Pohjois-Savon käräjäoikeudessa on alkamassa epätavallisen laaja talousrikosoikeudenkäynti.
Jutussa on syytteessä kahdeksan yritystä ja 11 henkilöä, joista neljää tai viittä epäillään päätekijöiksi. Syytekohtia on yhteensä 26.
Syytteet vaihtelevat törkeistä kirjanpitorikoksista ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä törkeään rahanpesuun. Yritysten liiketoiminta liittyy lähinnä urakointiin ja metallialaan.
Syytetyt ovat pyörittäneet useita yrityksiä lyhyen ajan sisällä. Kun yhden firman tilauspetokset on huomattu ja yritys on menettänyt luottotietonsa, tekijät ovat siirtyneet toiseen yritykseen.
Lisäksi tekijät ovat toimineet siten, että väittivät rikosepäilyihin liittyvän yrityksen jo lopettaneen toimintansa. Tosiasiassa toiminta kuitenkin jatkui.
Kihlakunnansyyttäjä Antti Hyvärinen ei vielä halua kommentoida, millaisia tuomioita hän tulee esittämään epäilyille. Hyvärisen mukaan juttu on valmistelussa 10. huhtikuuta, jolloin haastehakemus julkaistaan. Oikeudenkäynti alkaa toukokuussa ja sen arvioidaan kestävän kuukauden.
Törkeästä rahanpesusta voidaan tuomita vankeutta minimissään 4 kuukautta ja maksimissaan kuusi vuotta
.
http://yle.fi/uutiset/urakoitsijoita_syytetaan_torkeasta_rahanpesusta/6566421?ref=leiki-es

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä on selvitetty sitten tietenkin, että onko tuomio lainvoimainen, eli kuuluuko joku asianosaisita ns. vapaamuurari- tai vastaavaan järjestöön, jolloin tuomio olisi mitätön.
Aina kun savolainen avaa suunsa niin siirtyy vastuuu kuuntelijalle.
Pyllynaamio jyrki oiva esim.