Niin sosiaalitoimisto tarjosi työtä, johon minulla ei tosin ole koulututsta, eli kotihoito. Työhön kuului: aamulla vanhuksen kotiin, herätys, pesu, pukeminen, lääkkeiden anto, ruoka yms. Kieltäydyin tietysti koska minulla ei ole koulutusta ja en muutenkaan tuntenut kykeneväni ko työhön. Sanoivat että olisin voinut tehä sitä hommaa kun olisin ollut jonkin aikaa toisen opastuksessa. Juu kyllähän viikko pari toisen opastuksessa on sama kun 3vuoden koulutus! Vanhustyön keskusliitossakin sanottiin että kotihoidossa ei voi tehdä hoivatyötä ilman koulututsta!
Kaupungin kaikki rahat on vissiin mennyt katulämmitykseen kun pitää näin härskisti toimia. Tosi fiksua toimintaa!
kotihotoa ilman osaamista
45
1181
Vastaukset
- lukija x.
rahellisyydestäsi. Toivottavasti saat sopivamman pestin, reipas ihminen.
Tiedän näitä pystystä otettuja "hoitajia", jälki sen mukaista.
Omaiset hoi! Miksi sallitte systeemin jatkua?
Valittakaa, kannelkaa - Lääninhallitukselle vaikka. Aina yleensä korjaussta löytyy kun jaksaa vähän taistella.- minä
Nuo toistensa tukisukat, lääkärit ja muu sairaanhoidon henkilökunta ja Lääninhallitusten lääkärit ja terveydenhuollon juristit, puolueellisia paskanjauhajabyrokraatteja,jotka vain mahdollistavat tämän sirkuksen jatkumon.
Ja saavat vielä korkeita verorahoillamme maksettuja palkkoja siitä, että mahdollistavat laitosten rikollisen toiminnan ja hengenriiston ihmisiltä.
Mutta eipä silti, valitettava on, koska muuten ei tule edes merkintää, että mitään on vinossa missään.
Mieluiten pitäisi tehdä rikosilmoitus epäkohdista, mutta kun syyttäjä ei syytä kuulemma lääkäreitä eikä hoitohenkilökuntaa.
Siis hengiltä hoitaminen on vaaratonta puuhaa, niin kauan kuin tällainen suojasysteemi toimii.
Lääkäriliittokin on niin paatunut ettei välitä mistään mitään.
Mitä virkaa on Lääkäriliiton EETTISELLÄ KOMITEALLA, jos ne eivät mihinkään puutu. - oikea hoitaja
minä kirjoitti:
Nuo toistensa tukisukat, lääkärit ja muu sairaanhoidon henkilökunta ja Lääninhallitusten lääkärit ja terveydenhuollon juristit, puolueellisia paskanjauhajabyrokraatteja,jotka vain mahdollistavat tämän sirkuksen jatkumon.
Ja saavat vielä korkeita verorahoillamme maksettuja palkkoja siitä, että mahdollistavat laitosten rikollisen toiminnan ja hengenriiston ihmisiltä.
Mutta eipä silti, valitettava on, koska muuten ei tule edes merkintää, että mitään on vinossa missään.
Mieluiten pitäisi tehdä rikosilmoitus epäkohdista, mutta kun syyttäjä ei syytä kuulemma lääkäreitä eikä hoitohenkilökuntaa.
Siis hengiltä hoitaminen on vaaratonta puuhaa, niin kauan kuin tällainen suojasysteemi toimii.
Lääkäriliittokin on niin paatunut ettei välitä mistään mitään.
Mitä virkaa on Lääkäriliiton EETTISELLÄ KOMITEALLA, jos ne eivät mihinkään puutu.suuri virhe on myös sinun avohoito-päätökses, kaikenlaiset hullut vapaana keskuudessamme!!
- huolestunut omainen
Nm. Juup. Teit oikein. En minäkään olisi ottanut kotipalvelu työtä vastaan ilman ammatti-
koulutusta. Kodeissa on nykyisin hyvin sairaita vanhuksia ja monenlaisia lääkkeitä.
Meidän munnin luonna on ollut paljon läheltä piti tapauksi jo pelkästään kun perushoitajat hoitavat kotipalvelua. Syynä on välinpitämättömyys ja huono ammattitaito, he eivät tunnista edea virtsatieinfektiota, korvatulehdusta, eivätkä välitä onko vanhus kuummeessa vai ei. Ovi kiinni ja kuittaus että kaikki on OK. Mutta rahastaa kotipalvelu ainakin osaa. Vaarallista leikkiä heikomman kustannuksella.
Näin Savossa. - Laiskuus huipussaan
Normaalijärkinen, tekevä, toimiva, hoksaava ja huomioiva ihminen pystyy kyllä hyvin hoitelemaan esim. vanhuksen arkipäiväisten askareitten auttamisessa. Eiväthän ne ole sen kummallisempia kuin sinun omasikaan. Selviydytkö omasta herätyksestäsi, peseytymisestäsi, pukeutumisestasi, ruuistasi ... ? Onko kodinhoito ylivoimainen laji ?
Jos käsiteltävinä on esim. monimutkallisia lääkkeitä, niin ethän sinä yksin kaupungin kotihoitoa hoida, siellä on työkavereita / -pareja, joilta voi kysyä ja saa apua. Ja oikeasti asia menee niin, että vaikeat ja monimutkaiset hoidolliset tapaukset hoitavat kokeneet alan ammattilaiset. Sinä menet / olisit mennyt vain niihin paikkoihin, joihin kykysi ja koulutuksesi riittävät.
Että silleen kuulostaa työn vieroksumiselta tämä juttu. Olisiko kannattanut kokeilla, olisitko löytänyt pienen hoitajan itsestäsi ja innostunut vaikka opiskelemaan alaa. Mutta mitäs turhia, sossuhan maksaa lonkan vetämisestäkin. - toivotonta ehkä?
Kyllä voi olla vaikeata järjenkäyttö työhönkin meneminen.Mutta eihän sitä todellakaan tarvitse edes yrittää tehdä mitään kun kotiokkin saa rahaa sossustakin. Oletko kenties ehkä sairas silloin ymmärrän kyllä ettet pysty mitään uutta ottaa vastaan.
- Pientä rajaa
Toivottavasti sinua hoitaa joskus kouluttamaton ihminen. Itsestään selväähän on että ihmisten parissa tehtävää työtä et voi ottaa vastaan, jos sinulla ei ole siihen minkäänlaista koulutusta. Mutta teehän vaikka hoitotahto, et sinua tulee hoitaa ehdottomasti täysin kouluttamaton, jooko?
- Perusjuttuja
Pientä rajaa kirjoitti:

Kuinka pitkän koulutuksen sinä tarvitset toisen ihmisen pesemiseen, pukemiseen ynnä muiden perusasioiden hoitamiseen / auttamiseen. Vai eivätkö nämä asiat onnistu itseltäsikään ? Uusavuttomia on totisesti paljon.
- Pientä rajaa
Perusjuttuja kirjoitti:
Kuinka pitkän koulutuksen sinä tarvitset toisen ihmisen pesemiseen, pukemiseen ynnä muiden perusasioiden hoitamiseen / auttamiseen. Vai eivätkö nämä asiat onnistu itseltäsikään ? Uusavuttomia on totisesti paljon.
Väitätkö siis esim että lähioitajien koulutus on ihan turha, ja että heidän tilalleen voisi ottaa pystymetsästä ihan kenet vaan hoitamaan? Mutta okkei, halvemmaksihan se yhteiskunnalle tulee kun ei tarvitse maksaaa kouluttamattomalle niin paljon kuin koulutuetulle ja kukin voi alkaa palkata avustajansa suoraan ilmaa julkisen sektorin välikäsiä.
Ihmettelen kyllä aloittajan aloitusta, onko todella näin että täysin kouluttamaton otettaisiin ilman perehdytystä tuosta vaan kotihoitoon, EPÄILEN SUURESTI. Avuksi toisen kaveriksi voidaan ottaa mutta että menisi yksin ja ilman perhedytystä, no way. - 20+6
Pientä rajaa kirjoitti:
Väitätkö siis esim että lähioitajien koulutus on ihan turha, ja että heidän tilalleen voisi ottaa pystymetsästä ihan kenet vaan hoitamaan? Mutta okkei, halvemmaksihan se yhteiskunnalle tulee kun ei tarvitse maksaaa kouluttamattomalle niin paljon kuin koulutuetulle ja kukin voi alkaa palkata avustajansa suoraan ilmaa julkisen sektorin välikäsiä.
Ihmettelen kyllä aloittajan aloitusta, onko todella näin että täysin kouluttamaton otettaisiin ilman perehdytystä tuosta vaan kotihoitoon, EPÄILEN SUURESTI. Avuksi toisen kaveriksi voidaan ottaa mutta että menisi yksin ja ilman perhedytystä, no way.Luulen, että pointti oli, että osa hoitotyöstä onnistuu myös pelkällä perehdytyksellä. Siis kotihoidon arkisimmat työt, kuten vaatteiden pukeminen, parranajo, likaisten vaatteiden heittäminen pyykkiin, huonekasvien hoitaminen tai ihon rasvaus. Tai sitten avustavana parina.
Lähihoitajan koulutus on hyvä, mutta sen ei tarvitse olla vähimmäisvaatimuksena hoitotyöhön. - Pientä rajaa
20+6 kirjoitti:
Luulen, että pointti oli, että osa hoitotyöstä onnistuu myös pelkällä perehdytyksellä. Siis kotihoidon arkisimmat työt, kuten vaatteiden pukeminen, parranajo, likaisten vaatteiden heittäminen pyykkiin, huonekasvien hoitaminen tai ihon rasvaus. Tai sitten avustavana parina.
Lähihoitajan koulutus on hyvä, mutta sen ei tarvitse olla vähimmäisvaatimuksena hoitotyöhön.Avustavana henkilöstönä, ilman muuta voisi onnistua ja voihan olla et siihen joudutaan menemäänkin. Kuitenkin olen sitä mieltä, että ilman koulutusta ei ainakaan saiaanhoidollisiiin toimenpiteisiin saa henkilöitä laittaa ja ennen kaikkea heillä tulee olla myös järkeä kieltäytyä työstä jota eivät hallitse.
- auli-auli
Pientä rajaa kirjoitti:
Toivottavasti sinua hoitaa joskus kouluttamaton ihminen. Itsestään selväähän on että ihmisten parissa tehtävää työtä et voi ottaa vastaan, jos sinulla ei ole siihen minkäänlaista koulutusta. Mutta teehän vaikka hoitotahto, et sinua tulee hoitaa ehdottomasti täysin kouluttamaton, jooko?
Kyllä se niin on, että ei lähihoitajan koulutuskaan ihmisestä kaiken osaavaa tee.
Opitaanhan moniin ammatteihin myös käytännön kautta, miksi ei sitten voisi oppia huolehtimaan ihmisen perustarpeista?
En tarkoita että esim. omaishoitajan pitäisi suorittaa aivoleikkusta tai hallita sydänkirurgia:)
En suosittele edes lääkkeiden jakoa kuin sellaiselle jonka taito siinä asiassa ei ole varmistettu.
Kyllä apteekissa jaetaan lääkkeet dosettiin tarvittaessa, niin tehdään monelle tutulleni. Itsekään en omaishoidon alkuvuosina jakanut lääkkeitä, nyt ole jakanut noin 8-9 vuotta.
Virhe on tullut kerran, minulla on myös aamulääkkeet, nielaisin kerran vahingossa miehelle tulevat lääkkeet unenpöpperössä, huomasin sen heti nielaistuani. En kuitenkaan antanut miehelle vastineeksi omia lääkkeitäni:) - auli-auli
auli-auli kirjoitti:
Kyllä se niin on, että ei lähihoitajan koulutuskaan ihmisestä kaiken osaavaa tee.
Opitaanhan moniin ammatteihin myös käytännön kautta, miksi ei sitten voisi oppia huolehtimaan ihmisen perustarpeista?
En tarkoita että esim. omaishoitajan pitäisi suorittaa aivoleikkusta tai hallita sydänkirurgia:)
En suosittele edes lääkkeiden jakoa kuin sellaiselle jonka taito siinä asiassa ei ole varmistettu.
Kyllä apteekissa jaetaan lääkkeet dosettiin tarvittaessa, niin tehdään monelle tutulleni. Itsekään en omaishoidon alkuvuosina jakanut lääkkeitä, nyt ole jakanut noin 8-9 vuotta.
Virhe on tullut kerran, minulla on myös aamulääkkeet, nielaisin kerran vahingossa miehelle tulevat lääkkeet unenpöpperössä, huomasin sen heti nielaistuani. En kuitenkaan antanut miehelle vastineeksi omia lääkkeitäni:)Tuli moka:)
>>En suosittele edes lääkkeiden jakoa kuin sellaiselle jonka taito siinä asiassa ei ole varmistettu. - rrrreeewwwq
Pientä rajaa kirjoitti:
Väitätkö siis esim että lähioitajien koulutus on ihan turha, ja että heidän tilalleen voisi ottaa pystymetsästä ihan kenet vaan hoitamaan? Mutta okkei, halvemmaksihan se yhteiskunnalle tulee kun ei tarvitse maksaaa kouluttamattomalle niin paljon kuin koulutuetulle ja kukin voi alkaa palkata avustajansa suoraan ilmaa julkisen sektorin välikäsiä.
Ihmettelen kyllä aloittajan aloitusta, onko todella näin että täysin kouluttamaton otettaisiin ilman perehdytystä tuosta vaan kotihoitoon, EPÄILEN SUURESTI. Avuksi toisen kaveriksi voidaan ottaa mutta että menisi yksin ja ilman perhedytystä, no way.Asiasta ei kannatA KIIstellä niiden kanssa, jotka tietää... Toki kaikki kolulutetutkin otetaan. Mutta kuka tekisi ne työt, joita emme ehdi ??? Sijaisten tarve on jatkuva ja se työ ja vastuu mikä kouluttamattomalle annetaan on mahdollisimman pieni vastuu. Asiakkaat ovat kuitenkin myös omatoimisia. Työ tekijäänsä opettaa periaatteella otetaan töihin myös tavallisia ihmisiä. Heidät perehdytetään kyllä alalle. ja annetaan numerot, joista vastataan kysymyksiin aina.
- toivotonta ehkä
Ei koulunpenkillä väkisin ketään kouluteta jos ei päässä ole älliä.Käytännön kokemus auttaa aikas paljon.Nythän on kysymys kotona asuvasta hoidokista.Sairaanhoitajat hoitavat sairaita ja antavat lääkkeet Ihmisten parissa olen minäkin työni tehnyt ilman suurempia koulutuksia ja hoitanut omaiseni kotona. Mutta jos ei haho niin ei ole pakko tehdä mitään muuta kuin naukua kun ei saa työtä.
- Pientä rajaa
Se että olet omainen on ihan eri asia kuin se että olet jonkun sos ja terv.huollon työnantajan palveluksessa. Mites minutsa tuntuu että ko työnantajat eivät edes saa ottaa kouluttamattomia kin hyvin rajattuihin avustaviin tehtäviin. Lienee jopa lailla säädetty.
- toivotonta ehkä
Olet aivan oikeassa että laissa on annettu mahdollisuus siihen ettei tarvitse tehdä työtä jos ei huvita.Koska ketään ei voi pakottaa jos ei taho eikä haluu.Uusavuttomat tässä maassa on saaneet tosiaan lainvoimana maata mieluummin kotona ja istua illat pupissa kyllä kansa maksaa.
- Pientä rajaa
No tuossa olet toisaalta oikeassa. Mutta hotoalalla on kuitenkin niitäkin töitä, joista fiksu kieltäytyy jos ei hallitse. Liittyy ihan potilasturvallisuusasioihin. Kaikkein vaarallisimpia työntekijöitä ihmisten parissa tehtävässä työssä ovat he, jotka eivät ymmärrä omai rajojaan.
- JK
VAI IIN
- mielestäni....
Jos ei ole mitään vaativia hoitotoimenpiteitä, selviytyy vanhuksen avustamisesta maalaisjärjellä varustettu ihminen jopa muutaman päivän perehdyttämisellä.
Lääkkeet voi pytää valmiiksi jaettuna dosettiin, jos ei osaa jakaa, vaikka listan mukaan se on helppoa.
Se kai lienee vaikein tehtävä, normaalien päivä rutiinien lisäksi. - sairaanhoit.
Palstalta löytyy muutama "kaikkitietävä" nuori henkilö, joka kuvittelee vanhuksen olevan paketti, jota siirrellään, pestään, puetaan jne. Vanhukset, jotka asuvat/elävät laitoksissa (palvelutalot, vanhainkodit jne.) ovat järjestään sairaita, osteoporoottisia, eri tavoin vammaisia - heitäkö kuvittelette osaavanne hoitaa!?
Ihailen sinua, joka tämän ketjun aloitit. Olet vastuuntuntoinen henkilö, joka oikeasti ajattelee ensisijaisesti vanhusten hyvinvointia - et omaasi!- 6+8
Omaishoitokin pitäisi lopettaa. Omaiset kuvittelevat osaavansa hoitaa. Hoitaa!?!
- auli-auli
6+8 kirjoitti:
Omaishoitokin pitäisi lopettaa. Omaiset kuvittelevat osaavansa hoitaa. Hoitaa!?!
Pitää lopettaa, samoin kymmenet tuhannet muut omaishoitajat, kuunnelkaa järkipuhetta, ammattilaisten käsiin vain.
Sinä varmaan osaan neuvoa mihin omaisemme viemme. - Ihan tavallisia ihmi
Koulutus ei ole autuaaksi tekevä asia tässäkään aiheessa. Eikä edes pitkä työkokemus, koska alalla on sellaisiakin tapauksia, joilla homma on hakusessa totaalisesti. Rutiini, näkemys, suunnittelutaito, työn tekeminen ajattelun tasolla ensin, jotta toiminnasta tulee järkevää ja sujuvaa ... monenmoista taitoa puuttuu.
Jos taitoja ei tule koulutuksella eikä kokemuksellakaan, niin onko ala valittu väärin vai mikä on esteenä. Ja sitten toisaalta; pystymetsästä saattaa tulla ihminen, joka tekee homman luonnostaan niin kuin olisi tehnyt sitä ikänsä. Soveltuvuustestit taitaisivat olla kova sana hoitotyössä(kin).
By the way, esim. "osteoropoottisen" ihmisen päivän perusrutiinit ovat samanlaiset kuin meillä kaikilla, syömistä, pesua, pukemista ... ja sen sellaista jokapäiväistä rutiinia, jota jokainen suorittaa kaiken aikaa omassakin elämässään. Sairauden hoidon hoitaa sitten alan ammattilainen, joko se osaava tai se, joka ei niin hääppöisesti osaa. - looooooooooooo
Ihan tavallisia ihmi kirjoitti:
Koulutus ei ole autuaaksi tekevä asia tässäkään aiheessa. Eikä edes pitkä työkokemus, koska alalla on sellaisiakin tapauksia, joilla homma on hakusessa totaalisesti. Rutiini, näkemys, suunnittelutaito, työn tekeminen ajattelun tasolla ensin, jotta toiminnasta tulee järkevää ja sujuvaa ... monenmoista taitoa puuttuu.
Jos taitoja ei tule koulutuksella eikä kokemuksellakaan, niin onko ala valittu väärin vai mikä on esteenä. Ja sitten toisaalta; pystymetsästä saattaa tulla ihminen, joka tekee homman luonnostaan niin kuin olisi tehnyt sitä ikänsä. Soveltuvuustestit taitaisivat olla kova sana hoitotyössä(kin).
By the way, esim. "osteoropoottisen" ihmisen päivän perusrutiinit ovat samanlaiset kuin meillä kaikilla, syömistä, pesua, pukemista ... ja sen sellaista jokapäiväistä rutiinia, jota jokainen suorittaa kaiken aikaa omassakin elämässään. Sairauden hoidon hoitaa sitten alan ammattilainen, joko se osaava tai se, joka ei niin hääppöisesti osaa.Soveltuvuus testit on ja kyllä mummot valkkaa kanssa kuka töissä jatkaa...
- Näkemyseroja
looooooooooooo kirjoitti:
Soveltuvuus testit on ja kyllä mummot valkkaa kanssa kuka töissä jatkaa...
Joka paikassa ei ole. Miten "mummot valkkaa" ? Mummoilta ei yleensä kysytä.
- ...
aamulla vanhuksen kotiin, herätys, pesu, pukeminen, lääkkeiden anto, ruoka yms
Noista asioistahan olikin kysymys???- Pientä rajaa
Tempppuja temppujen perään, tuosta huomaa ettei syvällisempää käsitystä vanhusten hoisosta ole. Noiden tempppujen kohteena on yksilöllinen ihminen jonka vointioa tulee tarkkailla ja tarvittaessa osata puuttua esim terveydellisiin näkökohtiin. Lääkkeiden vaikutuksista pitää ymmärtäää jne.
- tarkkailia vaan
Onhanse aivan oikein että ammattiihminen puolustaa omaa ammattikuntaansa näinkin voimakkaasti päivästä toiseen.En halua kertoa totuuksia mitä nämäkin ammattinsa hyvin koulutetut vanhustenparissa möhlivät työssänsä vaikka hyvin tietävät miten pitäisi käyttäytyä. Niin vahingossa unohtavat!
- Et koske mun mummoon
Minä taas lähtisin liikkeelle siitä, mikä on vanhuksen etu ja mikä hänelle on parasta.Oli se sitten kouluttamaton tai koulutettu, vanhuksen parhaasta lähdetään liikkeelle.
- Kotini on linnani
Et koske mun mummoon kirjoitti:
Minä taas lähtisin liikkeelle siitä, mikä on vanhuksen etu ja mikä hänelle on parasta.Oli se sitten kouluttamaton tai koulutettu, vanhuksen parhaasta lähdetään liikkeelle.
Aivan!
Olen melko pian mummoiässä ja olen jo miettinyt, miten suhtautuisin kotiini vaeltaviin "hoitajiin".. Ja se ajatus pelottaa. Peseekö ja pukeeko minua joku pakkotyöllistetty niin pienellä korvauksella, ettei se motivoi ollenkaan. Varastaako joku pakolla värvätty rahani ja arvoesineeni? Antaako vääriä lääkkeitä?
Oman äitini hoidin kotona, mutta itselläni ei lapsia ole, joten vanhuus askarruttaa. - uuuuuuuuuuuuuuuu
Kotini on linnani kirjoitti:
Aivan!
Olen melko pian mummoiässä ja olen jo miettinyt, miten suhtautuisin kotiini vaeltaviin "hoitajiin".. Ja se ajatus pelottaa. Peseekö ja pukeeko minua joku pakkotyöllistetty niin pienellä korvauksella, ettei se motivoi ollenkaan. Varastaako joku pakolla värvätty rahani ja arvoesineeni? Antaako vääriä lääkkeitä?
Oman äitini hoidin kotona, mutta itselläni ei lapsia ole, joten vanhuus askarruttaa.Ensinnäkin, lähes kaikki saavat ihan kohtuullisen korvauksen. Työllistettyjäkin on mutta yleensä he pesevät pyykkiä, askartelevat ja siivoavat. Varkaukset ovat valitettavia, mutta niitäkin on joskus jossain olluut, mutta kaikki ovat jääneet kiinni, ja saaneet potkut ja rangaistukset. Lääkkeet jaetaan lääkärien ja sairaanhoitajien ohjeiden mukaisesti. ja Tarkistetaan.
On ymmärrettävää että pelkäät, koska lehtiin kirjotellaan vain kun menee joku pieleen. Kiitokset tulevat eri teitä. Pidä huolta itsestäsi, voit pärjätä pitkäänkin ilman apua. Sinulla voi olla joku omainen, joka auttaisi, kun tarvitset.
- Kotipalveluyrittäjä?
Hei, kertokaa sitten, mitä esimerkiksi minun 50-vuotiaan ravitsemusalalla toimivan naisihmisen pitäisi tehdä, että saisin tehdä työtä vanhusten hyväksi?
Olen ollut palvelutalon emäntänä.
Joskus omalla ajallani olen vieraillut vanhusten luona lukemassa ja seurustelemassa ja olen ollut myös omaishoitajana.
Olen aikoinani lukenut jonkin verran gerontologiaa, sosiologiaa, geriatriaa..., suorittanut vanhusten liikunnanohjaajan kurssin.
Pitääkö minun siis opiskella lähihoitajaksi, että voin perustaa kotipalveluyrityksen?
Minulla on ravitsemusalan koulutus, markkinointitutkinto palvelujen markkinoinnista, mutta ei virallista pätevyyttä sosiaali-ja terveysalalta.
Vapaaehtoistyöhön en aio vielä alkaa enempää vaan olen vakavissani ajatellut yrittäjyyttä.- klllllllllll
nyt on myös tullut hoiva-avustaja koulutus...
- Vierailija.
Omaishoitajille on ihan oma palsta. Siellä käy kaiken ikäisiä omaishoitajia keskustelemassa omaishoitajan arjesta.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5570 - hoitajana ollut
Itse en ole lähihoitaja vaan sosionomi. Opiskelin ylioppilastutkinnon jälkeen sosionomiksi ammattikorkeakoulussa. Meillä hoitotyön opintoja oli naurettavan vähän, omasta mielestäni niitä olisi voinut sisältyä koulutukseen hieman enemmänkin, vaikka sosionomi ei olekaan hoitoalan tutkinto. Kuitenkin monet sosionomit käytännössä työskentelevät paikoissa, joissa täytyy olla myös hoidollista osaamista.
Minulla ei siis ole lääkkeenjakolupaa eikä suurta koulutuksen kautta tullutta osaamista hoitotyöhön. Siitä huolimatta pääsin opiskeluaikana kotihoitoon kesätöihin, lähihoitajan kesäsijaiseksi. Tehtäviini kuului kotona asuvien vanhusten avustamista ruokailuissa, peseytymisessä, pukeutumisessa, muussa hygienianhoidossa, keittiötöissä yms. Lääkkeitä en jakanut dosetteihin, enkä myöskään pistänyt insuliinia, katetroinut tms, niihin ei minulla ollut osaamista. Lääkkeitä sain kuitenkin antaa lähi-/sairaanhoitajan jakamasta dosetista asiakkaille.
Omasta ja työkavereiden mielestä suoriuduin tehtävistä erittäin hyvin ja opin nopeasti oikeat työskentelytavat. Sain samasta paikasta kesätöitä myös kahtena muuna kesänä.
Mielestäni kouluttamaton ihminen voi siis työskennellä kotihoidossa, kunhan hänelle annetaan sellaisia tehtäviä, joista hän voi suoriutua/joihin hänellä on lupa. Arkipäiväisiä tilanteita ne kuitenkin on. Mutta tärkeää olisi, että saisi ensin kiertää esim. viikon tai pari jonkun kokeneemman hoitajan mukana, ettei heti laitettaisi työskentelemään yksin. Itse sain ensimmäisenä kotihoito-kesänäni olla viikon verran eri hoitajien mukana, mikä oli tosi hyvä juttu.
Arvostan suuresti lähi-/perus-/sairaanhoitajan koulutuksia ja niistä on suurta hyötyä haettaessa vanhuspuolelle töihin. Silti luulen, että tietynlaisisssa paikoissa voi tehdä töitä myös alalle kouluttamaton henkilö, kunhan hänelle ei anneta liian vaativia tehtäviä ja järjestetään perehdytys hyvin. - Ei nyt sentäs
"kunhan hänelle ei anneta liian vaativia tehtäviä ja järjestetään perehdytys hyvin."
Toisaalta hyvä ajatus, mutta kuka tätä kouluttamattomien työskentelyä ja perehdytystä sitten valvoisi? Kun nykysin perehdytys on sitä mitä on myös koulutetuille ja vaativimpiin tehtäviin. - simolin
Täällä taas puurot ja vellit sekaisin.
Aloituksessa työtä vieroksuva ei ole koulutettu ilmeisesti syömään, peseytymään tai yleensä normaaliin elämiseen. - Ei sovellu _kotiavuksi_
Tästä lähihoitaja/hoitaja pillastui, että _kotihoito_ ja _lähihoito_ vaativat vuosien koulutuksen, samaten lääkkeiden anto.
Sitten soppaan lisättiin vielä ensihoitajat... sheesh.
Itselläni vanhukset sydäntä lähellä, mutta mihinkään ei voi tarjota palveluja (kaikki muut paitsi juurikin nuo kotisaidaanhoidon, kuntoutus tms palvelut)
eli lähinnä avustus, _kodinhoito_/huolto, sekä saatto/asiointiapu.
Kyllä sosiaalikartellit pitävät minut tehokkaasti vanhusten ulottumattomissa.
En ole sairaan-, ensi-, enkä lähihoitaja, enkä tietääkseni niitä koulutuksia tässä tapauksessa tarvitsekaan.
EA- kortti on, sillä pärjään siihen asti että ambulanssi saapuu, jos tarvitaan.
Värisokeutta ei ole, eli eroitan punaiset ja vihreät pillerit toisistaan.
Vieläkin joku kyselee, että kuka valvoo kouluttamattomien työskentelyä ja perehdytystä. Kysehän oli alussa juurikin vanhuksen perustoimista.
'aamulla vanhuksen kotiin, herätys, pesu, pukeminen, lääkkeiden anto, ruoka yms.'
Ihan mielenkiinnosta: koulutetaanko nuo 'taidot' 3v koti-, tai lähihoitaja-koulutuksessa?.
Jos ei, kukas nämä kouluttamattomat on kouluttanut?- Et koske mun mummoon
Se että osaat itse syödä, juoda peseytyä ei tarkoita sitä että olisit pätevä toteuttamaan niitä toisten puolesta. Kuntien palkkalistoille esim ei saa palkata kouluttamatonta väkeä, siitä on omat säädöksensä. Kukin halutessaan voi palkata itse kenet haluaa.Ja kyllä. vanhusten hoidossa myös yksilöllisten perustoimien huolehtiminen vaatii perehdytystä. Yleensä kun nämä avun tarvitsijat tuppaavat olemaan monisairaita, eivät kai he muuten apua tarvitsisikaan.
Ja lopuksi:
'aamulla vanhuksen kotiin, herätys, pesu, pukeminen, lääkkeiden anto, ruoka yms.'
Vanhus ei ole mikään temppujen kohde vaan noissa toimissa avustamisessa kuuluu ottaa huomioon vanhuksen yksilöllinen toimintakyky, kuntouttava työote, sairauksien asettamat erityisvaatimukset, voinnin tarkkailu. Puhumattakaan että tietäisi lääkkeistä ja niiden sivuvaikutuksesta muuta kuin pillereiden värin.
Siis vaikka perushoito maallikloiden näkökulmasta näyttää yksinkertaiselta, sitä se ei suinkaan ole. Usein näkökulma johtuu tietämättömyydestä työn sisällöstä, hoitotyöstä ei ymmärretä pintaa syvemmältä. - Ei h-i !
Et koske mun mummoon kirjoitti:
Se että osaat itse syödä, juoda peseytyä ei tarkoita sitä että olisit pätevä toteuttamaan niitä toisten puolesta. Kuntien palkkalistoille esim ei saa palkata kouluttamatonta väkeä, siitä on omat säädöksensä. Kukin halutessaan voi palkata itse kenet haluaa.Ja kyllä. vanhusten hoidossa myös yksilöllisten perustoimien huolehtiminen vaatii perehdytystä. Yleensä kun nämä avun tarvitsijat tuppaavat olemaan monisairaita, eivät kai he muuten apua tarvitsisikaan.
Ja lopuksi:
'aamulla vanhuksen kotiin, herätys, pesu, pukeminen, lääkkeiden anto, ruoka yms.'
Vanhus ei ole mikään temppujen kohde vaan noissa toimissa avustamisessa kuuluu ottaa huomioon vanhuksen yksilöllinen toimintakyky, kuntouttava työote, sairauksien asettamat erityisvaatimukset, voinnin tarkkailu. Puhumattakaan että tietäisi lääkkeistä ja niiden sivuvaikutuksesta muuta kuin pillereiden värin.
Siis vaikka perushoito maallikloiden näkökulmasta näyttää yksinkertaiselta, sitä se ei suinkaan ole. Usein näkökulma johtuu tietämättömyydestä työn sisällöstä, hoitotyöstä ei ymmärretä pintaa syvemmältä.Siinä mielessä olet oikeilla jäljillä, että tämä uusavuttomien nykypolvi ei osaa eikä ymmärrä edes ihmisen perustoimintoja, joten opettaa ja opiskella pitää ja kaikista eniten sitä, miten saamattomuus saadaan poistettua.
Mutta normaalijärkinen, tekevä, ajatteleva ja elämän perusjutut hallitseva voi vallan hyvin hoidella vanhuksen tai kenen hyvänsä normaaleja arkipäivän rutiineja. Ne eivät ole sen ihmeellisempiä eivätkä kummallisempia "temppuja" kuin kenenkään.
Hoitotyön ammattilaiset ovat eri asia ja he ovat saaneet koulutuksen tarkkailusta lääkitsemiseen ja ammattimaiseen havainnoitsemiseen. Snaijaatko? Älä enää sekoita puuroja ja vellejä keskenään äläkä 'ui' niin syvällä. - Et koske mun mummoon
Ei h-i ! kirjoitti:
Siinä mielessä olet oikeilla jäljillä, että tämä uusavuttomien nykypolvi ei osaa eikä ymmärrä edes ihmisen perustoimintoja, joten opettaa ja opiskella pitää ja kaikista eniten sitä, miten saamattomuus saadaan poistettua.
Mutta normaalijärkinen, tekevä, ajatteleva ja elämän perusjutut hallitseva voi vallan hyvin hoidella vanhuksen tai kenen hyvänsä normaaleja arkipäivän rutiineja. Ne eivät ole sen ihmeellisempiä eivätkä kummallisempia "temppuja" kuin kenenkään.
Hoitotyön ammattilaiset ovat eri asia ja he ovat saaneet koulutuksen tarkkailusta lääkitsemiseen ja ammattimaiseen havainnoitsemiseen. Snaijaatko? Älä enää sekoita puuroja ja vellejä keskenään äläkä 'ui' niin syvällä.No syvällä tai pinnalla kouluttamattomia ei palkata hoitamaan vanhuksia ainakaan kuntien palkkalistoille. Kuten tuolla aiemmin sanoin, kukinhan saa itse palkata töihin vaikka näitä saamattomia nuoria yksityishenkilönä jos haluaa.
- hyvinkää3
Et koske mun mummoon kirjoitti:
No syvällä tai pinnalla kouluttamattomia ei palkata hoitamaan vanhuksia ainakaan kuntien palkkalistoille. Kuten tuolla aiemmin sanoin, kukinhan saa itse palkata töihin vaikka näitä saamattomia nuoria yksityishenkilönä jos haluaa.
Minulle osoitettiin vanhainkotiin vuodeosastolle tukityöpaikka vaikka en ole hoitanut niin huonokuntoisia vanhuksia.Minulla ei ole mitään koulutusta hoitoalalle mutta olen tehnyt sijaisuuksia kotipalvelussa ja palvelutalossa.Kieltäydyin koska olen kuusikymppinen ja en jaksaisi enään vuorotyötä.Nyt en saa mitään korvausta mistään vaan jään odottelemaan takuueläkettä.jota saan muutaman vuoden päästä.Olisin joutunut tekemään kaikkein raskaimmat työt mitä vakituinen henkilökunta ei viitsisi tehdä.
- hoitajakokelas
Et koske mun mummoon kirjoitti:
No syvällä tai pinnalla kouluttamattomia ei palkata hoitamaan vanhuksia ainakaan kuntien palkkalistoille. Kuten tuolla aiemmin sanoin, kukinhan saa itse palkata töihin vaikka näitä saamattomia nuoria yksityishenkilönä jos haluaa.
Höpö höpö! Ai, ettei kouluttamattomia palkata hoitotöihin?
Minä itsekin olin vanhainkodissa, kotipalvelussa sekä vuodeosastolla hoitotyössä, enkä ole saanut mitään hoitoalan koulutusta.
Osasin ohjeiden mukaan erittäin hyvin kaikki annetut työt ja sain työstäni kiitosta niin hoitajilta, esimiehiltä kuin asukkailtakin.
Suoritin asukkaiden pesut, vuodevaatteiden vaihdot, huoneiden siivoukset, ruuan jakelut ja syöttämiset, lääkkeiden annon sekä kaiken muun hoitotyöhön kuuluvan. Koulutetut sairaanhoitajat jakoivat lääkkeet purkkeihin sekä perehtyivät vaativampiin hoitotöihin sekä hoidon suunnitteluun.
Vanhainkodilla, jossa olin noin puolet kaikista hoitajista on nimikkeellä hoitoapulainen. Nämä kaikki ovat kouluttamattomia. Monet ovat tehneet hoitotyötä vuosikausia.
Paras ohje oli mielestäni eräältä hoitajalta työtä aloittaessani saama, kun epäilin, mahdanko osata homman. Hän sanoi, että sillä pärjää pitkälle, kun kinkkisen paikan tullen miettii, miten toimisi, jos kyseessä olisi oma äiti tai isä. Ja että neuvoa voi ja pitääkin aina kysyä, jos ei itse osaa päättää, kuinka toimitaan.
Raskainta työssä oli lihavien ihmisten nostelu ja se, että olin hoitajana dementiaosastolla, jolloin asukkaat ovat välillä "hukassa itseltäänkin", mutta kaikesta selvittiin aina.
- Ookkonäki Oulusta?
Taitaa nimimerkki juup olla Oulusta.
Tyypillistä "oululaista ossaamista" ainakin on tuollainen päättäjien toiminta. - JK
VAINNIIN
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327