Venäjä ei kunnioita EU-sopimuksia

Laaja isku alkoi Venäjällä: ”Meidät yritetään tuhota järjestelmällisesti”

Venäjä on kiristänyt mielenosoitusten valvontaa ja mielenosoitusten järjestämistä koskevia lakeja. Arkistokuva poliiseista valvomassa mielenosoitusta.

Venäjän viranomaiset syyttäjistä verotarkastajiin aloittivat keskiviikkona laajan tarkastusoperaation, jonka tarkoituksena vaikuttaa olevan Kremliä arvostelleiden ihmisoikeusjärjestöjen toiminnan suitsiminen. Euroopan unioni, Saksa ja Ranska ovat ilmaisseet huolensa Venäjän toimista, kertoo The Guardian.

Venäjän viranomaisten mukaan yllätysiskujen tarkoituksena on ”ulkomaalaisten agenttien” paljastaminen. Tarkastusten kohteena on ollut ainakin 80 järjestöä, muun muassa Amnesty, Human Rights Watch ja Transparency International.

–Tarkoitus on järjestelmällisesti tuhota riippumaton järjestökenttä Venäjällä, sanoo For Human Rights -järjestön johtaja Lev Ponomarev.

–Tämä on sotaa riippumattomia järjestöjä vastaan. Näin vahvistetaan autoritääristä poliisivaltiota.

EU:n korkea edustaja Catherine Ashton ilmoitti olevansa huolestunut iskuista. Hänen mukaansa iskut ovat osa ”huolestuttavaa kehitystä” Venäjällä. Presidentti Vladimir Putin allekirjoitti takaisin valtaan noustuaan laajalti kritisoidun lain, jonka mukaan ulkomailta rahoitusta saavien järjestöjen pitäisi julistaa itsensä ”ulkomaisiksi agenteiksi” Venäjällä.

Jopa Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatšov on aiemmin arvostellut Putinin johdolla säädettyjä uusia lakeja, jotka muun muassa rajoittavat luvattomien mielenosoitusten järjestämistä, kiristävät kunnianloukkaussäännöksiä ja rajaavat verkkosivujen toimintaa.

–Kaikkien näiden lakien yhteinen punainen lanka on hyökkäys kansalaisoikeuksia vastaan, Gorbatšov sanoi BBC:lle taannoin.

Sekä Saksa että Ranska ovat kutsuneet Venäjän lähettiläät kuultaviksi huolestuttavan kehityksen vuoksi, Guardian kertoo.
185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

EU:ssa jotain hyvääkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Itsenäinen maa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu