Yläasteen erityisopettajan epäillään syyllistyneen liian rajuihin voimakeinoihin, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Helsinkiläisen Alppilan yläasteen erityisopettaja joutui maanantaina turvautumaan fyysisiin keinoihin poistaessaan oppilasta koulun ruokalasta. Tapauksen johdosta koulun rehtori Sari Aarniokoski on tehnyt tutkintapyynnön poliisille ja kertonut haluavansa purkaa opettajan työsuhteen liian rajuiksi yltyneiden voimakeinojen takia.
Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.
Tilanne oli saanut alkunsa, kun opettaja oli kehottanut toista oppilasta ottamaan lakin pois päästä. Seuraavaksi toinen oppilas tuli solvaamaan opettajaa.
Opettaja kertoo Helsingin Sanomissa yritelleensä rauhoitella poikaa. Kun tämä ei totellut, hän oli ottanut poikaa hihasta kiinni ja taluttanut ovelle.
Tapauksen kulku oli taltioitunut sivullisen oppilaan kamerakännykälle. Helsingin kaupungin perusopetuksen linjanjohtajan Outi Salon mukaan kyseinen video todistaa tapahtumien vakavuuden.
Lähde:
IL

Vastaukset 2
Vanhimmat
viellä 80 luvulla oli aika yleinen täytäntö jos puhe ei autanut sitten käsivarresta ulos häirikkö mutta eipä nykyäään.
Jos kotona ei pidetä kuria niin kuka saa ne lapset sitten tottelemaan kun opettajatkaan eivät saa kuria pitää. Pysykööt kotona jos ei kelpaa käyttäytyä koulussa. Jokainen vanhempi kyllä pystyy lapsensa kasvattamaan niin että osaa koulussa käyttäytyä jos ei jääkööt kotiopetukseen.
Toki jos on ongelmallisimpia tapauksia vanhemmille tulee antaa apua kasvatuksessa.