Tuhoaako ihmiskunta itsensä

Ahistaa

Kyllä: Ihmiskunta tuhoaa itseänsä ja elinympäristöänsä valtavalla vauhdilla, valitsemiensa laittomuuden tekijöidensä johtamina ja hallitsemina. Joita ovat asettaneet ja valtuuttaneet palvelijoikseen / edustajikseen yhteiskunnan yksilöinä ja eri järjestöinä niitä kansakunnan johtaviksi ja hallitsijoiksi, ensiksi ehdolle asettaen.
Laittomuuden tekijöitä ovat siksi, kun harrastavat ja toimivat totuudenmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden vastaisesti. Ovat sen perusteella, totuuden ja oikeuden lakien rikkojia, silloin kaiken hyvän ja oikean vastustajia, ja silloin Elävän JUMALAN, LUOJAN, koko luomakunnan ja kaiken siinä olevan rakentajan ja omistajan kieltäjiä, joka on itse elävä täydellisyys ja on Pyhä Henki.

Näin Jumalan kuvakseen luoma, langennut pieni ihmisraukka, on alkanut isottelemaan Luojaansa, tekijäänsä vastaan. Omaksi, toistensa ja koko luomakunnan tuhoamistien valinneina. Näin itse tuhoisasti eläen ja kuolemantietä kulkeutuen, onnettomuudesta toiseen ja keskenään sotien. Kaikella mahdollisella tavalla toisilleen pahaa tehden ja tuottaen. Miksi näin ???
Raamatussa on vastaus ! Raamatun uudentestamentin puolikin jo riittää selitykseksi, miksi näin, ja mitä tehdä.

Jeesus on tullut valkeudeksi (totuudeksi ja oikeudeksi ) tähän valheen ja vääryyden (totuuden ja oikeudenmukaisuuden vastaiseen) pimeydessä elävälle ihmiskunnalle, siis tälle pahan valtaan joutuneelle maailmalle, niille yksilöille, niille jotka yhdistyvät Hänen sanansa alaisuuteen, jotka tahtovat kunnioittaa Luojaa, Elävää Pyhää Jumalaa / Hänen, Jeesuksen sanan opetusten ja ohjeiden mukaisesti. Ja hänen armon ja rakkauden Totuuden ja Oikeuden Hengen, jota Hän edustaa. Isän Jumalan, kaiken Luojan valtuuttamana.
Sillä Hänen, Jeesuksen, Pyhän ainoasyntyisen poikansa kautta ja Häneen, poikaansa Jeesukseen, (sanan alaisuuteen) hän on koko luomakunnan ja siinä olevan luonut.
Mutta ihmiset ovat paholaisen, saatanan (langennut enkeliruhtinas) pettäminä valinneet Hänestä irtautumisen / tuhon ja kuoleman tien / ikuisen kadotukseen johtavan päämäärän.

Että, voi ihmisiä. Kun edelleen jatkavat tällä itsetuhon tiellä, siitäkin huolimatta että kulkeutuvat kärsimyksistä toiseen uusien samoja tyhmyyksiään. Historian toistaessa itseään sukupolvesta toiseen, yhä pahemmin ja pahemmin. Pahimman ollessakin vielä edessä, mutta ne jotka alistuvat totuuden ja oikeuden lainmukaisuuteen, pelastuvat noilta tuleviltakin hirveyksiltä. Tuon Pyhän ja vanhurskaan, oikeaa ja hyvää edustavan Jeesuksen Kristuksen ansiosta ja kautta.

Näin Totuudenmukaisesti, totuuden ja oikeuden Pyhässä Jumalan hengessä valistaen ja muistuttaen, oikeaan kehotukseksi, ja varoitukseksi pahan valitsemisen raskaista seuraamuksista.
Kristuksen Jeesuksen, kaikkein korkeimman oikeuden edustajan ja tuomarin nimessä, Puolustaja Pyhä Henki / Esko H.

2

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • P.A. Kana

      Pelasta Itämeri ja maan madot ihmisiltä. (mutta ei kettuja)

      i Frith

    • huu

      Raamattu edustaa juuri senkaltaista itseriittoista nurkkakuntalaisuutta, joka aiheuttaa rasistisen luontonsa ja ristiriitaisen kerrontansa vuoksi
      mitä moninaisimpia ongelmia.
      Kreationismiin uskovat hölmöt "ovat kuin virran mukana kulkeutuvia ajopuita vastavirtaan taistelevalle järjen jokialukselle".
      Raamattu on ollut "meillä" 2000v.
      Sinä aikana sen kirjan vuoksi on sodittu eniten sotia ja tehty loputon luettelollinen paskaa, ettei siihen muut julkaisut pysty edes yhdessä.
      Jos siis raamatussa on jokin syvempi viisaus, on se jäänyt sitä lukeneilta säännönmukaisesti huomiotta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe