Darfurin ja Ugangan pohoisosien kriisit ovat yhte-
väisiä moneltakin osin. Pääosaa nayttelee Islam ja
kristittyjen vainoaminen aina joukkomurhiin saakka
Mustat kristityt ovat etenkin e-Sudanissa olleet
jo yli 20v. kansanmurhaa vastaavassa tilanteessa.
Etnis-uskonnolisiin puhdistuksiin(-murhiin) ei
esim. Suomen ev.lut kirkko ole puuttunut mitenkään
Vasta on kulunut vuosi kun arkkipiispa Paarma to-
tesi suuressa viisaudessaan,Herrassa,Israelin olevan yksinomaan syypää konflikteihin ko. aluee-
lla Gazassa ja Länsi-Rannalla.
Paarma,piispa, on ollut kuitenkin täysin vaiti ja
ei ole ottanut mitään kantaa arabien harrastamaan
mustien kristittyjen murhaamiseen Sudanissa.
Unohtuneet ovat Mr.,piispa Paarmalata mm. Tshets-
henian kansanmurha, Nepalin Maolais-sissien teot,
Kiinan jo v-53 jatkunut kansanmurha Tiibetissa ...
...jne.
Se nyt piispasta.
Sudanin arabihallitus aseisti ja tuki(-aseapua -ja
rahallista sai Sudan mm. Saddamilta)J Konyn johta-
maa LRA,ta aina v.2003 alkuun. Sudanin arabihall.
tark. oli aiheuttaa sekasortoa Ugandan pohjois-
osassa ja vain siksi kun Uganda on nykyään USA n
hyvä kumppani mm. terroristin vastaisessa sodassa.
Kristitty SPLA järjestö saa apua,ei toki Suomen ns. ev. lut kirkolta,vaan USA lta taistelussaan
Sudanin arabihallintoa ja e-Sudanissa käytävää
etnis-uskonnolista mustia kristittyjä vastaan.
Sotaa on käyty jo yli 20 v. ja ainakin koko kr-
stitty EU on ollut siitä vaiti,vain muuaan lahko
on kritisoinut tilanetta.
Jos hauras rauha rikkoontuu,kuten on jo tehnytkin,
niin Sudanin arabit alkavat jälleen tukea Ugandan
pohjoisosien terroristijoukkiota LRA:ta.
Nyt onkin kysymys kuka sitten auttaisi mustia kr-
istittyjä e-Sudanissa?
Pitääkö USA n puuttua taas 'peliin' Ugandan kautta
jotta barbaariset islamilaisarabit saadaan kuriin?
Arabien törkeydet unohdetaan tarkoituksella.
10
453
Vastaukset
- Hit(kohta)woman
USA:lla tai yhdelläkään eurooppalaisella maalla ei ole taloudellisia intressejä Sudanissa. Siksi sudanilaiset saavat kaikessa rauhassa tappaa toisiaan tai vaikka maalata perseensä punaisiksi ja alkaa leikkiä paviaaneja. Ketään ei kiinnosta hittojakaan, paitsi joitain islamia vihaavia vainoharhaisia rasisteja, mutta heistä ei lasketa, koska he ovat mielisairaita ja aivokuolleita.
- Nokikeppi
Rasismia harjoittavat Sudanissa vain arabit !
- Daavo
Mikä panee sinut ihailemaan maailman takapajuisinta ja inhottavinta "uskontoa", islamia?
- Jykä
Daavo kirjoitti:
Mikä panee sinut ihailemaan maailman takapajuisinta ja inhottavinta "uskontoa", islamia?
Mainitse uskonto, joka ei ole takapajuinen.
Itse taidat olla kristitty, kun näet Islamin inhottavimpana. Arvaa minkä uskonnon islaminuskoiset näkevät inhottavimpana?
Sekä Islam että kristinusko juontavat juurensa ajoilta, jolloin esim. luonnonilmiöitä ei osattu selittää järkiperäisesti, vaan kuviteltiin niiden olevan jumalan aikaansaannosta.
Vallitseekohan muuten huomenna Suomessa korkeapaine vai antaako Jumala poutaa? Mitä luulet?
- heh
Myydäänkös sinulle enää paikallisilla huoltoasemilla?
- Juba
Huomaan heti tasosi(Iron Mike),viimeksi sanoit et
Remy on ranskalaisen konjakin ystävä mutta nyt
hän onkin siirtynyt Lasoliin. Älä oleta kaikkien
muiden olevan Lasolin juojia jos itse nautit sen
mausta sekä sen hieman viipyilevastä jälkimausta.
- Remy Lebeau
juuri oli tv,sä kun hesan piispa on erottamassa
juuri niitä henkilöitä jotka tukeutuvat raamattuun
huovinen hyväksyy homot ja naiset papeikisi,mutta
kun ukko itse ei saanut ehtoollista luther-lahkolta,niin oli heti erottanmssa nämä ihmiset
pois.
homopiispa huovinen ja homopiispa w riekkinen kai
eivät tunne raamattua,sillä raamatussa sanotaan
sanatarkasti mm. homoudesta näin;VT " minä herra
teidän jumalanne vihaan ja se on minulle kauhistus
miesten kanssa makaavat miehet ja naisten kanssa
makaavat naiset", voiko sen selvemmin sanoa ?
VT,n puoolella Paavali sanoo homoudesta näin;
miesten kanssa makaavat miehet ja naisten kanssa
makaavat naiset eivät peri taivasten valtakuntaa.
aika selvästi sanottu.
kristityt kunpaan leiriin haluatte kuulua,homo-
evl:tiin vai johonkin muuhun?
yllekirjoittanut(Remy)on oikeassa kritisoidessaan
kirkkoa ja sen toimintaa.
kirkko ei ole erottamassa esim. sellaisia henkilöitä kuten Kylliäinen,Myllykoski jotka eivät
usko esim. helvettiin eivätkä Jeesuksen neitselliseen syntymään ja pitävät raamattua vain
historiallisena teiksena.
nyt homopiispa huovinen on erottamassa niitä hen-
kilöitä jotka perustavat uskonsa vain ja nimenom-
maan raamatun sanaan.- lebleb
"sillä raamatussa sanotaan
sanatarkasti mm. homoudesta näin;VT " minä herra
teidän jumalanne vihaan ja se on minulle kauhistus
miesten kanssa makaavat miehet ja naisten kanssa
makaavat naiset", voiko sen selvemmin sanoa ?"
Entäpäs jos he tekevät sen seisaaltaan tai istualtaa?
- huu
Kaikki unohtavat CIA:n merkityksen terroristien tukijana!
Väitän, etteinykyisen kaltaista terrorismia olisi ilman CIA:ta.- Eki
mutta pitää olla tosityhmä jos luulee että esim muslimit vainoavat kristittyjä jonkun CIA:n juonen takia. Pöh! Varmaan saudeissa wahabien paskapuuhat , naisten sortoineen , vierastyöläsiten hyväksikäyttö, kivitykset sun muut johtuu CISA:sta ja ulkomaisen madrasoihin viety vihaopetus on sekin CIA:n vika?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389