkertaisesti edellytyksiä tasapainoiseen itsetuntoon. Meistä ei ole tullut vielä tänäänkään oma itsemme emmekä koe itseämme oikeastaan minkään arvoisena. Kun koetamme olla se, mitä todellisuudessa olemme, meidät saattaa vain vallata syyllisyys ja tunne siitä, että meidän pitäisi olla jotain täysin toisenlaista.
Meidän suurin rikkautemme olemme me itse. Lopulta se ainoa, minkä todella omistamme. Se on paras lahjamme minkä elämältä olemme saaneet. Juuri sen kanssa meidän on tultava loppuun asti toimeen. Kaikki muu muuttuu ja vaihtuu, mutta oma itsemme on se mikä se on. Se pysy sisimmältään suhteellisen muuttumattomana loppuun asti. Siksi vanheneva ihminen ei koe vanhenevansa. "Ihan samahan minä olen kuin 50 vuotta sitten. Ehkä vain joitakin asioita teen hitaammin. Mieleltäni olen yhä sama".
On vapauttaa oppia hyväksymään oma persoonansa, oma itsensä sellaisena kuin itsensä kohtaa ja nimenomaan sellaisena kuin sen kohtaa tänään. Olen se kuka olen enkä voi kukaan muukaan olla. Olen sellainen kuin olen ja siihen minun on nyt tyydyttävä. Miksi olisin aina niin tyytymätön itseeni, vaikka en olekaan mitään? Eikö olisi jo aika rauhoittua ja hyväksyä tosiasiat. Olen se mikä olen enkä voi enkä saa eikä minun tarvitse olla kukaan muukaan.
Terveen itsetunnon hallitseman ihmisen ei tarvitse jatkuvasti vakuuttaa ympäristölleen ja itselleen olevansa jotain. Hänen ei tarvitse toimia vain sen mukaan, mitä hän luulee toisten odottavan häneltä. Hänen ei tarvitse tehostaa itseään, vaan voi olla turvallisesti sen varassa, mitä on ja kohdata toiset ihmiset. Hänen ei tarvitse käyttää naamareita ja pelätä koko ajan, että joku pääsee kurkistamaan hänen naamarinsa taakse.
Peltola näkee näin kirjoituksessaan - Minä olen se mikä olen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Verratessamme itseämme toisiin ihmisiin saamme ylpeästi sanoa: en ole missään noita toisia huonompi. En missään sellaisessa, mikä kuuluu minun tehtäväkseni tässä ajassa, sillä "kullakin on oma lahjansa Jumalalta" (1 Kor 7:7). Olen enemmän kuin ympäristöni. En saa olla vain ympäristöni vanki tai sen sätkynukke. En ole vain muiden ihmisten heijastuma. En saa olla olemassa vain isäni tai äitini tai puolisoni varassa tai tähden. Olen oma valonlähteeni. Ja vaikka tuikkuni olisi pienen pieni, niin silläkin on olemassaolon oikeutus. En koskaan saa etsiä lupaa olla olemassa muilta ihmisiltä. Olen olemassa ilman heidän lupaansakin. "Täydellisyytemme on siinä, että olemme oma itsemme ja täytämme tarkalleen sen muodon, jonka kohtalo on meille määrännyt" (Claudel).
...
Olen Jumalan luoma:
- sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet (Job 10:8)
- sinä olet muovaillut minut niinkuin saven (Job 10:9)
- sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa (Ps 139:13)
- sinä puetti minut nahalla ja lihalla ja kudoit minut luista ja jänteistä kokoon (Job 10:11)
- sinun silmäsi näkivät minut jo idussani (Ps 139:16)
- sinä teit hänestä lähes jumalolennon (Ps 8:6)
- toit minut ilmoille äitini kohdusta (Job 10:18)
- elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni (Job 10:12)
Jokaisella, halvimmallakin saviastialla on aina tekijänsä. "Me olemme savi ja sinä olet meidän valajamme, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa" (Jes 64:8). Jumala on meidän todellinen Isämme ja Luojamme. Emme ole vain vanhempiemme synnyttämiä. He ovat olleet vain välikappaleita. Jumalan on antanut itse elämän. Yksin hän pitää elämämme yllä. Siksi olemme vastuulliset ja yksin hänelle tilivelvolliset.
Koska Jumala on antanut meille elämän, ei meidän luonteemme ja persoonamme kuten ei elämämme kohtalotkaan ole vain sokeaa ja mieletöntä sattuman leikkiä. Kaikella on tarkoituksensa. Minunkin elämälläni on tarkoitus ja päämäärä. Jumalalla on myös suunnitelma ja tehtävä elämääni varten ja hän ohjaa siinä kaikkea. Job sanoo: "Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni" (10:12).
Ainakin yksi asia on Jumalan tahto kunkin meidän kohdallamme. Hän tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat (1 Tim 2:4). Meidän elämämme lopullinen päämäärä on iankaikkinen elämä. Se alkaa jo "täällä maiten päällä ja jatkuu iäti taivaassa".
...
Kullakin on oma lahjansa Jumalalta. Vielä kun muistaisi tuotakin useammin toistaa itselleen. Meinaan kun joskus alakulo iskee ja aivan arvaamatta.
"Verratessamme itseämme toisiin ihmisiin saamme ylpeästi sanoa: en ole missään noita toisia huonompi. En missään sellaisessa, mikä kuuluu minun tehtäväkseni tässä ajassa, sillä "kullakin on oma lahjansa Jumalalta" (1 Kor 7:7)."
Olen Jumalan luoma. Kuinka usein Raamattu vahvistaakin sen.
(Job 10:8)
(Job 10:9)
(Ps 139:13)
(Job 10:11)
(Ps 139:16)
(Ps 8:6)
(Job 10:18)
(Job 10:12)
Kuka minä olen. Pitää aina ensin selvittää. Jumalan armo ylettyy jokaiselle, uskomattomallekin. Siihen voimme luottaa. Jos emme tunne itseämme ja mitä me olemme Herrassa, teemme väärät arviot myös lähimmäisistämme.
Kaksinaismoraalia näkyvissä usein.
Tervettä itsetuntoa lisää, ettei tarvitse esittää tekopyhyyttä.