TEO on kansallissosialistinen mätäpaise

johtajineen

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076153684292

"Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen TEO:n mukaan vakaviin rikoksiin syyllistyneet syyntakeettomat pääsevät liian usein vapaaksi ilman riittävää hoitoa."

Näin asia ei ole. Yleensä he nimittäin syyllistyvät rikoksiin vasta "hoidon" jälkeen.
Lääkkeet sekoittavat päänupin siinä missä muutkin huumeet ja sitten he eivät enää - osa heistä - ole oikeudenkaan mielestä syyntakeellisia. TEO:n natseilla on mennyt syy ja seuraus päälaelleen kun haluavat pakkohoitoon rikollisia jotka rikoksia tekevät koska heitä on "hoidettu" - eli lääkkeillä julmasti kidutettu. Suurin osa kärsii kidutuksensa hiljaa - osa edes vähän kostaa yhteiskunnalle kidutustaan. Heidät TEO tahtoo vaientaa voimakkaammilla lääkkeillä. Suurin osa kidutukseen joutuvista ei ole mitään tehnyt kellekään, kunhan yhteiskunta on heihin vihansa jonkun ehdotuksesta kohdistanut.

Oikeudenkäyntiä ei ole ennen tuomiota eikä perätöntä ilmoitusta edes
pidetä rikollisena. Aivan samasta väitetystä teosta tuomio vaihtelee
välillä ei mitään - henki pois pitkällisen kidutuksen jälkeen.

Teosta, jota ei tarvitse oikeudessa tai mitenkään muutoinkaan näyttää
tapahtuneeksi. Pelkkä syytös riittää. Teon -tai puheiden- ei tarvitse
olla rikollisia. Riittää että keksitty tai esimerkiksi asiayhteydestä
irroitettu sanonta kuulostaa uskottavalle. Vaikka se laitettaisiin
suuhun jonka ei ole tunnettu sellaisia puhuneen.

Koska valtiolla ei yleensä ole tarvetta päästä kenestäkään eroon,
lainsäädäntöä käyttävät hyväkseen hyvämaineiset rikolliset jotka eivät
teostaan jää kiinni kun sitä ei tulla tutkimaan, kun he ovat
uskotuiksi tulleet.

Oli syytös jolla rikos eli perätön ilmianto tehdään kuinka päätön
tahansa.

Laillisten, usein pakolla määrättyjen aineitten aiheuttamat haitat
ovat suuremmat kuin laittomien huumeiden, huolimatta siitä että
laittomien huumeiden haitoista suuri osa johtuu niiden kalliista
hankintahinnasta aiheutuvasta rikollisuudesta, kun taas lääkkeet ovat
yleensä käyttäjälleen ilmaisia.

Tähän on syynä se että huumeita käytetään yleensä harvemmin, oman
harkinnan mukaan, lääkkeitä käsketään syömään päivittäin.

Uhriksi joutunutta kohdellaan tyhmänä pikkulapsena. "tämä lääke on
sinulle hyväksi, sinä tarvitset sitä, se auttaa sinua"- kun kyse on
sänkyyn laittavasta aineesta joka vie kyvyn ajatella pitkäksi aikaa
tai aineesta joka katukaupassa katsotaan huumeeksi.

Jos aivan saman teon tekisi yksityinen henkilö, olisi kyseessä vakava
rikos. Kiduttaminen ja eristäminen muista, vapaudenriisto on sallittua
vain valtiolle. Psykiatriseksi hoidoksi väitetään tekoja jotka vievät
ihmisyyden uhriltaan.

Pelkät sivuvaikutukset eivät ole kyseessä, kun lääkkeitä syötetään
pakolla niitä haluamattomille ja tarvitsemattomille. Tällöin
tarkoituskin on se tila joka niillä aikaan saadaan.

Oikeuteenkaan he, aineiden ja järjestelmän uhrit, eivät pääse, eivät
ennen lääkitsemistä - minkä jälkeen se onkin turhaa. Viattomia ja
rikoksia tekemättömiä laitetaan laitoksiin pelkän perättömän puheen
perusteella. Puheen, jota ei tarkisteta mitenkään vaikka sillä on
kauaskantoisia ja haitallisia seurauksia.

Hullun leima, työnteon ja kaiken normaalin elämän syystäkin (parempi
on työnantajalle olla ottamatta mitään riskejä lääkkeitä syövän
kummajaisen takia, järkevää ja kannatettavaa on ajatella muita
työntekijöitä ja asiakkaita) estävä leima säilyy koko loppuelämän
vaikka joskus ulos pääsisikin laitoksesta. Taloudelliset menetykset
ovat erittäin suuria sekä uhrille että valtiolle.

Leimaa tai laitokseen viemistä ei käytännössä mitenkään voi oikeuteen
saattaa. Jotta järjestelmä olisi edes jotenkin oikeudenmukainen,
tulisi kuulla sekä ilmoituksen tekijää sekä kohdetta oikeudessa ennen
laitokseen viemistä. Mieluiten sattumanvaraisesti valittujen
lautamiesten määrätessä tuomiosta kuin lääkärin ja poliisin tavoin
valtion palkkalistoilla olevan tuomarin -ja poliittisesti valittujen
lautamiesten. Oikeudenkäyntien tulisi myös olla julkisia, nykyinen
salailu kertoo vain sen, että oikeudella ei ole käsissään puhtaita
jauhoja.

Mitään tällaista ei tapahdu. Käsien pesemistä harjoitetaan kyllä,
ilmoituksen tekijä kun on ilmoituksen tehnyt, muut ketjussa, joka
uhrin orjuuttaa, tukeutuvat siihen, vaikkei sitä mitenkään ole missään
todeksi osoitettu. Monessa muussa maassa vastaaviin laitoksiin
laitetaan yhä vallitsevien eugeniikan säädösten mukaisesti
epäsuhtaisesti erirotuisia ja etnisesti eri ryhmää olevia.

Systeemi vaientaa valittajan ''sairaudentunnottomuus'' lisätään
diagnoosiin, lääkkeitä määrätään enemmän, kuolema on kivuliaampi.
Vaikka on yleisempää toista hulluksi kutsua ja tulla uskotuksi kuin
että kutsuttu on hullu, kutsujaa uskotaan kritiikittä - maassa jossa
suurin osa uskoo jumaliin ja muihin satuolentoihin, ei ole usko
pseudotieteisiin, auktoriteettisiin "lääkärin" sanoihin mikään
kummallinen asia - silti, uhrille kysymys on elämästä ja kuolemasta.
Ei kukaan usko uhriksi joutuvansa, mahdollisuus on pieni - mutta sille
jonka kohdalle se sattuu, elämä on ohi, kuolemaan johtava kärsimys
alkaa.

Näin ollen suuri määrä syyttömiä murhataan erittäin vaarallisilla
lääkkeillä. Fiksuimmat tajuavat tappaa itsensä ennenkuin lääke sen
tekee. Parempi kuolla järjissään kuin vähitellen se menettää, unohtaa
nimensä ja muunkin muistinsa, alkaa käyttäytymään kuten häiriintynyt
henkilökunta määrää - kuten he katsovat hullujen käyttäytyvän.

Yksilöistä tehdään hullusti käyttäytyvää massaa, lääkkeillä
aiheutetaan oireita joita alunperin ei ollut. Niilekin harvoille jotka
laitokseen vietäessä olivat hulluja olisi parempi olla joutumatta
lääkittäviksi.

Jos pää on jo ennalta sekaisin, ei sitä tulisi enää lisää sekoittaa
lääkkeillä jotka siinä kyllä onnistuvat.

- Vähän sama kuin antaisi narkkarille lisää huumetta, juopolle lisää
viinaa, sillä erolla että narkkarilla ja juopolla yleensä
mielenterveys säilyy koska aineet ovat lievempiä ja niitä käytetään
harvemmin.

Netistä löytyneitä ohjeita tilanteisiin joissa hoitoihmisiä tapaa:

1) Älä koskaan ole eri mieltä hänen kanssaan mistään asiasta, ellei se
ole aivan välttämätöntä. Vältä kannanottoja.

2) Jos olet pakoitettu tapaamaan hänet, tapaa hänet mahdollisimman
pienellä porukalla (toisaalta todistajasta voi olla hyötyä myöhemmin)
ja puhu vähän, näin tilanne on pian ohi. Vältä erityisesti puhumasta
omista tai läheistesi yksityisasioista. Älä
vain ota lasta mukaan.

3) Jos olet pakoitettu menemään johonkin joukkotilaisuuteen jossa
sossumielinen esiintyy, mene takariviin ja käytä mahdollisimman vähän
puheenvuoroja, mieluiten olet kokonaan hiljaa. Vastauspuheenvuorojen
tulee olla lyhyitä ja lakonisia.

4) Älä koskaan ota oma-aloitteisesti häneen yhteyttä.

5) Mikäli huomaat aikaisemmin normaalin tuttavasi hurahtaneen
sosiaalioppeihin, katkaise välit mahdollisimman pian mutta huomaamatta
ja vähin äänin ikäänkuin vahingossa. Pahin mitä voi tapahtua, on hänen
kysymyksensä: "Miksi et ole kanssani".
Älä missään tapauksessa kerro hänelle yhteydenpidon loppumisen
todellista syytä.

6) Seurapiirit joiden jäsenet ovat kovasti sossumielisten kanssa
tekemisissä ovat epäilyttäviä, vaikkei piiri olekaan avoimen
sossumielinen. Vältä sellaisia.

Huomennakin valtio lukitsee lapsia laitoksiin ilman todellista syytä.
Kuten toki myös aikuisia ja vanhuksia.

Jos saman tekisi yksityinen henkilö, olisi kyseessä vakava rikos.
Kiduttaminen ja eristäminen muista, vapaudenriisto on sallittua vain
valtiolle. Oikeuteenkaan he eivät pääse, eivät ennen lääkitsemistä -
minkä jälkeen se onkin turhaa.

Pelkkä epäily riittää. Lapsi kärsii vanhempiensa puolesta. Väärät
ilmoitukset ovat yleisiä koska sellaisesta ei voi joutua mihinkään
vastuuseen.

http://dir.yahoo.com/Health/Mental_Health/Counseling_and_Therapy/Antipsychiatry/
http://www.google.com/search?q=antipsychiatry&ie=UTF-8&oe=UTF-8&l=fi&lr=
www.oikos.org/antipsicen.htm
www.hollandandbarrett.com/Concern/ Tardive_Dyskinesia.htm
www.antipsychiatry.org
www.psychnet-uk.com/psychiatry/antipsychiatry.htm

5

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pkr

      vuodatuksesi ja noinhan se kyllä taitaa olla.
      Mitä siis yksittäinen henkilö pystyisi tuohon vaikuttamaan? Ja millä tavoin?
      Ole useinkin lukenut vastaavaa kritiikki asiasta, mutta mitään ei näytä tapahtuvan ilmeisesti ennen kuin se kohdistuu itse päättäjiin tai heille läheisiin henkilöihin. Sitten kait olisi odotettavissa jotain pikaisiakin toimenpiteitä asian suhteen?
      Muuten, miksi se olisi kansallissosialistinen mätäpaise? Lue vaikka Hesarista mitenkä kohtelivat Valamon luostarisaarella sotainvalidejaan sosialismissa. Tämän päiväinen.
      Että sellaista.

    • Bogey

      Hei, olet lähettänyt suunnilleen saman viestin eri foorumeille jo kolmisen kertaa ja olen silloin esittänyt sinulle useita kysymyksiä jääden kuitenkin kokonaan ilman vastauksia. Ehkä nyt kuitenkin saisin niitä...?

      > Pelkät sivuvaikutukset eivät ole kyseessä, kun
      > lääkkeitä syötetään pakolla niitä
      > haluamattomille ja tarvitsemattomille. Tällöin
      > tarkoituskin on se tila joka niillä aikaan
      > saadaan.
      Mutta miksi?! Minä en edelleenkään ymmärrä, miksi lääkkeillä pyrittäisiin järjestelmällisesti tappamaan ihmisiä tai tekemään heistä zombeja? Mitä kukaan tällaisesta toiminnasta hyötyisi? Mitä yhteiskunta tällaisesta toiminnasta hyötyisi?

      > Oikeudenkäyntien tulisi myös olla julkisia,
      > nykyinen salailu kertoo vain sen, että
      > oikeudella ei ole käsissään puhtaita
      > jauhoja.
      Mutta oikeudenkäynnithän OVAT Suomessa julkisia lukuunottamatta esim. joitain lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia! Eli siitä vaan katsomaan, kuinka ne oikeussalissa huijaavat! :)

      > hulluiksi haukutut päästettäisiin lääkkeillä
      > hengiltä

      > lääkkeitä määrätään enemmän, kuolema on
      > kivuliaampi.

      > Ei kukaan usko uhriksi joutuvansa, mahdollisuus
      > on pieni - mutta sille jonka kohdalle se sattuu,
      > elämä on ohi, kuolemaan johtava kärsimys
      > alkaa.

      > Näin ollen suuri määrä syyttömiä murhataan
      > erittäin vaarallisilla lääkkeillä.

      Hei, tunnetkos ketään, joka olisi päässyt hengestään, koska söi psyykenlääkkeitä? Ilman, että kysymyksessä oli itsemurha, siis? Montako? Muistaakseni noin 20% suomalaisista saa psyykenlääkitystä, joten sinunkin työkavereistasi ja ystävistäsi joka viides tekee siis parhaillaan kuolemaa... Moniko heistä on jo kuollut psyykenlääkityksen vaikutusten takia?

      Voisinpas melkein kysyä, tunnetko oikeastaan ketään, joka syö psyykenlääkkeitä...? Tai siis, jonka tietäisit syövän psyykenlääkkeitä? Oma puolisoni syö ja ainakaan häntä ne eivät ole vielä tappaneet, tuottaneet tuskaa tai edes muuttaneet zombiksi. Lisäksi tunnen henkilökohtaisesti kaksi psykoosilääkitystä syövää ja ainakin neljä masennuslääkitystä syövää (aivan varmasti heitä on ystäväpiirissäni enemmänkin, mutta he eivät vain ole tuoneet lääkitystään julki), mutta kukaan heistä ei ole kärsinyt, kuollut tai muuttunut zombiksi lääkkeiden vaikutuksesta. Itse asiassa en olisi tietoinen kenenkään lääkityksestä, elleivät he olisi itse asiasta minulle kertoneet - aivan samanlaisia ihmisiä he ovat kuin kaikki muutkin.

      Lisäksi olisin halukas kuulemaan tästä salaliitosta, johon ilmeisesti kaikki julkisen sektorin työntekijät kuuluvat. Et vastannut, kun kysyin siitä, kun edellisen kerran lähetit tämän saman viestisi.

      Niin, ketkä eivät kuulu tähän laajaan salaliittoon? Kuuluvatko siihen vain valtion ja kuntien työntekijät? Kuuluvatko he kaikki siihen? Jos eivät, kuinka salaliittoon kuulumattomat pidetään hiljaisina/pimennossa? Kuuluvatko myös esim. yksityislääkärit ja -asianajajat salaliittoon? Kuinka salaliitto pidetään salaisena - ilmeisesti myös tiedotusvälineet kuuluvat siihen? Eli kuuluvatko näin ollen useimmat suomalaiset tähän salaliittoon? Menee aika hankalaksi pitää salaisena tällaista lafkaa... Ja miksi oikeastaan pitää sitä salaisena, jos valtaosa suomalaisista siihen kuuluu? Kuinka salaliittolaiset valitaan - kierteleekö salaliiton kätyreitä (ehkä opettajia?) jo peruskouluissa värväämässä sopivia nuoria, jotka sitten hyväksytään opiskelemaan sosiaali-, terveys-, hallinto- ja lakialoille? Ja muita ei hyväksytä? Vai kysytäänkö jossain opiskelujen vaiheessa ko. alojen opiskelijoilta, haluavatko he liittyä salaliittoon ja ne, jotka eivät halua, vaiennetaan?

      • Mengele?

        Syötät siis vaimolles psyykenlääkkeitä ....lopeta....toi on kauheeta...kok sun kirjoitukses palstoilla on tota samaa...kai olet joku psykologi...eli et siis tajua ,vaan sleittelet sanoilla kaikkea opittua paskaa...

        Kuitenkin onnistuit sanomaan totuuden tuosta vaimos lääke-touhusta,,,eli se on ainakin jotain...

        Totuus on aina arvokasta.

        Arvosta totuutta ja koeta katsoa totuutta,kirjojesi valhetietojen sijasta.

        Psykologia ja psykiatria on valhetta ja ihmisyyden vastaista paskaa.= ei ota huomioon ihmisen henkisyyttä.


      • Bogey
        Mengele? kirjoitti:

        Syötät siis vaimolles psyykenlääkkeitä ....lopeta....toi on kauheeta...kok sun kirjoitukses palstoilla on tota samaa...kai olet joku psykologi...eli et siis tajua ,vaan sleittelet sanoilla kaikkea opittua paskaa...

        Kuitenkin onnistuit sanomaan totuuden tuosta vaimos lääke-touhusta,,,eli se on ainakin jotain...

        Totuus on aina arvokasta.

        Arvosta totuutta ja koeta katsoa totuutta,kirjojesi valhetietojen sijasta.

        Psykologia ja psykiatria on valhetta ja ihmisyyden vastaista paskaa.= ei ota huomioon ihmisen henkisyyttä.

        Perustelitpa hyvin väitteesi... Voisitko perustella väitteesi vaikka yksitellen?

        >toi on kauheeta

        Perustele.

        >Arvosta totuutta

        Mikäs on totuus ja miten sen erottaa kaikesta, minkä väitetään olevan totuutta? Maailmassa on kuusi miljardia erilaista katsantokantaa, joista jokaista pidetään totuutena - mistä voi erottaa, mikä niistä on Se oikea?

        > Psykologia ja psykiatria on valhetta ja
        > ihmisyyden vastaista paskaa.= ei ota huomioon
        > ihmisen henkisyyttä.

        Perustele.


      • Bogey
        Mengele? kirjoitti:

        Syötät siis vaimolles psyykenlääkkeitä ....lopeta....toi on kauheeta...kok sun kirjoitukses palstoilla on tota samaa...kai olet joku psykologi...eli et siis tajua ,vaan sleittelet sanoilla kaikkea opittua paskaa...

        Kuitenkin onnistuit sanomaan totuuden tuosta vaimos lääke-touhusta,,,eli se on ainakin jotain...

        Totuus on aina arvokasta.

        Arvosta totuutta ja koeta katsoa totuutta,kirjojesi valhetietojen sijasta.

        Psykologia ja psykiatria on valhetta ja ihmisyyden vastaista paskaa.= ei ota huomioon ihmisen henkisyyttä.

        Et muuten vastannut yhteenkään kysymykseeni...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe