Ja taas uusi sikatikki Jannelta

Sikatikki

Jos ei Harri ja Aki tässä vaiheessa tajua että Janne puukottaa niitä surutta selkään oman etunsa takia saavat syyttää itseään myöhemmin.

Ei ole ensimmäinen kerta kun Janne puukottaa "omiaan" selkään, vähempiälyinen olisi jo tajunnut viimeistään Nooran kohdalla miten Janne käyttää heitä hyväkseen.

Jos Janne putoaa paskaan niin hän pääsee sieltä pois polkemalla alas omia liittolaisiaan vedettyään ne ensin mukaansa.

Tajusiko Harri ja Aki miten Janne pelasti itsensä niiden kustannuksella kun lähti 'jalosti' jakelemaan ruokaa ja sivuuttamalla tyynesti sopimukset Harrin ja Akin kanssa?

Eikä ottanut mitään vastuuta omasta sikatikistään edellisessä heimoneuvostossa. Kun asiat menee huonosti niin Janne puhuu 'me päätettiin ottaa riski' vaikka ihan ominpäin päätti pitää kolikon itsellään.

Sitten kun pääsee kehumaan niin puhe on yhtäkkiä minä-keskeistä.

Kilpailua Janne ei pysty voittamaan, se on selvä. Silti toivoisin että Janne mahdollisimman pian saisi arvoisensa kohtelun: puukko selkään ja nöyryyttävä ulosäänestäminen.

14

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • janneyököttää

      Janne ON maailman historian ärrrrrsyttävin ihmisolento!!!!! Säälittävä "stategi", joka luulee ittestään ihan liikaa. Vi ttumainen ilme naamalla koko ajan ja olevinaan muita fiksumpi, muttei pärjää kuitenkaan!!!
      Toivottavasti tippuu mahdollisimman pian pois pelistä, ettei tarttis naamaansa enää kattoo eikä suomi/englanti -sössötystänsä kuulla!!!
      Janne kotiin!!!!!!!!!! Ja pian!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • ed.

        "strategi"


    • Sanat Jannen suusta

      Tai sitten finaaliin saakka, voi sitten jälkikäteen ihmetellä miksei tuomaristo antanut yhtäkään ääntä hänelle vaikka oli omasta mielestään pelannut loistavan pelin!

      Toivottavasti Janne edes ymmärtää hävetä kun kaikki avautumiset Akista ja muista ihmisistä näytetään. Suretti Akin puolesta kun eilisen jakson katsoi ja suurta myötähäpeää taas kerran kun kuunteli miten Janne puhuu todella ala-arvoisesti muista kilpailijoista jotka sentään ovat IHMISIÄ!

      Ei siinä mene pitkäkään aika kunnes Janne alkaa avautumaan Harrista oman ala-arvoisen tyylinsä mukaisesti.

      • jepujee!

        Harri on jo ihan Jannen talutushihnassa :(
        Symppis-Hapa mokas kun lähti myötäileen sika-Jannee, puhuukin jo ihan samaan tyyliin: targetti, dablekrossata ym. "enkkuu", säälittäviä reppanoita molemmat nytten. Mut todellakin Janne ulos ekana! Toivottavasti ei voita seur. kisassa immuniteettia vaan joutuis kotimatkalle!


      • kähinääääää

        meni kyllä liian hen.koht...ei amerikoissa haukuta tuolla tavalla ...peli on peli ja henk.kohtat .siellä pois..jannella ei ole käytöstapoja ei vain itse sitä tieodta......surkeita tuollaiset ihmiset joiden retoriika yltää vain toisten näykkimiseen...no janne putos se oli paras asia selviytyjissä..onneksi..juorusetä meni ja mäkätti mennesssään pelimies joka ei osannut pelata!!!Jani Jarkko Aki ihan ok..Piakin.!!.Pappi on yllättävän kova narisemaan tiesi lähtiessään että olot on mitkä on ...olisi pysynyt kaidalal tiellä:):)eli kotosalla...


    • on oikea lihapulla

      Oon myös huomannu että on aika kaikkitietävä tyyppi. Koko ajan luule olevansa niistä kaikista paras ja älykkäin ja yms yms. Ois ihan oikein sille jos lähtis pois,koska luulee voittavansa.

    • finaaliin

      Toisaalta vois olla strategisesti oikea liike pitää Janne mukana finaaliin saakka. Silloin ei pääse manipuloimaan tuomaristoa vaan joutuu itse selittelemään omia puukkoja. Varma tappio!

    • bestofoff

      Ärsyttävä on mutta pelannut tähän mennessä parhaiten. Toki paremmin olisi voinut vielä mennä mutta kukaan muu ei ole juuri yhtään peliliikettä vielä esittänyt (paitsi Jani yhden).

    • 333ss3

      Harri pelaa peliä paremmin kun Janne. Harri toimii tarkoituksella Jannen oikeana kätenä ja pitää matalaa profiilia antaen Jannen tehdä likaiset työt. Harri on muiden silmissä edelleen hieno mies, vaikka on pelannut peliä päivästä yksi lähtien. Janne taas pelaa niin näkyvästi, että kaikki tietävät tämän ja häntä pidetään vastuussa, kun puukkoja tulee selkiin.

      • Hyvä Janne

        Ihan naurattaa nuo kommentit "Harri on muiden silmissä edelleen hieno mies" Luuletko oikeasti, että tuolla on mitään väliä sillä, kun ensi kerralla äänestetään? Kenet luulet lähtevän, jos Harri ei saa koskemuutta?

        Eilisessä jaksossa muut myöntivät, että Janne on hieno mies, kun häneen on tutustunut. Kukaan taas ei kehunut Piia ja ketä silti äänestettiin?

        Ja kyllä harmittaa Jannen tippuminen. Tunnustan. Hän oli hyvä pelaaja, mutta Rawan tappioksi koitui lopulta häviäminen liian usein noissa alkupään kilpailuissa ja tietysi tuo strategia, kun Noralta napattiin koskemattomuus.


    • JEEEEEE!!!!!!!!!!!!!

      WUHUU! JANNE ÄÄNESTETTIIN ULOS!!!!!!!!!!!! IHAN ANSAITUSTI!!!!!!!!

      • mooses

        järjestys toistaseks ihan oikea !! Janne luuli pärjäävänsä yhdellä lounaan luovuttamisella tytöille,, huh ja heh!! se on pahin ei (kovin) pelaaja,, aliarvioi toisia sekä valmis puukottamaan ketä vaan, myös Harria ja Nooralle sen jo teki! Suutuspäissään heitti niitä lautasia ja vahingossa osu Harrin lautasiin ja siitäkin otti itelle kunniaa!!


    • Jos yhdelle kumartaa

      Vielä kun olisi nähnyt Jannen yritykset saada koskemattomuusidoli Harrilta "kaikki tiimin eteen, mä tekisin ihan saman sun puolesta"

      Loistavaa nähdä kuinka Harri tajusi Jannen metkut kun Janne petasi omaa paikkaa palkintokisan jälkeen - ei Harri ollutkaan niin tyhmä kun miltä vaikutti!

      Täällä on hehkutettu Jannea suurena ja mahtavana pelurina - miten ihmeessä tämä suuri ja mahtava peluri on jo toinen ihminen tuomaristossa?

      Miten noloa kuunnella Jannen vuodatusta heimolle sen jälkeen kun oli äänestetty ulos. Haukkui yksin ollessaan kameroille melkein kaikki ihmiset, sitten piti vielä kuunnella kun mielisteli heimon jäseniä paasaten kunnioituksesta ja älykkyydestä ja kuinka jokainen ansaitsee paikkansa heimossa. Eikö se tajua että sen kaksinaamaisuus paljastuu kun ohjelma näytetään? Vai uskoiko se tosissaan että kaikki mitä hän sanoo kameroille pysyy salaisuutena???

      Kyllähän sen tiesi miten siinä käy kun mies ei älynnyt miten peliä pelataan. Ei siinä mitään vaikka ensin kumartaa omalle tiimillensä ja näyttää takapuoltaan toiselle tiimille - mutta että sen jälkeen menee kumartamaan toiselle tiimille tajuamatta että näyttää takapuoltaan omalle tiimilleen... alokasmainen virhe!

    • herra totuus

      Jannehan oli kovin ja fiksuin peluri senkin luuserit. Tää on niin tyypillistä suomalaista. Miten noloa kuunnella alemmuudentuntoisten suomalaisten vuodatusta. Katsokaa luuserit muitakin kuin Ylen kanavia ja koittakaa jo viimein ymmärtää se, ettei se oo väärin olla ylpeä, rohkea ja vähän veemäinenkin. Ruotsi on ollut aina fiksumpi meitä. Piste.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      338
      11756
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7966
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      3083
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2258
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      156
      2219
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1656
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1261
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      55
      1103
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      793
    Aihe