Hui hui sentään, kuten jutussa mainitaan on kyse "joistakin päivistä" säilössä ja sitten takaisin maksuttomaan lepokotiin odottamaan käännytystä lähtörahoibeen ja ilmaisine lentolippuineen.
Homma nyt vaan on niin, että nämä ovat tänne tulleet perusteetta ja loisineet täällä muutaman vuoden samalla kun käsittely kulkee päättäjältä päättäjälle ja veronmaksajilta palaa samlla rutkasti rahaa.
Briteissä nämä ovat säilössä koko ajan kunnes lempataan ulos maasta jos ovat siellä perusteetta, sillä ei anumuksen jättäneet ensin oleile maassa muutamaa vuotta kuten täällä. Huh huijaa, pitäisikö päähän paijata vielä kaiken lisäksi?
---
Miehet ovat hakeneet Suomesta turvapaikkaa, ovat saaneet hakemukseensa kielteisen päätöksen ja odottavat käännytystä. Säilöön otetaan, jos ulkomaalaisen esimerkiksi epäillään katoavan ennen käännytystä tai hänen henkilöllisyytensä on epäselvä. Säilössä ei olla rikoksen takia.
- En ole rikollinen, miksi minun täytyy olla täällä? En edes tiedä, mitä oikeuksia minulla on täällä, sanoo Ceesay.
http://yle.fi/uutiset/sailoonotettuja_ulkomaalaisia_viruu_poliisivankiloissa/6561937?origin=rss

Vastaukset 6
Vanhimmat
Pitävät suomea ja suomalaisia pilkkanaan. Ja kukkahattutädit tekevät siitä mahdollisita. Suomen turvapaikkapolitiikka on euroopan löperin!
huolissaan vankiloiden oloista. Niitä verovaroilla eläviä järjestöjä ei kiinnosta paskaakaan miten tavallista veronmaksajaa tai työtöntä suomalaista kohdellaan.
Odottavat työhön pääsyä, kuten kaveritkin ovat tehneet.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/469321/Vanhuksia ja liikuntavammaisia ryostaneelle Varissuon liigalle pitkat tuomiot
Voi hel..etti näitä kukkahattu hyysäreitä kaikiesta ne on huolissaan. Eipäs ne ole huolissaan Suomalaisten vanhusten virumisesta paskoissaan "hoitolaitoksissa" ?
Itseppähän ovat vapaaehtoisesti tulleet Suomeen ja saaneet käännytyspäätöksen.
Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta ja hyväksyä ? Selvä päätös ei ole tarvetta ottaa maahan Suomen sosiaaliturvaa väärinkäyttäviä elintasopakolaisia.
Kun poliisi sitten joutuu käsittelemään näitä ymmärtämättömiä ns. pakolaisia, jotka riuhuvat eivätkä noudata minkäänlaisia käyttäytymisnormeja, joutuu poliisi varmaan vastenmielisesti tarttumaan fyysisesti niihin. Varmaan mieluummin virkavaltakin olisi niistä erossa, mutta kun joutuvat suorittamaan heille määrätyn työn. Sitten nämä lapseksi jääneet aikuiset aloittavat valituksensa, kun tietävät, että Suomessa on sellainen hyysärijoukko olemassa, joille voi mitä vaan kertoa ja he uskovat kaiken.
;;Suomi on kohta kokonaan ulkoistettu ja täällä pidetään hyvää huolta ainoastaan ulkomailta tänne sosiaaliapua nauttimaan tulleista joutilaista.
Onko ihan pakko tulla näin vaikeisiin ja pahoihin oloihin Suomeen ? Olisko yhtään tulijoiden omaa syytä ? Hei haloo !