sr.se:
"TORSTAINA 28.3.2013
Kielineuvoston viroista hävisi puolet
Kielineuvosto, jonka tehtävänä on huoltaa ja kehittää suomen kieltä Ruotsissa, kamppailee säästöjen kourissa. Kielineuvoston neljästä työntekijästä kaksi, Margaretha Terner ja Hannele Ennab, ovat jääneet eläkkeelle ja heidän virkansa korvataan vain yhdellä puolikkaalla viralla, sekin määräaikaisena. Jäljellä olevat kaksi suomenkielen huoltajaa, Riina Heikkilä ja Raija Kangassalo, sanovat, että tilanne Kielineuvostossa on synkkä. Kangassalo ja Heikkilä kertovat, että taloudelliset säästöt eivät koske vain suomenkielisiä, vaan koko Kielen- ja kansanperinteen tutkimuslaitoksen toiminnassa tehdään supistuksia.
Riina Heikkilä on myös Kieliviesti-lehden tuore päätoimittaja, ja säästöt vaikuttavat Kieliviestiinkin. Lehti illmestyy tänä vuonna vain kolme kertaa aiemman neljän sijasta.
Synkät tunnelmat kielineuvostossa "
Ruotsin valtio tuhoaa suomenkielen
4
124
Vastaukset 4
- Realisti nyt
Maksetaan potut pottuina kaikki ruotsinkieltä Suomessa edustavat tahot ilman altion tai kuntien apuja..! Silloin demokratia toimii jälleen ja olemme tasavertaisia Pohjoismaisessa yhteistyössä ;)
- Huhhuh!
Sikarikkaalla Ruotsilla ei muka ole varaa rahoittaa yhtä pientä kielineuvostoa. Samaan aikaan Suomi lappaa miljardikaupalla vuosittain turhaan pakkoruotsitukseen!
Ei varmaan löydy historiasta toista naapurimaaparia, joiden toistensakielisten kohtelu on NÄIN erilaista. Kai Ruotsi seuraa kai tässä Suomen esimerkkiä viime vuosina kotimaisten kielten keskuksen toiminta on supistettu aika rajusti.
Juuri niin, fennot eivät taaskaan seuraa aikaansa. Suomessa supistettiin Kotuksen toimintaa raskaalla kädellä jo jonkin aikaa sitten, eli Ruotsi tulee jälkijunassa.
Ehkä he kostavatkin fennoille?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu571381- 261000
- 78869
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131675Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10642- 89640
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13626Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559- 4552
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 93508
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 18482
- 36465
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113464- 36457