"Israel laajentaa siirtokuntaa Länsirannalla
(23.8. 10:12)
Israel on käynnistänyt sadan asuintalon rakennustyöt Länsirannalla sijaitsevassa juutalaissiirtokunnassa. Palestiinalaiset ja Arabiliitto varoittivat vastikään Lähi-idän rauhanprosessin vaarantuvan, jos siirtokuntia laajennetaan.
Har Gilon siirtokunnassa asuu nyt noin 120 israelilaisperhettä. Rakennustöiden kerrottiin alkaneen elokuun alussa ja valmistuvan ennen vuoden loppua.
Lauantaina Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ilmaisi hyväksyvänsä siirtokuntien laajentamisen, jos se helpottaisi Israelin pääministerin yrityksiä suostutella Likud-puolueen johtoa tukemaan Gazan kaistaleen vetäytymissuunnitelmaa. (STT-Reuters)"
Juutalaiset ryöstöpuuhissa.
11
481
Vastaukset
- ihmisyyttä vastaan
http://www.film-o-holic.com/arvostelut/videot/gh/grey_zone.htm
- Kerettiläinen
Ainakin minulle opetettiin koulussa ja muuallakin, että asuinalueen laajentaminen toisen kansan kustannuksella on täysin hyväksyttävä teko, ja heikomman on otettava huomioon hyökkääjän legitiimit turvallisuusintressit sekä aloittaa oma viisastumisensa tosiasioiden tunnustamisella.
Neuvo saattaa olla jopa hyvä, koska sitä noudattaneena tiedän löytyvän yhden heikomman kansan, joka onkin sanut sittemmin elää rauhassa, vaurastua, eikä menetä poikiaan erilaisissa kivien ja pommien heitto-operaatioissa.- Miska
Siis eikö omalle maalle saa rakentaa????? Kerettiläiseelle mikä kansa on palestiinalaiset,eikö kansa ole semmonen jolla on oma valtio?
- Justus
Kerettiläisen teoria mukaan ahvenanmaalaiset ja saamelaiset on kansa HEH HEH
- Korpisoturi
Miska kirjoitti:
Siis eikö omalle maalle saa rakentaa????? Kerettiläiseelle mikä kansa on palestiinalaiset,eikö kansa ole semmonen jolla on oma valtio?
Samanlainen asema oli kosovolaisilla. Serbien maa...kosovolaiset ulos.
- Järjestely Kysymys
Korpisoturi kirjoitti:
Samanlainen asema oli kosovolaisilla. Serbien maa...kosovolaiset ulos.
Palestiinan aluetta ovat asuttaneet PALESTIINALAISET - onko oikeutettua jos maa luovutetaan SIIRTOJUUTALAISILLE.
Sama tilanne Kosovossa - jos jotkut ovat aikoinaan poistuneet alueelta - rauhanomaisesti - niin ei ole mitään syytä ULKOPUOLISEN serbin sitä tulla enää omimaan. Vai onko? Mitä sanovat saamelaiset kantasuomesta?
- Aulis
Toi siirtokunnan laajennnus alue kuuluu tällä hetkellä Israelille. Miksi he eivät saisi sinne rakentaa. Se alue ei kuulu palestiinalaisille, he vaan luulevat että se myös pitää heille luovuttaa. Niiden mielestä koko Israel pitäisi heille luovuttaa.
- Mara
Oletko perillä kuka aiemmin ton alueen omisti. Ei ollut palestiinalaiset, vaan Jordania, joka menetti sen Israelille, hävityssä sodassa. Miksi sinne sun mielestä ei saa rakentaa. Sun teorian mukaan venäjä ei saa rakentaa petsamoon ja karjalaan mitään, eikö vaan? Taas yksi niin jonnin joutava alotus, monien joukossa täällä.
- Edelleenkin
Ketkä siellä asusti?
Milloin juutalaismulkut antavat siirtolaisstatuksen alueeltaan potkituille palestiinalaisille? Heitä on paljon. - Tero
Edelleenkin kirjoitti:
Ketkä siellä asusti?
Milloin juutalaismulkut antavat siirtolaisstatuksen alueeltaan potkituille palestiinalaisille? Heitä on paljon.Hei katsohan ensin kuka ne potki pois, ainakin Jordania oli yksi, toinen oli arabiyhteisö joka hyökkäs israelin kimppuun heti kun israel itsenäistyi. Arabit luuli saavansa kaiken ja palauttaa sitten palestiinalaiset takasi. Ja miksiköhän Jordania karkotti palestiinalaiset länsirannalta. Tohon sun kannattaa esittää vaikka kysymys katsomolle, tai kilauta kaverille. Israelhan vallotti ton länsirannan Jordanialta. Jopa Jerusalemin vanha osa oli Jordanialla. Sulla on paljo kysyttävää katsomolta eikö vaan?
- juupelis
Edelleenkin kirjoitti:
Ketkä siellä asusti?
Milloin juutalaismulkut antavat siirtolaisstatuksen alueeltaan potkituille palestiinalaisille? Heitä on paljon."juutalaismulkkujen" ei tarvi kuunella mielipidettasi, silla se ei jotenkin rohkase rauhan etenemista.. Jos uhkaan tappaa sut ja sitten teen minkatahansa sopimuksen sun kanssas.. hyvaksyisitko sopimuksen ja kattelisit paalle??/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243