Näin puhuu luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen:
"Komulainen toteaa lähetyshiippakunnan teologian edustavan "vanhaluterilaista positiota" tai tunnustuksellista luterilaisuutta, jolla tosin on sympatiaa kirkonkin kentässä. Hän kuitenkin kyselee, kuinka pätevää tällainen teologia on 2010-luvun Suomessa.
- 1500-luvun Saksan tilannehan oli täysin toinen. Monet asetelmat Suomessa muistuttavat pikemminkin myöhäisantiikin yhteiskuntaa ja sitä myötä varhaiskristillisyyden haasteita. On esimerkiksi uskontojen kohtaamisen haaste ja kristinuskon rinnalla on monia muita tapoja katsoa todellisuutta. Esimerkiksi uushenkisyys haastaa kirkkoa.
Komulaisen mielestä eri puolilla olisi nyt syytä pureutua varhaiskristillisyyteen.
- Sieltä on lähtenyt kaikki uudistus. Katolinen kirkko uudistui kun keskiajan skolastiikasta luovuttiin normiteologiana Vatikaanin toisen konsiilin alla ja löydettiin kirkkoisät. Suomalainen tunnustuksellisuus on linnoittautunut "luterilaiseen skolastiikkaan". Olisiko ennemmin tutkittava varhaiskristillistä ajattelua, joka edelsi uskontunnustusten syntyä? Uskontunnustuksia edeltävän ajan keskustelu oli stimuloivaa. Kristityillä oli yhteinen elämänmuoto ja Jeesuksen seuraamisella oli myös hintansa, Komulainen haastaa."
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/10915-piispainkokouksen-paeaesihteeri-haemmaestelee-haetaetilaretoriikkaa
Itse näin ensimmäisen kerran termin "uushenkisyys", joten tutkin sitä ja löysin artikkeleita aiheesta, mutta kävisikö - kun ihminen ei nyt ihan hengetönkään voi olla! - uushenkisyys mitenkään sillanrakentajaksi perinteisen uskonnon ja ateismin -ääripääväännön sijaan?
"Uushenkisyydessä yksilö on avainasemassa. Hän valikoi hengellisiä traditioita omilla ehdoillaan ja painopiste on yksityisessä kokemuksessa.
Uushenkisyys painottaa kasvua, voimaa ja hengellistä muutosta, minkä vuoksi psykologian ja hengellisyyden välinen suhde on läheinen."
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content3BE3F8
Näen myös asian niin, että "on tutkittava varhaiskristillistä ajattelua", jotta voidaan ymmärtää, että mitä Jeesus on sanoillaan tarkoittanut, ja on mentävä ajassa riittävän paljon taaksepäin, jotta viestit ja kirjoitukset suhteutuvat silloiseen aikaan.
En täsmentämättä tästä nyt saa kirkollista ideaa vielä irti - vaatinee keskustelua - mutta se ajatus, että voimanlähteenä pidetään sielua tai sisintä, on omaan ajatteluuni sopivampi kuin jokin ihmisen ulkopuolelta tuleva "voima", ja mielenkiintoinen oli myös artikkelsisa kohta "...on monia muita tapoja katsoa todellisuutta...", sillä jotta usko uskontona voisi olla meille totta 2010-luvulla, on sen oltava myös luonteva osa myös todellisuutta.
"Komulainen toteaa lähetyshiippakunnan teologian edustavan "vanhaluterilaista positiota" tai tunnustuksellista luterilaisuutta, jolla tosin on sympatiaa kirkonkin kentässä. Hän kuitenkin kyselee, kuinka pätevää tällainen teologia on 2010-luvun Suomessa.
- 1500-luvun Saksan tilannehan oli täysin toinen. Monet asetelmat Suomessa muistuttavat pikemminkin myöhäisantiikin yhteiskuntaa ja sitä myötä varhaiskristillisyyden haasteita. On esimerkiksi uskontojen kohtaamisen haaste ja kristinuskon rinnalla on monia muita tapoja katsoa todellisuutta. Esimerkiksi uushenkisyys haastaa kirkkoa.
Komulaisen mielestä eri puolilla olisi nyt syytä pureutua varhaiskristillisyyteen.
- Sieltä on lähtenyt kaikki uudistus. Katolinen kirkko uudistui kun keskiajan skolastiikasta luovuttiin normiteologiana Vatikaanin toisen konsiilin alla ja löydettiin kirkkoisät. Suomalainen tunnustuksellisuus on linnoittautunut "luterilaiseen skolastiikkaan". Olisiko ennemmin tutkittava varhaiskristillistä ajattelua, joka edelsi uskontunnustusten syntyä? Uskontunnustuksia edeltävän ajan keskustelu oli stimuloivaa. Kristityillä oli yhteinen elämänmuoto ja Jeesuksen seuraamisella oli myös hintansa, Komulainen haastaa."
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/10915-piispainkokouksen-paeaesihteeri-haemmaestelee-haetaetilaretoriikkaa
Itse näin ensimmäisen kerran termin "uushenkisyys", joten tutkin sitä ja löysin artikkeleita aiheesta, mutta kävisikö - kun ihminen ei nyt ihan hengetönkään voi olla! - uushenkisyys mitenkään sillanrakentajaksi perinteisen uskonnon ja ateismin -ääripääväännön sijaan?
"Uushenkisyydessä yksilö on avainasemassa. Hän valikoi hengellisiä traditioita omilla ehdoillaan ja painopiste on yksityisessä kokemuksessa.
Uushenkisyys painottaa kasvua, voimaa ja hengellistä muutosta, minkä vuoksi psykologian ja hengellisyyden välinen suhde on läheinen."
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content3BE3F8
Näen myös asian niin, että "on tutkittava varhaiskristillistä ajattelua", jotta voidaan ymmärtää, että mitä Jeesus on sanoillaan tarkoittanut, ja on mentävä ajassa riittävän paljon taaksepäin, jotta viestit ja kirjoitukset suhteutuvat silloiseen aikaan.
En täsmentämättä tästä nyt saa kirkollista ideaa vielä irti - vaatinee keskustelua - mutta se ajatus, että voimanlähteenä pidetään sielua tai sisintä, on omaan ajatteluuni sopivampi kuin jokin ihmisen ulkopuolelta tuleva "voima", ja mielenkiintoinen oli myös artikkelsisa kohta "...on monia muita tapoja katsoa todellisuutta...", sillä jotta usko uskontona voisi olla meille totta 2010-luvulla, on sen oltava myös luonteva osa myös todellisuutta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Uus-alkuisten ilmiöiden yleistyminen tuntuu minusta siltä, että kirkko nimittää uus-ilmiöksi sellaisia ilmiöitä, jotka horjuttavat sen hegemoniaa.
Uusateismi on kirkon käsite ja tarkoittaa jotain sellaista, joka horjuttaa status quota.
Uushenkisyys on myös kirkon käsite ja tarkoittaa myös jotain sellaista, joka horjuttaa status quota.
Se status quo on tosin faktisesti jo murtunut, mutta iso instituutio laahaa tapahtumista vähän jäljessä ja puhuu uus-ilmiöinä asioista, jotka ovat olleet maailmassa jo melko pitkään, sukupolven tai kaksi. Ehkä kyse on siitä että kirkko ei ylimalkaan tunnista näitä ilmiöitä ennen kuin ne aiheuttavat tilastollisesti merkittävää siirtymistä pois kirkon piiristä. Kirkko on reaktiivinen pikemmin kuin proaktiivinen. Silloin se joutuu myös puolustuskannalle, kun se reagoi jo menossa oleviin muutoksiin.
No, en moiti kirkkoa sen enempää. Suuret instituutiot ovat aina jäykkiä muutosten edessä ja kirkko on muutenkin luonteeltaan pikemmin säilyttävä kuin uudistava.
Minä en tiedä, mitä varhaiskristillinen ajattelu oli, mutta jos se tarkoitti hengellistä etsintää ilman perinteen tai instituution hegemoniaa, niin se varmaan oli oman aikansa uushenkisyyttä?
Allekirjoitan tämän täysin vaikka olenkin vielä evankelisluterilaisen kirkon pappi.
....kävisikö - kun ihminen ei nyt ihan hengetönkään voi olla! - uushenkisyys mitenkään sillanrakentajaksi perinteisen uskonnon ja ateismin -ääripääväännön sijaan?.....
Vaikka ateismi hylkää Jumalan niin ei se hengettömäksi ihmistä tee.
Samoista elämysten lähteistä juovat niin uskovat kuin ateistitkin. Vaikka uskovat tankkaavat sielunravinteita sydämiinsä ja ateistit taas elämyksiä aivoihinsa,
(musiikki, taide, tiede, filosofia jne ) niin samanlaisia syvähenkisyyden, harmonian ja jopa hartauden kokemuksia ateistitkin tavoittelevat. Aivan kuten tiedemies joka on koko elämänsä' lahjoittanut tieteelle.
Uushenkisyydellä ei haeta mitään pelastusvarmuutta, sensijaan tämänkaltainen koonti eri uskonnoista ja mytologioista, myös tieteestä, vahvistaa ihmistä. Ne ovat psykologisia välineitä, joilla on varmasti nopeampi mielenterveydellinen ja itsetuntoa kohottava vaikutus, koska sekä tieto, että ymmärtämys, henkisyys lisääntyy. Suurempaa mielenrauhaa halutaan vain nopeammin kuin "ennenvanhaan", kun kirkonpenkeillä odotettiin selät köyryssä tuonpuoleista, kokonaisten perheiden voimin kuluttamalla penkkejä höyläämiskuntoon. Nyt sama tieto on saarnoja myöten internetissä kaikkien saatavilla eikä ateistikaan häpeä mennä "kirkkoon" ja siellä on paljon muutakin tietoa, uskontoja, tarinoita,tiedettä, jotka tekevät maapallosta yhtenäisemmän. Ateistitkin lukevat uskonnollista lehdistöä ja vaikka hylkivätkin sitä, samalla he imevät sieltä vaikutteita joka joko vahvistaa heidän ateistista olemustaan, tai antaa kipinöitä muutokseen.