Postiivinen uusi säie yrittäjien neuvoista uusille yrittäjille tai sellaisiksi aikoville
Itsellä yli 10 vuotta kokemusta yrittäjänä.
Neuvoja:
1) Jos perustat alä aloita rekisteröimällä yritys ja sitten mieti mistä se raha tulee. Tee valmistelut niin pitkälle kuin mahdollista ennen kuin yrittäjän velvoitteet / kulut alkavat juosta. Mieti useampaa kuin yhtä keinoa saada rahaa kassaan. Laske että pelkkä yrityksen olemassaolokin maksaa vaikka yritys ei maksaisi palkkoja yrittäjille lainkaan.
2) Suosittelen yrityksen perustamista vähintään yhden henkilökumppanin kanssa. Voit muuten joutua tilanteeseen että lomien pitäminen on vaikeaa ja et pääse irti millään edes lomalla henkisesti kun pitää hoitaa asioita että yritys pyörii ja vastuu painaa. Jos teitä on kaksi voitte paikata toisianne lomien osalta, tai sairastumisen osalta. Lisäksi sinulla on joku kenen kanssa keskustella strategioista. Työntekijöiden kanssa keskustelu ei kutenkaan aja ihan samaa asiaa. Jos sinulle tulee henkilökemia ongelmia jonkin määräaikaisentyöntekijän A:n kanssa voitte kumppanin kanssa vaihdella että hän asioi henkilön A kanssa ja sinä B:n.
3)Yritä löytyy jokin vähemmistöosakas joka on yhtiö jolla menee hyvin. Yrityksellä, vaikka liiketoiminta on periaatteessa kunnossa saattaa tulla maksuvalmiusongelmia kun kulut tulee ensin ennen kuin sopimuksen mukaiset maksut sisään. Jos et saa pankista lainaa muutamaksi kuukaudeksi maksuvalmiuteen niin voit lainata ehkä vähmistöosakkaalta koska hänellä on intressi että firma säilyy pystyssä. Jos joskus halaut lopettaa yrittäjänä antaa vähemistöosakas firma siihen ehkä mahdollisuuden ja voit yrittää myydä oma osuutesi vähemmistöosakasfirmalle jos et saa muualle myytyä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.