Vapaaksi homouden demonista?

Olen 37-v. ja pienen perheen äiti. Elämämme on ollut ihan tavallista, vaikka olen aina inhonnut seksielämää mieheni kanssa, jota on kuitenkin ollut, koska koen sen vaimona velvollisuudekseni.

Jo nuorena minulla oli homoseksuaalisia fantasioita, mutta onnistuin kuolettamaan ne sisältäni pitkäksi aikaa, koska tiedän niiden ovan S**tanasta. Nyt kuitenkin jo muutaman vuoden ajan on ollut todella vaikeaa. Vaihdoin työpaikkaanikin, koska minulla oli tunteita työtoveriani kohtaan. Koskaan en ole taipumustani harjoittanut, mutta ajatukset ja tunteetkin ovat syntiä.

Olen itkenyt ja rukoillut valtavasti, minun puolestani on rukoiltu, olen käynyt kursseja... Mikään ei minua ole auttanut. Nyt varmasti olette sitä mieltä, etten ole yrittänyt tarpeeksi, mutta en kerta kaikkiaan tiedä, miten voisin enää enemmän yrittää. Jos siis syytätte minua, toivon että teillä on myös konkreettisia neuvoja siihen, mikä auttaisi.

Voiko tämän takana olla jotakin demonista, siis voiko minussa olla riivaaja? Tiedän homouden pahuudeksi enkä sitä halua toteuttaa, mutta kaipuu naisen lähelle ja inho miehen kosketusta kohtaan on niin voimakas, etten tiedä, miten voin jatkaa elämääni. Voisiko manaus auttaa?
355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ensinnäkin:

Tämä viesti on selkeä provokaatio. "Anonyymimaria" ei ole oikeasti hakemassa apua/olemassa vaan tässä halutaan ohjailla keskustelua primitiiviseen, naurettavaan sävyyn. Jokainen tekee hyvin kun ei vastaa asiaan mitenkään. Sanon tämän, vaikka tiedän "Miten saatat sanoa noin?"-kysymykset, jotka tästä nousevat.

Näitä samansuuntaisia viestejä on alkanut tulla vähitellen tänne foorumille. Edellinen taisi koskea jonkun "uskovan naisen" seksiseikkailuita seurakunnan johdon kanssa. Älkää hyvät ihmiset pitäkö näitä tosina!

Vastaus kysymykseen, jonka "huolestunut kirjoittaja" esittää on: Manaus ei auttaisi, sillä kyseessä ei ole demoni vaan tietoinen synti.

Äänestä

Voi olla demoneistakin kyse, mutta voi myös olla niin, että tämä on "sinun ristisi", josta raamatussakin puhutaan. Tärkeintä on, että muistat, ettei kyse ole viattomasta rakkauden kaipuusta vaan pahoista, syntisistä ajatuksista, joille et saa antaa valtaa. Muistele, mitä teit toisin silloin, kun pystyit pitämään ajatukset ja tunteet syrjässä, ja koeta toimia samalla tavalla nyt.

Äänestä

Ensinnäkin, mitään demoneita ei ole jotka ihmistä kiusaisivat. Ne tulevat oman pään sisältä omista opituista asioista. Ei se ole myöskään saatanasta.
Tunnetko inhoa tai oletko tuntenut rakastellessasi muiden miesten kanssa tai heidän kosketellessaan sinua. Voihan olla että miehesi ei osaa tuottaa sinulle nautintoa. Olette ehkä olleet täysin sopimaton pari alunperinkin. Joidenkin kans ei vaan synkaa. Tunsitko seksuaalista vetoa mieheesi alkuaikoinakaan?
Kun kirjoitat saatanoist demoneista manauksista sun muusta hölynpölystä niin yksi vaihtoehto on silloin että vika on sinussa itsessäsi. Kaikkihan lähtee aivoista ja kuten tiedämme, älykäs ihminen on parempi rakastajana ja osaa antaa ja saada nautintoa monin verroin enemmän kuin yksinkertainen heikkolahjainen.
Onko miehesikin kenties heikkolahjainen, tarkoitan että kulkee kolmannessa ulottuvuudessa demoneineen saatanoineen ja manauksineen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anonyymimaria kirjoitti:

Olen 37-v. ja pienen perheen äiti. Elämämme on ollut ihan tavallista, vaikka olen aina inhonnut seksielämää mieheni kanssa, jota on kuitenkin ollut, koska koen sen vaimona velvollisuudekseni.

Jo nuorena minulla oli homoseksuaalisia fantasioita, mutta onnistuin kuolettamaan ne sisältäni pitkäksi aikaa, koska tiedän niiden ovan S**tanasta. Nyt kuitenkin jo muutaman vuoden ajan on ollut todella vaikeaa. Vaihdoin työpaikkaanikin, koska minulla oli tunteita työtoveriani kohtaan. Koskaan en ole taipumustani harjoittanut, mutta ajatukset ja tunteetkin ovat syntiä.

Olen itkenyt ja rukoillut valtavasti, minun puolestani on rukoiltu, olen käynyt kursseja... Mikään ei minua ole auttanut. Nyt varmasti olette sitä mieltä, etten ole yrittänyt tarpeeksi, mutta en kerta kaikkiaan tiedä, miten voisin enää enemmän yrittää. Jos siis syytätte minua, toivon että teillä on myös konkreettisia neuvoja siihen, mikä auttaisi.

Voiko tämän takana olla jotakin demonista, siis voiko minussa olla riivaaja? Tiedän homouden pahuudeksi enkä sitä halua toteuttaa, mutta kaipuu naisen lähelle ja inho miehen kosketusta kohtaan on niin voimakas, etten tiedä, miten voin jatkaa elämääni. Voisiko manaus auttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu