Yhdessä Hengessä kastetut. 1 Kor. 12:13

Jumalan Sana sanoo näin:

"sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä." 1 Kor.12:13. /
Ketkä kaikki? -
Kontekstistaan irrotettuna 1 Kor.12:13 näyttäisi sanovan, että kastamattomat luterilaisetkin ovat yhdessä hengessä kastetut Kristuksen ruumiin jäseniksi tultuaan uskoon. Mutta lukiessamme korinttolaisten kääntymyksestä, asia saa toisen merkityksen.

Miten korinttolaiset tulivat uskoon? Siitä Apt. 18:8:
"... ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin." Uskoontulon ja kasteella käymisen jälkeen he saivat välittömästi Pyhän Hengen kasteen.
Siis, korinttolaiset, joille Paavali kirjoitti 1 Kor.12:13., olivat tulleet uskoon ja väliuttömästi sen jälkeen kastettu upotuskasteella vedessä Jeesuksen Nimeen. Sen jälkeen heidät oli kastettu Hengessä. Henkikaste ja uudestisyntymisessä saatava Pyhän Hengen osallisuus ovat kaksi eri asiaa. … Ja Jumala tahtoo yhä uudestaan täyttää Pyhän Hengen kasteen saaneet omansa. Mm. Apt. 4:31.

Uudestisyntyminen eli uuden elämän alkaminen tapahtuu ihmisen saadessa syntinsä anteeksi uskon kautta Jeesuksen vereen. Vanha elämä haudataan kasteen hautaan. Pyhä Henki tulee uuden luomuksen päälle. Armolahjat alkavat toimia… Raamatun opetuksessa tämä kaikki kuuluu samaan prosessiin. Esim. Apt. 10:43-48.

On huomattava, että korinttolaisille kirjoitetussa kirjeessä oleva opetus oli silloin tarkoitettu ".. Korinttossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille”. 1 Kor.1:2.
Sen osoite on sama tänä aikana: kasteella käyneet Jumalan lapset, joita Pyhä Henki kuljettaa.

Siis näin:
” "sillä me (uskoon tulleet ja kastetut) olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä." 1 Kor.12:13. = ”Te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne Hänen jäseniänsä.” 1 Kor. 12:27.

Tänä aikana valtaosa Kristuksen ruumiin jäsenistä on hajallaan erilaisissa eriseurakirkoissa. He eivät juo samasta Kalliolähteestä kanssamme. Heidän lähteensä on ekumenian eksytyskaivon myrkkyvesi.
Mutta eksyneinäkin KAIKKI Kristuksen ruumiin jäsenet ovat rakkaita veljiämme ja sisariamme.

Alussa uskoon tuleminen, parannuksen tekeminen ja kasteella käyminen kuuluivat samaan uskoontuloprosessiin. Tämä on erittäin tärkeä huomio! Ellemme ota huomioon tätä asioiden yhteen kuulumista, joudumme mukaan ed. m. sekaannukseen, joka uskovien joukossa nyt vallitsee. Yksi uskoo pelastuvansa kirkkoon kuulumisella, toinen vesikasteessa, joku henkikasteen kautta, joku parannuksenteon kautta, jne.

Alkuseurakunnassa ei ollut jakoa kastamattomiin ja kastettuihin. Oli vain kasteella käyneet kristityt ja toisaalta kastamattomat eli pelastumattomat. – Juuri näin asia on Raamatun käsitemaailmasta katsottuna, vaikka se on vastoin yleistä käsitystä.

Alkuseurakunnan aikana ei kukaan jäänyt kastamattomaksi. Sen tähden siellä ei ollut kiistaa esim. siitä, voiko kastamaton osallistua ehtoollisen viettoon. Kastamattomia ei ollut! Ja meidän on oltava sisällä samassa uskossa alkuseurakunnan uskovien kanssa. Emme voi hyväksyä Jumalan Sanan hylkäämistä kasteasiassa. Kun keskuudessamme joku tulee uskoon, järjestämme heti kastetilaisuuden. Mikäli uskoon tullut ei tahdo sitä, on hänelle opetettava asia tarkemmin, että tulee uskossaan terveeksi, ja sitten tulee Jumalan tahdon mukaiselle kasteelle. …
Meidän tulee verrata ajatuksissamme tätä asiaa alkuseurakunnan käytäntöön: Pietari kehotti helluntaipäivänä ihmisiä ottamaan kasteen. Miten olisi käynyt sellaisen, joka olisi sanonut esim. että ”minulle kyllä riittää tämä lapsena saatu ympärileikkaus” ? Uskon, että sellaista ei olisi hyväksytty.., eikä tuota kastamatonta olisi otettu veljesyhteyteen.

On synti Jumalan seurakuntaa vastaan osallistua ehtoolliseen kastamattomien kanssa! Sellaisessa harhassa osoitetaan hyväksyntä kastamattomuudelle.

”me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten,
että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne.”
Gal. 2:5.

”Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.”
Gal. 1:8.
3141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>On synti Jumalan seurakuntaa vastaan osallistua ehtoolliseen kastamattomien kanssa! Sellaisessa harhassa osoitetaan hyväksyntä kastamattomuudelle.

Äänestä

Näin meitä autetaan syvemmälle Jumalan pyhiin asioihin.
Kiitos Jumalalle!

Äänestä

Muuten ihan hieno kirjoitus, mutta tuo korinttolaiskirjeen jae on tulkittu helluntailaiset silmälasit päässä ja siis aivan väärin.


Yhdessä Hengessä kastaminen tarkoittaa tietenkin Hengessä kastamista. Ei kastamista vedessä.
Tuo Hengessä kastaminen tapahtuu uskoontulon yhteydessä.
Jokainen kristitty on kastettu Hengessä oli uskonsuunta mikä tahansa.
Kristuksen ruumiissa ei ole irtojäseniä. Uskova joko kuuluu ruumiiseen - jos ei kuulu, hän ei ole uskova,


Helluntailaiset ovat alkaneet käyttää käsitettä Pyhän Hengen kaste, eri asiasta kuin mitä Raamattu sillä tarkoittaa.
Pyhän Hengen kaste ei ole esim. sama kuin armolahjan (esim. kielilläpuhumisen armolahjan) saaminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tutkinut asian kirjoitti:

Jumalan Sana sanoo näin:

"sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä." 1 Kor.12:13. /
Ketkä kaikki? -
Kontekstistaan irrotettuna 1 Kor.12:13 näyttäisi sanovan, että kastamattomat luterilaisetkin ovat yhdessä hengessä kastetut Kristuksen ruumiin jäseniksi tultuaan uskoon. Mutta lukiessamme korinttolaisten kääntymyksestä, asia saa toisen merkityksen.

Miten korinttolaiset tulivat uskoon? Siitä Apt. 18:8:
"... ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin." Uskoontulon ja kasteella käymisen jälkeen he saivat välittömästi Pyhän Hengen kasteen.
Siis, korinttolaiset, joille Paavali kirjoitti 1 Kor.12:13., olivat tulleet uskoon ja väliuttömästi sen jälkeen kastettu upotuskasteella vedessä Jeesuksen Nimeen. Sen jälkeen heidät oli kastettu Hengessä. Henkikaste ja uudestisyntymisessä saatava Pyhän Hengen osallisuus ovat kaksi eri asiaa. … Ja Jumala tahtoo yhä uudestaan täyttää Pyhän Hengen kasteen saaneet omansa. Mm. Apt. 4:31.

Uudestisyntyminen eli uuden elämän alkaminen tapahtuu ihmisen saadessa syntinsä anteeksi uskon kautta Jeesuksen vereen. Vanha elämä haudataan kasteen hautaan. Pyhä Henki tulee uuden luomuksen päälle. Armolahjat alkavat toimia… Raamatun opetuksessa tämä kaikki kuuluu samaan prosessiin. Esim. Apt. 10:43-48.

On huomattava, että korinttolaisille kirjoitetussa kirjeessä oleva opetus oli silloin tarkoitettu ".. Korinttossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille”. 1 Kor.1:2.
Sen osoite on sama tänä aikana: kasteella käyneet Jumalan lapset, joita Pyhä Henki kuljettaa.

Siis näin:
” "sillä me (uskoon tulleet ja kastetut) olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä." 1 Kor.12:13. = ”Te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne Hänen jäseniänsä.” 1 Kor. 12:27.

Tänä aikana valtaosa Kristuksen ruumiin jäsenistä on hajallaan erilaisissa eriseurakirkoissa. He eivät juo samasta Kalliolähteestä kanssamme. Heidän lähteensä on ekumenian eksytyskaivon myrkkyvesi.
Mutta eksyneinäkin KAIKKI Kristuksen ruumiin jäsenet ovat rakkaita veljiämme ja sisariamme.

Alussa uskoon tuleminen, parannuksen tekeminen ja kasteella käyminen kuuluivat samaan uskoontuloprosessiin. Tämä on erittäin tärkeä huomio! Ellemme ota huomioon tätä asioiden yhteen kuulumista, joudumme mukaan ed. m. sekaannukseen, joka uskovien joukossa nyt vallitsee. Yksi uskoo pelastuvansa kirkkoon kuulumisella, toinen vesikasteessa, joku henkikasteen kautta, joku parannuksenteon kautta, jne.

Alkuseurakunnassa ei ollut jakoa kastamattomiin ja kastettuihin. Oli vain kasteella käyneet kristityt ja toisaalta kastamattomat eli pelastumattomat. – Juuri näin asia on Raamatun käsitemaailmasta katsottuna, vaikka se on vastoin yleistä käsitystä.

Alkuseurakunnan aikana ei kukaan jäänyt kastamattomaksi. Sen tähden siellä ei ollut kiistaa esim. siitä, voiko kastamaton osallistua ehtoollisen viettoon. Kastamattomia ei ollut! Ja meidän on oltava sisällä samassa uskossa alkuseurakunnan uskovien kanssa. Emme voi hyväksyä Jumalan Sanan hylkäämistä kasteasiassa. Kun keskuudessamme joku tulee uskoon, järjestämme heti kastetilaisuuden. Mikäli uskoon tullut ei tahdo sitä, on hänelle opetettava asia tarkemmin, että tulee uskossaan terveeksi, ja sitten tulee Jumalan tahdon mukaiselle kasteelle. …
Meidän tulee verrata ajatuksissamme tätä asiaa alkuseurakunnan käytäntöön: Pietari kehotti helluntaipäivänä ihmisiä ottamaan kasteen. Miten olisi käynyt sellaisen, joka olisi sanonut esim. että ”minulle kyllä riittää tämä lapsena saatu ympärileikkaus” ? Uskon, että sellaista ei olisi hyväksytty.., eikä tuota kastamatonta olisi otettu veljesyhteyteen.

On synti Jumalan seurakuntaa vastaan osallistua ehtoolliseen kastamattomien kanssa! Sellaisessa harhassa osoitetaan hyväksyntä kastamattomuudelle.

”me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten,
että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne.”
Gal. 2:5.

”Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.”
Gal. 1:8.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu