Tai Pirkanmaalla? Onko mielessä joku tapahtuma, meno tai maaseutu? Omat tekemiset?
Mitä aiot tehdä ensi kesänä Tampereella?
kesään menossa
16298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Aion elää niinkuin muutenkin, ja mennä mahdollisesti Lielahteen !!
Itse ajattelin hypätä järveen. Kysyisinkin S-ryhmän tv-mainoksen mukaisesti...
Onks sulla oma järvi?
Lenkkeillä, pyöräillä tampereella ja lähikunnissa, potkia palloa, heittiä frisbeetä, heitellä koripalloa, uida jos lämmintä, syödä jäätelöä, juoda olutta parvekkeella, seurata urheilutapahtumia, tavata kavereita...
Kyllä kesällä tekemistä keksii kunhan vain on aikaa, kavereita ja hyviä ilmoja. Ei siihen mitään tapahtumia välttämättä tarvita.
Aion osallistua toljotuskilpailuihin Tampereella ensi toukokuun lopulla. Tamperelaisethan toljottavat suu auki kaikkea heille uutta ja outoa. He jopa pysähtyvät keskelle jalkakäytävää tai kulkureittiä unohtuessaan toljotusasentoon.
Lisätietoja kilpailusta: Tampereen matkailutoimisto / MaTo
Aattelin vaan, että mitähän sinussa on niin omituista, että ihmiset toljottaa?
Minkä maakunnan murteesta muuten mahtaa tulla tuollainen sana? Tampereella vaan tuijotetaan, toljottaminen on todella outo sana.
ensi kesänä vai tänä kesänä? ensi vuonna vai tänä vuonna?
mistä tiesit, että asun tampereella??!!
"3. taipumattomat adjektiivimääritteet (kuten aika, ensi, eri, kelpo, koko, melko, pikku, tosi, viime) kirjoitetaan erilleen pääsanasta, elleivät ne yhdessä määrittämänsä sanan kanssa muodosta erityiskäsitettä tai ole -inen-loppuisen adjektiivin alkuosia"
"aika t. koko lailla, ensi kerralla (= seuraavalla kerralla; vrt. ensikerta = ensimmäinen kerta), ensi suudelma (= seuraava suudelma; vrt. ensisuudelma = ensimmäinen suudelma), kelpo ratkaisu, eri kokoa (vrt. erikokoinen), pikku virhe, viime kerralla (vrt. viimekertainen)
Poikkeuksia: aikamies, pikkuhiljaa, pikkusisko."
"Kirjoittajan ABC-kortti" sivustolta lainattu.
Ensi kesä eli 2013 kesä. Ei ensi vuoden kesä.
Muistan ennenkin nähneeni näitä Toljotuksenkatsojan ja kumppaneiden viestejä: oikeasti tosi hauskoja!! Tamperelaiset ovat ihan mielettömän sympaattisia ihmisiä, rakastan heitä (lähes) kaikkia!!! (En juurikaan itse harrasta toljotusta, mutta jos ja kun joku muu toljottaa, ei haittaa pennin vertaa; pikemminkin nostaa iloisen hymyn naamalleni: symppistä potenssiin 2.) Iloista kevättä kaikille!!
PS. Jos satut näkemään tämän, niin katso myös kysymykseni Härmälän tunnelista ketjussa, jonka otsikkoa en muista, mutta liittyi tontinvuokrien nousuun.
En kyllä ymmärrä yhtään tätä Tampereen toljotusjuttua. Kun menen pienelle kotipaikkakunnalleni niin autoja ajaa ohi ja autossa istuvien naamat kiinni auton laseissa ja katsovat minua koko ajan kun ajavat ohi. Tampereella en ole kylläkään vastaavaan törmännyt.
Sauna Open Air, Tammerfest? Ryypätä ja pitää meteliä.
Onko täällä yhtään korkeakulttuurin harrastajaa? Ettei pelkkää juomista.
Kyllähän tässä kylässä pilvi palaa ja happojakin jotkut kauppaa.
Tarkoitin siis ihmisiä jotka makaavat sivistyneesti mökillä tai käyvät jossakin rauhanomaisessa paikassa.
Veneillä Nässyllä.
Kuhmalahteen kalaan sielä saa isoja 300cm pitkiä.
Jos täällä on nuoria tyttöjä niin paneskella niitä irstaasti ilman ehkäisyä.