Tietysti hänen tulisi olla homostelematta, sitä en nyt tässä ole kyseenalaistamassa, mutta entä muuten? Tarkoitan homolla nyt henkilöä, jonka sukupuoliset halut suuntautuvat yksinomaan omaan sukupuoleen, ihan riippumatta siitä, toteuttaako hän näitä halujaan vai ei.
Palstan kirjoituksista olen saanut käsityksen, että elämänsä tulisi antaa jollekulle, oli se sitten puoliso tai kirkko, eli viimeistään johonkin ikään mennessä tulisi joko olla avioliitossa tai sääntökunnassa tai (miesten tapauksessa) pappina. Minusta tämä ajatus on sinänsä aika johdonmukainen.
Ainakin paavi Benedictuksen mukaan homon ei tulisi ryhtyä papiksi. Jäljelle jäisivät siis avioliitto tai sääntökuntaelämä.
Onko niin, että avioituminen (siis eri sukupuolta olevan henkilön kanssa tietenkin) on väärin, jos ei oikeasti tunne mitään halua puolisoaan kohtaan, ja esim. selviytyy avioyhteydestä vain pornografisten kuvitelmien avulla?
Eli jääkö uskovalle homolle ainoaksi vaihtoehtoksi sääntökuntaelämä? Vai onko siihenkin jokin periaatteellinen este? Jos oikein olen ymmärtänyt, niin ns. sinkkuna ei kuitenkaan olisi suotavaa elää, vaikka selibaatin pystyisi pitämäänkin. Vai olenko tässäkin väärillä jäljillä?
Arvaatte varmaan, etten ole katolilainen... Kysyn lähinnä periaatteellisesta mielenkiinnosta.
Palstan kirjoituksista olen saanut käsityksen, että elämänsä tulisi antaa jollekulle, oli se sitten puoliso tai kirkko, eli viimeistään johonkin ikään mennessä tulisi joko olla avioliitossa tai sääntökunnassa tai (miesten tapauksessa) pappina. Minusta tämä ajatus on sinänsä aika johdonmukainen.
Ainakin paavi Benedictuksen mukaan homon ei tulisi ryhtyä papiksi. Jäljelle jäisivät siis avioliitto tai sääntökuntaelämä.
Onko niin, että avioituminen (siis eri sukupuolta olevan henkilön kanssa tietenkin) on väärin, jos ei oikeasti tunne mitään halua puolisoaan kohtaan, ja esim. selviytyy avioyhteydestä vain pornografisten kuvitelmien avulla?
Eli jääkö uskovalle homolle ainoaksi vaihtoehtoksi sääntökuntaelämä? Vai onko siihenkin jokin periaatteellinen este? Jos oikein olen ymmärtänyt, niin ns. sinkkuna ei kuitenkaan olisi suotavaa elää, vaikka selibaatin pystyisi pitämäänkin. Vai olenko tässäkin väärillä jäljillä?
Arvaatte varmaan, etten ole katolilainen... Kysyn lähinnä periaatteellisesta mielenkiinnosta.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Katolisena homona elään sinkkuna selibaatissa. Olen tehnyt kirkossa selibaatti lupauksen (papille). Kun näin elän olen ihan ok katolilainen. Ei tarvitse ryhtyä munkiksi.
Hieno juttu! Tuo on oikea suhtautumistapa. Minusta tämä on uskon kilvoituksen kysymys, niinkuin muutkin ihmisten kiusaukset. Tästä on tehty aivan liian suuri juttu.
Minä taas sanoisin isänä lapselleni, että elä onnellisen ja sellaisena kuin Jumala on sinut luonut. Pojalleni sanoisin, että katso tarkkaan mutta ole rohkea. Aina on parasta luoda kestävä parisuhde, vaikka elämänkumppani olisikin toinen mies. Ja samalla tavalla sanoisin myös tyttärelleni. Lesbous ei ole mikään häpeä, eikä missään tapauksessa huono vaihtoehto, jos se on luonnollinen tapa rakastaa kumppaniaan.
Maailma on muuttunut, eikä nykyajan homolle tai lesbolle ole mitenkään suuri kynnys hankkia myös omaa biologista lasta, jos he sellaisen halauvat.
Tähän maailmaan mahtuu monenlaista rakkautta, aivan kuten Jumalakin on tarkoittanut.
Jos noin sanoisit, olisit erittäin edesvastuuton isä! Neuvot luostariin menemisestä ovat järkeviä. Ortodoksina hyväksyisin myös siveellisenä naimattomana elämisen, mutta tähän en sekaannu, sillä kunnioitan katolilaista näkemystä sinkkuudesta. Vastuullisena isänä sinun tulisi kuitenkin tehdä lapsellesi selväksi, että homoseksuaalisen elämäntavan harjoittamisen seurauksena on kärventyminen kadotuksen ikuisessa liekissä. Isyydellä siunattuna sinun tulisi tehdä kaikkesi estääksesi moinen ja pyrkiä kaikin keinoin pelastamaan lapsesi helvetin tulelta, jopa senkin uhalla, että hän sinut kieltäisi! Jumala kyllä palkitsee oikeamielisyyden.
Voisitko sinä häiriintynyt persreikä pysyä siellä ortopalstalla. Saat jo siellä riittävästi oksennuksia aikaan. Olet erittäinkin vastenmielinen ja yököttävä ort.käännykki. Me takaisin hellaraihin tms. mistä sitten oletkin tullut tuomaan oksennustasi.
Aivan oikein. Tämä nimimerkki "Rukoileva ortodoksi" ei todellakaan edusta mitään ortodoksista näkemystä, sillä hänen kirkoittelemisensa on aivan irvikuva kaikesta siitä lähimmäisenrakkaudesta, johon Ortodoksisen kirkon opetus perustuu.
"Rukoileva ortodoksi" ei liene ortodoksi ollenkaan. Täällähän voi kukavain fanaatikko kirjoittaa ihan millä nimimerkillä tahansa. Ja myös tässä roomalaiskatolisessa keskustelussa on ainakin pari useita nimimerkkejä käyttäviä fanaatikkoja, joiden kyseenalainen katolilaisuus on vain arvailujen varassa. Tarkoitan nyt nimimerkki M.-L.:n ympärillä olevaa eri nimimerkkien rypästä.
Tule vaan kaapista ulos. Mutta lapsiin sekaantuminen saa loppua!
Oletko sitten edes pesunkestävä homokaan?
Useimmiten mieistä katolilaisista homoista tulee pappeja, olin juuri eilen illalla illallallisilla, en Suomessa, jossa oli paikalla lähinnä homoja ja pappeja, ja ranneliikkeistä päätellen kaikki papit olivat homoja...
"Eli jääkö uskovalle homolle ainoaksi vaihtoehtoksi sääntökuntaelämä? Vai onko siihenkin jokin periaatteellinen este?"
Yleisempi vaihtoehto on naimattomana yksin eläminen.
Sääntökunnat eivät kovin mielellään taida ottaa homoseksuaaleja, koska heidän suuntautuneisuutensa on jonkinmoinen riski luostariyhteisön elämälle. Eikä ylipäätään kenenkään tulisi hakeutua sääntökuntaelämään ilman erityistä kutsumusta siihen. Pelkkä homous ilman kutsumusta olisi hyvin huono pohja elinikäiseen sitoutumiseen sääntökuntaelämään.
Teen työkseni tilastoja, ihan muista asioista. Siitä nimimerkki. Ja siitä kun toisessa ketjussa huomasin moitittavan Suomen katolilaisia siitä, ettei täällä ole isoja perheitä - tuli vain muista yhteyksistä mieleen väestötilastot ja se, että perikatolisessa Italiassa syntyvyys vasta heikoissa kantimissa onkin.
Tuohon aloitukseen palatakseni, taitaa sitten olla niin, että näkemys että pitäisi joko mennä naimisiin tai sitten elää pappina tai luostarissa (tai muuten sitoutuneena) taitaa olla äärimmäinen eikä suinkaan yleisesti jaettu. Sinkkuus lienee sitten joissakin tapauksissa (esim. juuri homous) ihan ok vaihtoehto. Ja tarkoitan tässä sinkkuudella sitä, ettei harrasteta tilapäissuhteita myöskään.
"Yleisempi vaihtoehto on naimattomana yksin eläminen."
Katolilaisuushan vastustaa sinkuutta!
Kuinka yleistä muuten kantasuomalaisten katolilaisten miesten ja naisten keskuudessa ylipäätään on ryhtyä munkiksi tai nunnaksi? Itse olen kuullut vain joistain kypsän aikuisista nunnista, mutta en kenestäkään nuorempien sukupolvien edustajista.
Yksinäisyys altistaa epätoivolle ja jopa itsemurhille, joten ei se ole katolilaiselle mikään ok vaihtoehto.
Bergoglion väitetään neuvotelleen muutama vuosi sitten Argentiinassa kulissien takana homojen siviililiiton puolesta, jotta avioliitto saataisiin säilytettyä vain miehen ja naisen välisenä. Julkisesti kirkko ei tietenkään tällaista liittoa ole kannattanut, ja miten voisikaan koska uskoon tullessaan näiden ihmisten pitäisi kuitenkin ottaa ero ja kirkosta tulisi perheenrikkoja.
Mielestäni jokainen voi halutessaan solmia parisuhteen, jos sellaista sitoutumista vain haluaa ja on rakastunut kumppaniinsa. Kumppanin sukupuolella ei ole mitään väliä, sillä ihminenhän rakastuu toiseen ihmiseen eikä hänen sukupuoleensa.
Kristittynä en voi edes esittää mitään velvoitteita lähimmäisilleni, en voi vaatia ketään homoa elämään yksinäisenä, enhän voi vaatia ketään heteroakaan elämään yksi jonkin periaatteen vuoksi.
Kehotan esimerkiksi homopareja tulemaan rohkeasti mukaan seurakunnan toimintaan niin kaikki voivat nähdä, miten hyvin heidän parisuhteensa perustuu keskinäiseen kunnioitukseen ja rakkauteen. Sellainen hyvä elämä on Jumalan tahto ja myös lahja. Raamatussa kielletään huoraaminen ja seksuaalinen alistaminen, ja sellainen huono elämä koskee yhtä hyvin sekä heteroita että homoja.
Miksi uskovaiset paasaavat synnistä ja tuomitsevat lesbot ja homot, mutta hyväksyvät lapsiin sekaantumisen?
Mistä olet keksinyt tuon että "Katolilaisuushan vastustaa sinkuutta!" Se ei ole totta.
protestanttisiin suuntiin, jotka ovat kieltäneet luostarimaisen elämäntavan, luopuneet yksiavioisuudesta, suurperheistä, sukulaisten verkostoista, ja pappien selibaatista. Tuon kehityksen luonnollinen osa on, että osa ihmisistä jää "irtolaisiksi" sinkkuilemaan.
Roomalaiskatolisessa kirkossa pappien selibaatti on nuori ilmiö, sehän on otettu käyttöön vasta roomalaikatolisen kirkon erottua Katolisesta ja apostolisesta eli ortodoksisesta kirkosta. Selibaatti alkoi vasta 1100-luvun paikkeilla, eikä se ole mitenkään opillinen asia, sillä katolisessa kirkossa kaikki seurakuntapapit ovat yleensä naimisissa, niin sanottuja selibaattipappeja on vain satunnaisesti. Tietenkin piispat ja pappismunkit elävät selibaatissa, mikä on tässä vielä mainittava saivartelijoiden varalta.
Siksi katolisille papeille on seurakunnan kesken siunaus sekaantua lapsiin, vaikka väkisin.
Miksi tästä homoudesta jauhetaan jatkuvasti ja joka paikassa?
Luin hiljattain täällä Saksassa artikkelin, jonka mukaan täällä on 17 miljoonaa avioliittoa, joissa elää siis 34 miljoonaa ihmistä.
Rekisteröityjä homoliittoja täällä on vain 30.000, vaikka ne ovat täysin sallittuja. Niiden eroprosenttia ei kerrota koskaan, mutta artikkelin mukaan se lienee noin 80-90 %.
Jotakin tolkkua ja suhteellisuutta asioihin!
Homouteen suhtautuminen on hyvin mielenkiintoista ja tekopyhää teeskentelyä ja aivan sama ilmiö on yleensä kaikilla suomalaisilla itseään kristityiksi nimittävillä, olivatpa he sitten protestantteja (jotka muuten eivät yleensä edes tiedä olevansa protestantteja) tai vaikkapa käännynnäiskatolilaisia (jotka ovat tietenkin edelleen ajattelultaan käytännössä aivan puhtaita protestantteja).
Raamatussa ei oikeastaan edes kirjoiteta mitään homoista tai homoudesta, mutta sanatarkalla protestanttisella tulkinnalla asia on ymmärretty sillä tavalla väärin, että kaikki homot saavat siitä kärsiä, vaikka siihen kärsimykseen ei olisi edes mitään oikeaa syytä.
Teeskenteleminen vain vaatii sitä, kun niin kovasti halutaan väärin tulkita Raamatusta irrotettuja sanoja oikealla protestanttisella menetelmällä.
Juttelin kerran vuosia sitten baijerilaisen katolilaisen kanssa, ja hän huomautti etteivät toisiaan rakastavat ja kunnioittavat homot mitään syntiä tee, ja sehän on tietenkin aivan oikea kristillinen näkemys. Samalla hän muistutti, että paljon syntiä tehtiin samaan aikaan Kosovossa, Serbiassa ja muissa entisen Jugoslavian maissa, joissa käytiin sotaa ja joukkomurhattiin ihmisiä heidän etnisen taustan takia vain poliittisilla periaatteilla, joilla ei ollut mitään oikeutusta oikeasti olemassa.
Kuinka moni suomalainenkin katolilainen tuomitsee homot syntisiksi, mutta ei halua huomauttaa mitenkään, kun sodissa tapetaan ihmisiä säälimättä. Älä tapa -käsky ei olekaan niin tärkeä kuin protestanttisella ajattelulla tyhjästä kehitetty virhetulkinta homojen syntisyydestä.
Kuinka moni tuntee edes pienen piston sydämessään?
Homokysymykseen on aivan erinomainen vastaus täällä:
https://docs.google.com/document/d/1B_rHxLySjopC5Jfv_jk-58ao6BmF59WCHEkiacEFj1o/edit?pli=1