Evankeliumi on ilosanoma Kristuksesta. Syntinen ja pilalle mennyt ihminen voi saada synnit anteeksi uskomalla Herraan Jeesukseen ja päästä taivaaseen. Omia ansioita ei tähän tarvita. Armoa kutsutaan aiheesta nimellä "Ansioton Rakkaus Meidän Osaksemme".
Jumala on rakastanut meitä ensin; ei niin, että me olisimme tuon rakkauden ansainneet, koska olemme Häntä ainoata vastaan niin monin tavoin rikkoneet. Jumalan laki osoittaa kaikki ihmiset syntisiksi, itsekkäiksi, ylpeiksi, kateellisiksi, Jumalan vihollisiksi, sellaisiksi, jotka kapinoivat Jeesuksen herrautta vastaan eivätkä alistu Hänen tahtonsa alle.
Vain syntien anteeksisaaminen voi tuoda sovinnon ihmisen ja Jumalan välille, eikä se ole mahdollista muutoin kuin Jeesuksen Kristuksen kautta. Jos ohitamme Jumalan Pojan tarjoaman LAHJAN, niin teemme tyhjäksi syntien sovituksen Golgatan ristillä ja Jeesuksen uhrikuoleman, mikä on kallein LAHJA, joka on syntisille annettu. Jumala antoi oman Poikansa, että niillä olisi iankaikkinen elämä, jotka uskovat Häneen.
Koska pelastusta ei voi millään tavalla ansaita, niin Jumalan armoa on vääristelty kautta aikain monella eri tavalla. Kristinuskon pohjalta on syntynyt lukuisia harhaoppeja, jotka kaikki pitävät pilkkanaan todellista Jumalan armoa sekä Kristusta häpäisemällä ristin. Pelastus ei ole ihmisen omin voimin saatavissa: se ei ole tulosta omista kyvyistä, lahjakkuudesta, viisaudesta tai mistään hyvistä ominaisuuksista.
Joka uskoo Kristukseen, saa synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän. Risti riistää kaiken kunnian ihmiseltä pois ja siirtää sen Jeesukselle. Risti riistää ihmiseltä pois kaikki mahdollisuudet ja kyvyt joilla hän voisi pelastaa itse itsensä.
Ilman Jeesusta olisi jokainen maailman ihminen yhtä lailla kadotettu, mutta Herran synnittömän elämän ja ristintyön ansiosta saavat Häneen uskovat ihmiset iankaikkisen elämän Jumalan luona. Ihmisen teot ja ansiot eivät koskaan riitä, vain RISTI riittää!
Armoa vääristellään pääasiassa kolmella tavalla:
a)Kristitty pelastuu hurskaan vaelluksensa ansiosta.
b)Kristitty saa tehdä mitä tahansa syntiä ja pelastuu silti.
c)Sakramentti tai toimitukset välittävät mystisesti Jumalan armoa
On taikauskoa luulla, että kaste tai ehtoollinen vaikuttaa salatulla tavalla ihmisessä uskoa tai uudestisyntymisen ja johtaa hänet pelastumiseen. Usko on aina vapaaehtoinen asia eikä sitä voida välittää ns. armon välikappaleiden avulla toiselle. Ihminen joko uskoo tai ei usko: siinä eivät uskonnolliset rituaalit mitään auta!
Vaikka jumalaton kastettaisiin kuinka oikeaoppisesti ja pyhän papin toimesta tahansa, ja vaikka kuinka monta kertaa, hän jää jumalattomaksi eikä uudestisyntymistä tapahdu, ellei hän usko Jeesukseen. Ehtoollisen nauttiminen ei auta sen enempää uskoontulossa ja pelastumisessa. Vain uskolla on merkitystä sielun pelastuksen kannalta, ei rituaaleilla.
Oikea todellinen Jumalan armo kulkee kultaista keskitietä kohtien yksi ja kaksi ääripäiden välillä. Raamattu opettaa selvästi, ettei uskovasta tule maan päällä niin täydellistä, etteikö hän enää lainkaan syntiä tekisi. Uskovainen voi tehdä "syntiä, joka ei ole kuolemaksi". 1Joh.5:16-21 Nykyajan kristityille on osittain arvoitus, mitä syntiä apostoli tässä tarkoittaa. Mikä synti on kuolemaksi ja mikä synti ei?
Kun Johanneksen kirjettä lukee, niin voisi luulla kuolemaksi olevan synnin tarkoittavan tahallista synnissä elämistä, mitä sen tekijä ei edes kadu eikä pyri parannukseen, eroon synnistä. Tämä tulkinta on ongelmallinen siitä syystä, että miksi "sen puolesta ei tulisi rukoilla?" Jeesus itse rukoili jumalattomien vainoojiensa puolesta. Paavali kehottaa niin ikään rukoilemaan kaikkien ihmisten puolesta, myös jumalattomien.
Tarkoittaako Johannes tässä sitä, että jumalattoman täytyykin tulla synnin takia kuolleen paikalle omissa silmissään, kadotetuksi, niin että Jumalan armo ja anteeksianto hänelle kelpaisivat? Siinä tapauksessa synnin pitääkin olla ensin kuolemaksi, jotta se kuoleman kautta saisi aikaan muutoksen elämäksi. Sanoohan Paavali toisaalla, että kun laki virkosi eloon eli näytti hänet syylliseksi himojen synteihin, niin hän sen seurauksena ja vaikutuksesta "kuoli." Room.7:6-14
Tämä tarkoittaa syntiseksi tulemista omissa silmissään ja Jumalan edessä. Sellainen huutaa Herran nimeä avuksi, joka on kadotettu, matkalla helvettiin eikä voi itseään enää auttaa! Vain se joka on kaiken toivonsa menettänyt, voi saada Jumalan armon, koska se kelpaa hänelle!
Kukaan ei voi pelastaa itseään, se on ihmisille mahdotonta ja mahdollista vain Jumalalle! Jokaisen ihmisen on jossain vaiheessa tultava tähän päätökseen: "Minä en voi tehdä yhtään mitään pelastaakseni itseni. Minun ansioni eivät alkuunkaan riitä. Ilman Jumalan armoa, ole täysin hukassa, kadotettu. Tarvitsen Jumalan armoa ja syntien anteeksisaamista kelvatakseni taivaaseen."
Tässä on uskonvanhurskauden perustus: joka uskoo, Poikaan, se tulee vanhurskaaksi kaikesta, mistä ei lain kautta vanhurskaaksi voinut tulla. Apt.13:38-39 Vanhurskaaksi tuleminen tarkoittaa yksinkertaisesti Jumalalle kelpaavaksi tulemista. Ihminen ei kelpaa itsensä kautta Jumalalle, mutta kun hän uskoo Jeesukseen, niin hän kelpaa Kristuksen työn ja Kristuksen tähden Isälle ja pääsee sisälle taivasten valtakuntaan.
Yksi selitys Johanneksen sanoille olisi se, että hän tarkoittaa epäjumalanpalvelukseen langenneita veljiä, joiden puolesta ei enää tule rukoilla. Kehottaahan Herra itse toistuvasti Jeremiaa Vanhan Testamentin puolella, ettei hän edes rukoilisi langenneen Israelin puolesta Jumalaa. Jer.7:16; 11:14; 14:11 Myös Johannes kehottaa kirjeensä viimeisessä jakeessa lapsukaisia kavahtamaan epäjumalia. 1Joh.5:21
Olipa niin tai näin tämän kohdan alkuperäisen tarkoituksen laita, niin tärkeätä on ymmärtää se, ettei uskovainen voi elää niin kuin siat lätäkössä, synnissä rypien. Hänellä on uusi luonto, Kristuksen mieli ja Henki, joka saa hänet janoamaan vanhurskautta ja tekemään hyvää sekä karttamaan pahaa, ojentautumaan kaikessa Jumalan tahdon mukaan.
Tämä ei tarkoita sitä, että uskovaisesta olisi tullut täydellinen ja synnitön, vaan sitä, että me tavoittelemme täydellisyyttä ja pyrimme sitä kohden, kuitenkin vapaaehtoisesti ja sydämen mielihalusta palvellen Herraa, ei lain vaatimasta pakosta tai helvetin tuomion pelosta.
Uskovaisen ei ole sopivaa elää syntiä harjoittaen niin kuin tämä maailma tekee eikä kerskata hurskaasta vaelluksestaan sillä tavalla, että hän oman hyvän elämänsä ansiosta pääsisi taivaaseen. Molemmat ovat kauhistus Jumalalle ja ääripään ilmiöinä hyljättävä antikristillisen hengen tuotoksena.
Sellainen ihminen on tuskin edes uskossa, jonka elämä ei ole sopusoinnussa Raamatun opetuksen ja Hengen pyhityksen kanssa. Näitä ääripään ilmiöitä kutsutaan hengellisessä kentässä menestysteologiaksi ja antinomismiksi. Edellinen opettaa uskovaisen synnittömyyttä, terveyttä ja menestystä kaikilla alueilla vastoin Raamatun opetusta.
Jälkimmäinen pitää halpana pyhän vaelluksen, joka on seurausta uskoontulosta, Hengen pyhitystä ja vapaaehtoista Jumalan palvelemista. Sen sijaan se yllyttää ja rohkaisee ihmisiä mitä moninaisimpiin synteihin, rikkomaan tahallaan ja tieten tahtoen Jumalaa vastaan, etenkin haureuden ja juoppouden alueella.
Jumalattoman julkisyntisen ja kristityn elämässä on selkeä ero uskovaisen hyväksi, mitä hurskauteen tulee. Kun ymmärrämme oikein Raamatun opetuksia ja Kristuksen sydämen laadun meitä kohtaan, niin emme eksy vaan erotamme väärän opetuksen oikeasta. Syntiä ei kenenkään kannata tavoitella ja itsestään ei pidä luulla liikoja, että olisi enkeliksi ja synnittömäksi tullut. Room.12:1-3 Tämän kun muistat ja tunnet itsesi sekä Jeesuksen totuudessa, niin sinun käy hyvin.
Raamatun kohtia:
Efesolaiskirje:
2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja-
2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
2:10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
Tiituksen kirje:
2:11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
2:12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
2:13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
2:14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.
Roomalaiskirje:
6:15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
6:17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
6:18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
6:19 Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.
6:20 Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.
6:21 Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
6:22 Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.
6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
1.Johanneksen kirje:
5:16 Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
5:17 Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.
5:18 Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
5:19 Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
5:20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
5:21 Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia.
Sananlaskut:
8:20 Minä vaellan vanhurskauden polkua, oikeuden teitten keskikohtaa,
8:21 antaakseni niille, jotka minua rakastavat, pysyvän perinnön ja täyttääkseni heidän aarrekammionsa.
Saarnaaja:
7:16 Älä ole kovin vanhurskas äläkä esiinny ylen viisaana: miksi tuhoaisit itsesi?
7:17 Älä ole kovin jumalaton, äläkä ole tyhmä: miksi kuolisit ennen aikaasi?
7:18 Hyvä on, että pidät kiinni toisesta etkä hellitä kättäsi toisestakaan, sillä Jumalaa pelkääväinen selviää näistä kaikista.
7:19 Viisaus auttaa viisasta voimakkaammin kuin kymmenen vallanpitäjää, jotka ovat kaupungissa.
7:20 Sillä ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä.
Kristuksen Risti tuo vapauden ja riistää lihalta kaiken kerskauksen pois. Pelastusta ei voi ansaita hyvällä elämällä eikä pitää yllä hyvillä teoilla. Me pelastumme uskon kautta ja pysymme uskon kautta, emme tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi: se on Jumalan lahja, yksin armosta, aamen. Room.11:16-23
Muista, että vain Uusi Luomus pelastuu. Uskonnollinen ei pelastu. Syntinen, joka jää elämään synneissään eikä pyri niistä pois tai edes kadu niitä, ei ehkä olekaan uskossa. Älä unohda tätä asiaa. Armo ei anna lupaa tehdä syntiä ja juosta pahuudesta pahuuteen.
Jeesuksen oma ei saa selittää syntiä vanhurskaudeksi ja vanhurskautta synniksi, hyvää pahaksi ja pahaa hyväksi. Parempi tunnustaa syntinsä kuin salata ne tai selittää ne pois tekeytymällä syyttömäksi: tunnustaminen on jo ensi askel hylkäämiselle, silloin ihminen hylkää sydämessään oikeutuksen synnin tekemiselle ja tuomitsee synnin teon vääryytenä.
Jeesus on luvannut auttaa uskovaista pääsemään vapauteen syntisiteistä, siksi toivoa ei kannata menettää ajallisen elämän paremman laadun suhteen. Jos armo ei kasvata sinua pois päin synnistä, jotain saattaa olla peruuttamattomasti pielessä. Ellei Jumala sitten... niin - pelastus on yksin hänen kädessään. Jos armahtaa, niin sitten armahtaa, jos ei, niin mitään ei voi tehdä. Armoa ja täydellistä lahjaa se sittenkin vain on. "Kiitos Jumalalle hänen sanomattomasta lahjastaan!"
Pelastusvarmuus
Maista miten hyvä Herra on!
Usko vain itsesi Jeesuksen käsiin!
Hän kantaa.
Ainoa mahdollisuus pelastua.
Lepo Herrassa.
Täydellinen vapaus.
Jumalan tosi armo.
Pyhitys on armon vaikutusta.
Lepo omista töistä.
Pyhyys ja pyhittyminen
Hengen vai lihan mieli?
Omavanhurskaus vs. Lahjavanhurskaus
Lahjavanhurskaus ja hengen pyhitys
Kasvaminen armossa, kasvaminen levossa
Kelpaako ihminen sellaisenaan?
Jotain annettavaa Jumalalle?
Lain sijaan tulee parempi toivo, armo.
Hyvän tekeminen ja pahan karttaminen.
Jeesuksen ansio!
Omat teot vs. Pyhän Hengen teot.
Luottamus Jeesuksen ristintyön riittävyyteen!
Lihan tekojen kuolettaminen Hengen teoilla
Missä on pelastuksen toivo?
Hänen Poikansa Uhri riittää!
Perustus on Jeesus Kristus
Lepo Herrassa.
Laki vai armo?
Yksin armosta.
Pelastus on Lahja.
Jotain lisättävää Kristuksen uhriin?
Mitä LAHJA maksaa?
Riittävätkö ihmisen ansiot?
Vain Risti Uhri riittää.
Yksin armosta..
5
196
Vastaukset
- höh
Höppänä.
- Zappa
Kyl se on vaan niin nähtävä.
- ...
Zappa kirjoitti:
Kyl se on vaan niin nähtävä.
vastustat Evankeliumia ja sen julistusta?
- Zappa
... kirjoitti:
vastustat Evankeliumia ja sen julistusta?
Ilmeisestikkään....
- ...
Kiinalaisessa kirjoitusjärjestelmässä on erikoisuus eli sana "Vanhurskas".
Tämän "Vanhurskas"-sanan kiinalainen kirjainmerkki koostuu kahdesta eri osasta: yläosa merkitsee "Karitsaa" ja alapuolella taas on persoonapronomini "Minä".
Vanhurskas sana siis ilmaisee että ihminen voi olla Vanhurskas oleessaan ainoastaan Karitsan alapuolella. Ihminen ei voi itsestään tulla- eikä tehdä itseään vanhurskaaksi, vaan ollessaan ainoastaan Karitsan alapuolella, hän on vanhurskas.
Eikä vanhurskauden saaminen poikkea siitä, miten kiinalaiset ovat asian aikanaan ymmärtäneet. Sillä nytkin meidän on oltava samalla tavalla Jumalan antaman Karitsan eli Jeesuksen Kristuksen alapuolella, että olisimme vanhurskaita. Tähän viittaavat seuraavat Raamatun kohdat:
- (Joh 1:29) Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
- (1 Kor 1:30) Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi.
Jeesus on Tie, Totuus, ja Elämä, meidän Vanhurskautemme!
Amen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389