Punakaartin virsi

Anni Huttila

Ei ole yleisessä tiedossa, että edellisessä virsikirjassa oli Punakaartin virreksi sanottu virsi, numero 440. Sieltä löytyy mm. seuraava säepätkä: "Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan, on valhe vallan päällä ja vääryys voimassaan. Ei kuulla kurjan ääntä ja köyhää sorretaan. Ja lainkin rikkaat vääntää, vääryyttä puoltamaan".

Silloin uskallettiin jopa virsikirjaan laittaa suoraan tuon ajan todellinen yhteiskunnallinen tilanne. En tiedä miksi tuo virsi poistettiin 1980-luvun virsikirjauudistuksessa. Mutta kun tuonkin lukee ja ajattelee niin ei se köyhälistön kansannousu 1917-18 ihan mahdottomalta tunnu.

En nyt koko virttä tuohon kopioinut mutta voin kyllä senkini tehdä jos joku tahtoo.

61

924

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikki säkeet

      Laita vaan ne muutkin säkeistöt, ihan mielenkiintoista jos tuollainenkin virsi on ollut.

    • siege

      Ihan uutta tietoa minulle. Olen luullut, että kaarti lauloi "tää on viimeinen taisto" laulua.

      Onhan se varmaan ollut ihan hyvä uskoa varmuudeksi sekä marksiin että jumalaan.

      Kerro lisää!

      • Mastra Palioso

        Onko jotenkin parempi asia jos uskoo varmuudeksi sekä Marskiin että Jumalaan?

      • ...
        Mastra Palioso kirjoitti:

        Onko jotenkin parempi asia jos uskoo varmuudeksi sekä Marskiin että Jumalaan?

        On

      • 23+8
        ... kirjoitti:

        On

        Niin, varmuuden vuoksi

      • Anonyymi
        23+8 kirjoitti:

        Niin, varmuuden vuoksi

        Ahaa, se vanha klisee, Pascalin Veto! Varmuuden vuoksi parasta voisi olla vaan uskomatta jumalaan, koska implikaatiot sellaiseen uskomiselle voivat olla vähän häiritsevät. ;)

        https://infidels.org/library/modern/richard-carrier-heaven/

        "Suppose there is a god who is watching us and choosing which souls of the deceased to bring to heaven, and this god really does want only the morally good to populate heaven. He will probably select from only those who made a significant and responsible effort to discover the truth. For all others are untrustworthy, being cognitively or morally inferior, or both. They will also be less likely ever to discover and commit to true beliefs about right and wrong. That is, if they have a significant and trustworthy concern for doing right and avoiding wrong, it follows necessarily that they must have a significant and trustworthy concern for knowing right and wrong. Since this knowledge requires knowledge about many fundamental facts of the universe (such as whether there is a god), it follows necessarily that such people must have a significant and trustworthy concern for always seeking out, testing, and confirming that their beliefs about such things are probably correct. Therefore, only such people can be sufficiently moral and trustworthy to deserve a place in heaven–unless god wishes to fill heaven with the morally lazy, irresponsible, or untrustworthy."

        "But only two groups fit this description: intellectually committed but critical theists, and intellectually committed but critical nontheists (which means both atheists and agnostics, though more specifically secular humanists, in the most basic sense). Both groups have a significant and trustworthy concern for always seeking out, testing, and confirming that their beliefs about god (for example) are probably correct, so that their beliefs about right and wrong will probably be correct. No other groups can claim this. If anyone is sincerely interested in doing right and avoiding wrong, they must be sincerely interested in whether certain claims are true, including “God exists,” and must treat this matter with as much responsibility and concern as any other moral question. And the only two kinds of people who do this are those theists and nontheists who devote their lives to examining the facts and determining whether they are right."

        Nämä kommentit eivät heijastaneet mitään halua ottaa selvää mistään, joten huonolta näyttävät teidän mahdollisuutenne sinne myyttiseen Taivaaseen.

        Voittehan lohduttautua sillä, että niitä jumalia on ollut jo ennen kristinuskon alkua. ;)

        ///MeAgaIn

    • Omat virtesi

      "..ei se köyhälistön kansannousu 1917-18 ihan mahdottomalta tunnu."

      Puhut taas tahallasi pötyä!

      Kapinahan ei ollut mikään "kansannousu". Kapinaa suunniteltiin väkisin toteutettavaksi jo v:den 1917 kesällä. Suunnittelijoina oli joukkoa, jota ei voi mitenkään "kansaksi" tai kansan edustajiksi kuvata. Suunniteltiin kapinan sisällöksi samalla mittavia puhdistuksia.

      Kapinaan ryhtyi pieni vähemmistö, josta osa oli kapinaan pakotettuja. Mitä myöhemmäksi kapinahankkeessa aikataulu meni, sitä vähemmän saatiin vapaaehtoisia ja sitä enemmän otettiin pakolla. Kansa oli hallituksen puolella ja jos kapina ei olisi päättynyt keväällä 1918, kesällä 1918 olisi hallituksen palvelukseen astunut hyvin vapaaehtoisesti kutsuntoihin vauhdikkaasti vastanneet 200 000 miestä. Eli siis melkoinen edustus kansasta, hallituksen siihenastisen armeijan lisäksi.

      Toki oli Suomessa, kuten muuallakin tuohon aikaan, köyhyyttä ja ongelmia. Voitaisiin kuitenkin jo kokonaan lopettaa kapinan mytologisointi. Kysymyksessä oli aatteellinen hanke, aatteellisella sisällöllä ja aatetta kannattavat olivat toteuttamassa kapinaa, vaikka köyhyys olisi kokonaan lakannut Suomesta (ja muualta). Myös suunnitelmat puhdistuksista olivat aatteellista sisältöä. Jos olisi ollut kysymys köyhyydestä ja kansanliikkeestä, mikään ei olisi pakotttanut suunnittelemaan (ja toteuttamaan) puhdistuksia. Mutta puhdistuksia suunniteltiin ja toteutettiin, koska mies nimeltä Marx kerran sellaisia edellytti.

      • Mastra Palioso

        ""Kansa oli hallituksen puolella ja jos kapina ei olisi päättynyt keväällä 1918, kesällä 1918 olisi hallituksen palvelukseen astunut hyvin vapaaehtoisesti kutsuntoihin vauhdikkaasti vastanneet 200 000 miestä.""

        Minkä nimistä meediota käytät vai ihanko vaan löysästä anuksestasi noita lukuja vetelet?

        Mutta minäpä selvitin ihan tieteellisesin metodein, että Punakaartiin olisi kesällä -18 tullut vapaaehtoisina entisten lisäksi peräti 300 000 miestä ja naiset sen lisäksi.

      • Pkanpaljastaja

        Bullshit.

        Noinkohan tuo kärsis kysäistä niistä "tieteellisistä metodeista" ....

      • Anonyymi

        Suomessa ei olisi ollut kapinaa 1918 jos Venäjällä ei olisi ollut vallankumousta 1917.

        Suomi ei olisi itsenäistynyt jos Venäjällä ei olisi ollut vallankumousta.

      • Anonyymi
        Mastra Palioso kirjoitti:

        ""Kansa oli hallituksen puolella ja jos kapina ei olisi päättynyt keväällä 1918, kesällä 1918 olisi hallituksen palvelukseen astunut hyvin vapaaehtoisesti kutsuntoihin vauhdikkaasti vastanneet 200 000 miestä.""

        Minkä nimistä meediota käytät vai ihanko vaan löysästä anuksestasi noita lukuja vetelet?

        Mutta minäpä selvitin ihan tieteellisesin metodein, että Punakaartiin olisi kesällä -18 tullut vapaaehtoisina entisten lisäksi peräti 300 000 miestä ja naiset sen lisäksi.

        Kapina sortui siihen että lahtareilla (=teurastajilla) oli Saksassa juuri koulutettua
        sotaväkeä yli 1000 miestä. Kapinallisilla ei tätä ollut ja kun Suomessa ei ollut asevelvollisuutta niin ei ollut sotimiseen kykenevää porukkaa. Venäläistä sotaväkeä oli Suomessa mutta vain pieni osa siitä oli mukana sodassa. Venäjälle pääsy kiinnosti, ei sotiminen Suomen sisällissodassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinkohan tuo kärsis kysäistä niistä "tieteellisistä metodeista" ....

        Kossu on se metodi.

    • aliluti 1998

      Kyllä vallankumouksen romahdus pani sosialistinkin veisaamaan.

      • Mastra Palioso

        Tuota virttä veisattiin jo ennen sotaa, niin köyhät kuin oikeamieliset porvaritkin rinta rinnan. Mutta ethän sinä mitään tiedä etkä osaa kuin hurrata kenttäoikeuksille ja surra kun kaikkia vankejaan ei kerinnyt lahtari lahdata.

      • Punikkeja harmittaa,

        kun haaveena ollut työväenluokan täystuho ei toteutunutkaan. Kapinallisten pääosa, noin 55 000, armahdettiin jo 1918.
        Tuon asian kieltämiseksi veisataan yhtämittaista valevirttä.

      • Anonyymi
        Punikkeja harmittaa, kirjoitti:

        kun haaveena ollut työväenluokan täystuho ei toteutunutkaan. Kapinallisten pääosa, noin 55 000, armahdettiin jo 1918.
        Tuon asian kieltämiseksi veisataan yhtämittaista valevirttä.

        Sodan jälkeen tapettiin ja vangittiin ´punaisia´ niin että pitkälti toistakymmentä tuhatta saatiin hengiltä, myös naisia ja lapsia. Lahden Hennalan keskitysleirillä nuorin ammuttu tyttö oli 14 vuotias. Lahtarit ampuivat naisia Hennalassa yli 200 "varmuuden vuoksi".

    • Tuota virttä

      laulettiin varmaan erityisellä hartaudella siellä vienohuttulan ihannemaassa eli itäisessä piikkilankaparatiisissa. Sinnehän nuo sanat sopivat. Maahan, jossa ei ollut ihmisoikeuksia. Tosin siellä oli uskonnonharjoituskin kielletty.

      • Anni Huttila

        ,,,,Maahan, jossa ei ollut ihmisoikeuksia.,,,,

        Heh, rikkaan elo siellä ja köyhän elo täällä muistuttivat tosiaan erehdyttävästi toisiaan. Hyvä kun huomasit.

      • Mastra Palioso

        ""itäisessä piikkilankaparatiisissa.""

        Tietääkseni voittaja pystytti Suomeenkin ihan malliksi kelpaavan piikkilankaparatiisin ja vankileirien saariston. Ei tarvitse porvarin hävetä olleensa siinäkään asiassa itäisiä huonompi.

      • Melkoinen sekopää
        Anni Huttila kirjoitti:

        ,,,,Maahan, jossa ei ollut ihmisoikeuksia.,,,,

        Heh, rikkaan elo siellä ja köyhän elo täällä muistuttivat tosiaan erehdyttävästi toisiaan. Hyvä kun huomasit.

        on tuo vienohuttula. On se huomattu.

      • Vankileireille
        Mastra Palioso kirjoitti:

        ""itäisessä piikkilankaparatiisissa.""

        Tietääkseni voittaja pystytti Suomeenkin ihan malliksi kelpaavan piikkilankaparatiisin ja vankileirien saariston. Ei tarvitse porvarin hävetä olleensa siinäkään asiassa itäisiä huonompi.

        suljettiin Suomessa kapinalliset ja muut rikolliset. Järjestelmä purettiin nopeasti, kun tuomiot oli annettu ja pääosa kapinallisia armahdettu.

        Punikkien ihannemaassa terori, mielivalta ja vankileirit olivat pysyvä järjestely. Sitähän ne haikailevat meille vieläkin.

      • Huono V.

        "Tietääkseni voittaja pystytti Suomeenkin ihan malliksi kelpaavan piikkilankaparatiisin ja vankileirien saariston. Ei tarvitse porvarin hävetä olleensa siinäkään asiassa itäisiä huonompi. "

        Niinpä. Itä-Kasrjalassa Stalin tappoi n. 10.000 sinne paennutta vasemmistoemigranttia, joten hän täydensi työn.

      • nin nih
        Vankileireille kirjoitti:

        suljettiin Suomessa kapinalliset ja muut rikolliset. Järjestelmä purettiin nopeasti, kun tuomiot oli annettu ja pääosa kapinallisia armahdettu.

        Punikkien ihannemaassa terori, mielivalta ja vankileirit olivat pysyvä järjestely. Sitähän ne haikailevat meille vieläkin.

        ....Ei tarvitse porvarin hävetä olleensa siinäkään asiassa itäisiä huonompi. ....

        Kapitalismi pärjää sosialismille kaikessa tai on ainakin tasaväkinen. Jopa julmuudessakin.

      • kutittaa niin
        Melkoinen sekopää kirjoitti:

        on tuo vienohuttula. On se huomattu.

        Anni-vieno on älykkkäämpi kuin palstan pikkuporvarit yhteensäkään ja sehän teitä niin kututtaa. Kun aina häviätte anni-vienolle.

      • siege
        kutittaa niin kirjoitti:

        Anni-vieno on älykkkäämpi kuin palstan pikkuporvarit yhteensäkään ja sehän teitä niin kututtaa. Kun aina häviätte anni-vienolle.

        Missä häviää, tyhmyydessäkö?

      • Ei onnaa porvarilta
        nin nih kirjoitti:

        ....Ei tarvitse porvarin hävetä olleensa siinäkään asiassa itäisiä huonompi. ....

        Kapitalismi pärjää sosialismille kaikessa tai on ainakin tasaväkinen. Jopa julmuudessakin.

        Neukkuparatiisin uhrit, eli 66 miljoonaa kuollutta joutavan yhteiskuntakokeilun seurauksena ovat kyllä kapitalistille lyömättömissä oleva saavutus.

      • Anonyymi
        Ei onnaa porvarilta kirjoitti:

        Neukkuparatiisin uhrit, eli 66 miljoonaa kuollutta joutavan yhteiskuntakokeilun seurauksena ovat kyllä kapitalistille lyömättömissä oleva saavutus.

        Brittien imperiumin uhrit eli 100 miljoonaa kuollutta kolonialistisen ryöstömaavallan seurauksena ovat kyllä sosialismille lyömättömissä oleva saavutus.

    • mopon nokka

      Nimitys Punakaartin virsi on tietysti vain kutsumanimi. Kyllä tuo virsi oli ihan normaali kirkkovirsi jota veisattiin kirkoissa. Mikä lie kun se poistettiin 1980-luvulla virsikirjasta, ehkä porvariston huono omatunto soimasi vieläkin.

      Mutta hyvin se kuvasi aikansa ja tämänkin ajan yhteiskuntaa.

      • Siellä pätee

        "Mutta hyvin se kuvasi aikansa ja tämänkin ajan yhteiskuntaa. "

        P-Koreassa on tosiaan semmoinen meininki nykyäänkin, kyllä!

      • Tääkö se oli
        Siellä pätee kirjoitti:

        "Mutta hyvin se kuvasi aikansa ja tämänkin ajan yhteiskuntaa. "

        P-Koreassa on tosiaan semmoinen meininki nykyäänkin, kyllä!

        Tätähän punaiset paljon veisasivat:

        jos on joku toista mieltä, kirveellä se tapa
        itsellesi tältä ota omaisuus ja raha
        Marxille nyt veisaamme, jo komukansa herää
        on aika tullut teroitella viikatteesi terää
        orjuuttajan leipää söin, mä silloin aina itkin
        nyt paratiisiin pääsemme me hautausmaata pitkin
        vaan jospa tulee komukkalaan uudenlainen muoti
        niin toverinkin hengen ottaa viikate tai luoti

    • Anonyymi

      Työväki varsinkin eli niin kurjasti, että ei heitä kovasti tarvinnut Punakaartiin houkutella, pakottaa ei varsinkaan. Valkokaartiin kyllä oli kovakin tarve pakottaa.

      • Anonyymi

        ” Valkokaartiin kyllä oli kovakin tarve pakottaa.”

        Turhaan valehtelet! Pohjanmaalla oli jo vuoden 1918 alussa valmis kaartti, joka täydentyi Saksan jääkäreistä ja etelästä rintaman läpi tihkuvista vapaaehtoisista!

        Turhaan valehtelet ! Kun valkohallinto julilsti yleisen asevelvollisuuden tulla valkoisiin joukkoihin piti säätä ns. punikkilaki eli että asevelvollisuutta pakoilevia käsitellään punikkeina. Jokainen tiesi, että se tietää joutumista "saunan taa".

      • Anonyymi

        Tämän takia on se yläasteelta, lukiosta ja amiksen teoriatehtävistä tuttu LÄHTEYTYS.

    • Anonyymi

      Nyt vääryys vallan saapi
      se huutaa taivaaseen...

      • Anonyymi

        Oli kaksi eri osapuolta, joilla oli eri näkemys siitä, miten maata hallitaan!

        Heikommin organisoitunut punakaarti hävisi surkeasti huolimatta Venäjän avusta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli kaksi eri osapuolta, joilla oli eri näkemys siitä, miten maata hallitaan!

        Heikommin organisoitunut punakaarti hävisi surkeasti huolimatta Venäjän avusta!

        -----uolimatta Venäjän avusta!-----

        Valkokaarti tarvitsi kolme ulkopuolista avustajaa voittaakseen, Venäjän, Saksan ja Ruotsin. Muuten olisikin hävinnyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -----uolimatta Venäjän avusta!-----

        Valkokaarti tarvitsi kolme ulkopuolista avustajaa voittaakseen, Venäjän, Saksan ja Ruotsin. Muuten olisikin hävinnyt.

        Vai että "voittaakseen Venäjän, Saksan ja Ruotsin".

        En ole tiennytkään aikaisemmin !!!

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista jos totta. Jotenkin vaikea kuvitella että kommunismin ja ateismin nimiin vannoneet punaiset joukot olisivat laulaneet virsiä?

      • Anonyymi

        Eivät vannoneet minkään muun kuin vapauden ja tasa-arvon nimiin. Eikä missään ole myöskään sanottu punakaartien virsiä veisanneen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät vannoneet minkään muun kuin vapauden ja tasa-arvon nimiin. Eikä missään ole myöskään sanottu punakaartien virsiä veisanneen.

        Niin punakaarti virsiä veisaamassa... sitä on vaikea kuvitella. Marseljeesia tai kansainvälistä kyllä, mutta että virsiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin punakaarti virsiä veisaamassa... sitä on vaikea kuvitella. Marseljeesia tai kansainvälistä kyllä, mutta että virsiä?

        Sinun mutinoistasi huolimatta tuon virren kutsumanimenä kansankielessä oli Punakaartin virsi etkä sinä sitä tosiasiaa kykene yli 100 v kuluttua muuttamaan.

        --- Ja lainkin rikkaat vääntää, vääryyttä puoltamaan".----

        Tuotakin virrentekijän tekemää havaintoa kannattaisi vieläkin miettiä lähemmin kun kansannousun syitä haetaan.

    • Anonyymi

      Olisi hyvin ajankohtainen nytkin.

      Silloin kirkko puhui asiaa, nythän se askartelee vain SETAn agendan ajamiseksi.

    • Anonyymi

      Vaan täysimittaisesti onnistunut kusetus se oli , ikäänkuin vieraan vallan sorto olisi ollut sitä "parempaa sortoa" ammuttavien kiintiöineen , orjatyönä tehtyine kaivos- ja kanavahankkeineen .. jotka puuttuivat rajan tältä puolen ...

    • Anonyymi

      ..et sitten löytänyt yhtään vanhempaa aihetta aloitukseen .. Entä jos annetaan seuraavaan joku vinkki : rappasotien aikaiset siviiliväestön kohtelut , Hailuodon pakolaisten murhat ...

      • Anonyymi

        Et sitten taida tietää sanan historia merkitystä. Kysy vaikka äidiltäsi tai opelta koulussa.

    • Anonyymi

      ----- Kansa oli hallituksen puolella ja jos kapina ei olisi päättynyt keväällä 1918, kesällä 1918 olisi hallituksen palvelukseen astunut hyvin vapaaehtoisesti kutsuntoihin vauhdikkaasti vastanneet 200 000 miestä. ---

      Tuleepa valeita ihan solkenaan. Koska palveluskseen astumista karteltiin suurin joukoin niin säädettiin ns. punikkilaki joka määräsi jokaista palvelusta karttelevaa kohdeltavaksi punikkina. Jokainen tiesi sen tarkoittavan joko ammutuksi joutumista tai nälkäkuolemaa jollain kuolemanleirillä. Tämä on tuo kuvaamasi "innostus".

    • Anonyymi

      -----Neukkuparatiisin uhrit, eli 66 miljoonaa kuollutta ----

      Parissa vuosikymmenessä tuo määrä väkeä pois eikäi väkiluku siltikään notkahda. Nopeitapa olivat uusia ihmisiä tekemään, ei kapitalistit moiseen nopeuteen kykenisi eikä kyllä kukaan muukaan

    • Anonyymi

      1. Jo vääryys vallan saapi
      se huutaa taivaaseen,
      se turmaa ennustaapi
      vie kansat kurjuuteen.
      Ken Herran oikeutta
      nyt täällä julistaa,
      ja ken vanhurskautta
      nyt tahtois puolustaa?

      2. Nyt viekas vilppi täällä
      on noussut kunniaan,
      on valhe vallan päällä
      ja vääryys voimissaan.
      Ei kuulla kurjan ääntä
      ja köyhää sorretaan,
      ja lainkin rikkaat vääntää
      vääryyttä puoltamaan.

      3. Kas, köyhän leivän syövät
      nuo jumalattomat.
      He viatonta lyövät
      ja häntä vainoovat.
      He kurjaa ahdistaapi
      kuin käärme kiukussa,
      korvansa tukkeaapi
      tuon raukan huudoilta.

      4. He armotonna veivät
      osuudet orpojen.
      He söivät lesken leivät,
      on Herra nähnyt sen.
      Hän vanhurskaasti kostaa
      vääryydentekijät,
      rankaisee ansiosta
      nuo viekkaat ryöstäjät.

      5. Vaan voitonpäivän kerran
      vaivaiset näkevät,
      vanhurskaus kun Herran
      lyö väärät, väkevät.
      Oi Herra, voimas näytä,
      kansaasi armahda
      ja hurskaan pyynnöt täytä
      ja päästä vaivasta.

      • Anonyymi

        Kiitos.
        Uskon, että aikalaiset olisivat käsittäneet.

        Mun sukulaisetkin, torppareiden lapset, jotka tulivat tehtaisiin töihin, tarjosivat orjatyön hintaista työvoimaa kasvavalle teollisuudelle!

      • Anonyymi

        Nyt kyllä ymmärrän miksi tuo virsi on Virsikirjastamme poistettu. Rikkaat kirkkoamme painostaneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos.
        Uskon, että aikalaiset olisivat käsittäneet.

        Mun sukulaisetkin, torppareiden lapset, jotka tulivat tehtaisiin töihin, tarjosivat orjatyön hintaista työvoimaa kasvavalle teollisuudelle!

        Ja työnantaja maksoi kiusallaankin ORJATYÖTÄ PAREMPAA PALKKAA!

      • Anonyymi

        Virttä 440 kuulemma laulettiin "hiljaisena protestina" teloitettujen ja leireillä menehtyneiden hautajaisissa.

        Tämä "Valittaa täytyy totta" on kuitenkin alun perin ruotsalainen virsi vuodelta 1680.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Valittaa_täytyy_totta

    • Anonyymi

      1918 ei tapahtunut "kansannousua" vaan Leninin masinoima vallankaappausyritys. Strateginen tavoite oli huonosti pärjänneiden Pietarin kommunistien luoteisen selustan suojaaminen.

    • Anonyymi

      Lukekaapas koko virsi tuossa pikkasen ketjua ylöspäin. Ei ihme jos 1918 alkoi kansannousu julmaa sortoa vastaan. Lahtari vastasi oikeutettuun kansannousuun massiivisilla joukkomurhilla.

      • Anonyymi

        Se, että Suomessa syttyi sota alkutalvella 1918, on Vladimir Lenin johtamien Venäjän bolshevikkien syytä.

        Venäjän bolshevikkien päämäärä oli tuolloin maailmanvallankumous, ja Suomen piti olla osa sitä, minkä vuoksi he vaativat suomalaisia sosialidemokraatteja tekemään vallankumouksen ja kun nämä siihen ryhtyivät, aseistivat ja neuvoivat heitä.

        "Viikkoa myöhemmin Tukholman sosialistinen pormestari Carl Lindhagen kävi tervehtimässä Leniniä Smolnassa ja sai kuulla, että "suomalaiset sosialidemokraatit ovat pettureita . . . he eivät halua tehdä vallankumousta vaikka se on heidän velvollisuutensa".

        Lähde: Lasse Lehtinen, Risto Volanen: 1918 - Kuinka vallankumous levisi Suomeen. 2018. s. 158.

        https://finna.fi/Record/tiekko.945842?sid=5181547901

      • Anonyymi

        Punikit ja lahtarit olivat kaikki samoja suomalaisia. Kiista maan suuntauksesta jatkossa kehittyi avoimeksi taisteluksi, jonka voitti paremmin organisoitu valkoinen osapuoli

        Punaisten voitto olisi johdattanut meidät osaksi bolsevistista Venäjää!

    • Anonyymi

      Porvarit poistivat sen kun totuus tuli liian räikeästi esille.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe