miksi sdp on 18% vaikka se on kataisen tukena

ja vasemmisto vain 8 vaikka se lopuksi sai käännettyä osinkovero päätöksen! Luulisi kannatuslukujen olevan toisinpäin.
551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

molempien kannatus kuuluisi olla alle 5 %!

osinkoverotöppäyksen lievensi kansan palaute Jyrkille ja Jutalle, ei pönttö-Paavon takinkäännöt.

Äänestä
  • Joo Keskustan Sipilähän neuvoi Paavoa,kovan onnen hienosto-audistia.

    Äänestä

Galluppi on tehty 11,3-27,3 joten tämän päivän tapahtumat ei
siihen vaikuta, eikä ne vaikuta muutenkaan, nythän tehtiin vain
hienosäätöä senverran että hallitus voi jatkaa.

Paavo veti homman julkisuuteen joten sitä ei voitu vain ohittaa,
ja ilman korjausta vasurien olisi ollut vaikea jatkaa hallituksessa,
demarit olisi ollut sitten kiusallisessa tilanteessa, joten tämä
ratkottiin näin, hallitus voi taas jatkaa.

Äänestä

sdp pääsee tästäkin osinko sotkusta kuin koira verajästä eipä sossu media ole sdppeetä hiilostanut paavo kyllä joutui myrskyn silmäään kun asia hälelle asiaja valkeni sipilän toimesta.

Äänestä

Kok, olisi halunnut käsitellä asian salassa, niinkuin demaritkin,
oli hyvä että Paavo nosti sen esiin,"kuiskaajan" toimesta,
muutenhan se olisi vaiettu.

Sipilä olisi sitten jossain vaiheessa sanonut, että hän varoitti
Arhinmäkeä, mutta siitä ei välitetty.
Tämä oli Arhilta hyvä veto,pisteitä.
Parempi olisi kyllä lähteä hallituksesta joka pitää vain rikkaiden
puolta,työväen puolueen pitäsi toimia köyhien hyväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


öööööööööö.,-ä'¨+09g kirjoitti:

ja vasemmisto vain 8 vaikka se lopuksi sai käännettyä osinkovero päätöksen! Luulisi kannatuslukujen olevan toisinpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu