Olin 23vuotias nuori mies ja painoin 125kg vielä muutama vuosi sitten ja kärsin alhaisista testosteroni tasoista ja koin elämäni masentavaksi ja yksinäiseksi. Pyysin apua lääkäriltä, joka käski alkaa laihduttamaan. Aloitin kovan kuntoilun ja pussivihannesdietin. Painoputosikin puolessa vuodessa 40kg ja aloitin terveet elämän tavat. Kesälomien alussa paino olikin jo 85kg. Vatsalle jäi edelleen vararasvakerros, jonka näin hirveänä mörkönä.
Viime kesänä aloitinkin sitten uuden dietin, karppauksen. Pudotin painoa kaloreita laskemalla ja hiilihydraatteja vältellen. Syksyllä paino olikin jo laskenut 75kg, mutta jostain syystä näin itseni edelleen olevani laihdutuksen tarpeessa. Ruokavaliosta putosivat myös rasvat. Se oli virhe. Lihakseni alkoivat surkastua. Itse en tätä havainnut. Joulukuuhun mennessä olin laihtunut 62kg:ksi. Olin ylpeä itsestäni ja ostelin herkkuja jouluksi ja päätin maistella kaikkia joulupöydän herkkuja vähän.
Se lipesi käsistä ja ahmin itseni täyteen 4kertaa joulun aikana, laskin että n.6000-10000kcal per kerta. Paisuin kuin pullataikina, kun vanhat rasvavarat täyttyivät ja lihaksen jämät täyttyivät nesteellä. Paino nousi turvotuksen takia peräti 74kg:an Olin itselleni äärimmäisen vihainen ja päätin aloittaa vielä kovemman dietin kuin koskaan. Aloitin elämän, johon kuului vain lihavalmisteet, salaatit ja maitorahka. Elimistö meni ketoosiin hyvin pian. Lisänä aloin vielä hiihtää pitkiä lenkkejä ja voimaharjoittelun ylläpitääkseni edes pientä lihaskuntoa. Kolme kuukautta myöhemmin olin pelkkä luuranko (56kg), mutten itse sitä nähnyt. Olen anorektikko. Kaikki läheiseni olivat olleet huolissaan minusta pitkän aikaa. Menin lääkäriin, jonka avustuksella pääsin ravitsemussuunnittelijalle ja sain lähetteen syömishäiriöklinikalle. Aloin myös syödä normaalia kotiruokaa, ruokalautas malliin mukaisesti (2000ckal-2500kcal/vrk) ja paino onkin nyt noussut viikossa tuosta 57kg:sta 64kg:n. Olo on heitellyt masennuksesta aina riemuun. Uskon että anoreksia on myös syönyt aivojani, sillä saan välillä muistikatkoksia ja omituisia ajatuksia. Vatsa ja reidet ovat keränneet mukasti varantoa. myös ajatusmaailma on alkanut välillisesti kirkastua. Huomenna menen arvioitavaksi klinikalle ja kaipailisin muilta anorektikoilta neuvoja ja tsemppauksia. Lihonko takaisin lähtö tilanteeseen, kun paino on noussut näiin ripeään tahtiin. Iso läskimakkara vatsalle on palaamassa vaikka se oli vielä viikko sitten litteä kuin lauta. Sisälle aioin kyllä hakeutua hoitoon, sen lupaan. Lopetan nyt kirjoittelun sillä, ajatukseni taas hiipuvat. Anoreksia syö aivot.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä, että saat apua ja ruokavalio-ohjausta. Paranemista sulle.
Lisäksi C- ja D-vitamiinia tarvitaan purkista sekä magnesiumia ja kalaöljyä.
C- ja D-vitamiinin sekä magnesiumin ja Omega-3 rasvahappojen puute on mm. Suomalaisten yleisin ravitsemuksellinen puutos.
C-vitamiinia 200-1000mg / vrk
http://kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/c-vitamiinia-tarvitaan-luultua-enemman
D-vitamiinia 50-125µg / vrk
Magnesium (sitraattia) 200-400mg/vrk, kalsiumin ja magnesiumin suhde on 2:1
Omega-3 rasvahappojen tarve on vähintään 1 gramma päivässä eli esim. villiä lohta 150-200 grammaa päivässä. Eli käytännössä kaikkein tulisi syödä Omega-3 rasvahappoja lisäravinteena purkista.
Vuoden D-vitamiinit saa kympillä iHerbistä.
Muut saa todella edullisesti Citymarketin luontaistuotehyllystä. Eli kuukausihinnaksi tulee n. 5€.
Ruuan merkitys D-vitamiinilähteenä on vähäinen: 90% ihmisen D-vitamiinista on peräisin iholta (ellei hän ota D-vitamiinia ravintolisänä). Suomalainen saa ruoastaan alle 10µg D-vitamiinia päivää kohti. Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia. Auringosta saat D-vitamiinia, mutta vain silloin kun varjosi on lyhyempi kuin sinä itse. Siis lyhyen aikaa keskipäivällä, noin kello 10-16 vähintään kädet ja jalat paljaina.
Huonoin tilanne on afrikkalaista syntyperää olevilla maahanmuuttajilla, joilla esiintyy usein erittäin vakavia D-vitamiinin puutoksia. Syynä tähän on tumma iho ja ruokavalio. Heidän kotimaassaan UVB-indeksi on lähes läpi vuoden 8-15, kun Suomessa se on keskikesällä 3-6. Talvella Suomen UVB-indeksi on 0.
D-vitamiinia pitää syödä niin paljon, jotta veren D-vitamiinipitoisuus nousee luonnolliselle (kesäauringon nostamalle) tasolle, joka on keskimäärin 125 nmol/l. Lukuisten tutkimusten valossa tämä tarkoittaa vähintään 50µg D-vitamiinia päivässä. Yleensä 100µg ja jopa enemmänkin, jos on isokokoinen ihminen. Pienille lapsille hiukan vähemmän.
Meillä "asiantuntijat" Christel Lamberg-Allardt ja Suvi Virtanen jatkuvasti mediassa toistavat iänikuista mantraansa 7,5-10 µg/vrk annoksesta, jota ei saa ylittää. Se on epäeettistä ja väärää. Sama jos hoitaisi päänsärkyä jalkarasvalla. Ainoastaan osa pienistä lapsista saavuttavat tällä annoksella veren D-vitamiinipitoisuuden 50 nmol/l, jonka he väittävät riittävän kokonaisterveydelle. Muilla ihmisillä veren D-vitamiinipitoisuus on selvästi alle 50 nmol/l.
Lisäksi he pelottelevat syövällä ja kuolemalla, jos annostuksen ylittää, vaikka D-vitamiinin puutos on linkitetty yli 70:een syöpätyyppiin ja lukuisiin eri sairauksiin (mm. I-tyypin diabetes, MS-tauti, reumataudit jne...), jotka Suomessa ovat erittäin yleisiä verrattuna päiväntasaajalla asuviin ihmisiin.
Pelkästään luuston hyvinvoinnin kannalta suositeltava veren D-vitamiinipitoisuus on yli 80 nmol/l ja kokonaisterveyden kannalta 100-150 nmol/l.
Nykypäivän lääkärin pitäisi ymmärtää, että veren D-vitamiinipitoisuuden määritys kuuluu tärkeänä osana potilaan hoitoon ja sairauksien diagnosointiin siinä missä perusverenkuva, kilpirauhasarvot sekä kolesteroli- ja verensokeritutkimuksetkin.
Eli jos ette syö D-vitamiinilisää, aloittakaa nyt!
Kannattaa seurata D-vitamiiniasioita Lääkäri Matti Tolosen sivuilta, vaikka ei hänen mainostamiaan vitamiineja söisikään.
Kiitos, olen syönyt pieniä lohi annoksia normaali ruuan lisänä.
Ajatus kulkee jo hieman paremmin ja olo on parempi, mutta alussa vasta ollaan.
Heh lähti suolikin toimimaan jo itse, eikä tarvinnut turvautua vatsan paineluun tai ruiskeisiin. Ei kun iltaruispuurolle, nukkumaan ja tsemppiä muille syömisen kanssa kamppaileville.