Eiköhän olisi vihdoin aika tunnustaa tosiasia, josta olen ollut jo kauan tietoinen. Sipilän ylivoima puoluejohtajana on sitä luokkaa, että Iltalehtikin on sen vihdoin huomannut.
Se on hyvä asia koko Suomelle jos ja kun Kataisen tyyppiset johtajat hakeutuvat sellaisiin tehtäviin, jotka parhaiten vastaavat kykyjään. Pääministeriksi tai yleensäkään ministeriksi ei heistä ole.
Vetäkää nyt tarvittaessa ihan rauhassa poroja sieraimiin. Sapiens dux setä on aina tiennyt mistä puhuu. Erityisesti johtamisesta keskusteltaessa.
Se on hyvä asia koko Suomelle jos ja kun Kataisen tyyppiset johtajat hakeutuvat sellaisiin tehtäviin, jotka parhaiten vastaavat kykyjään. Pääministeriksi tai yleensäkään ministeriksi ei heistä ole.
Vetäkää nyt tarvittaessa ihan rauhassa poroja sieraimiin. Sapiens dux setä on aina tiennyt mistä puhuu. Erityisesti johtamisesta keskusteltaessa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulle Jompè`lle vannoutuneelle palstapunikille tosiasian tunnustaminen on mahdotonta, elikkä kuten sanomta kuuluu " helpompi on kamelin kulkea neulansilmästä kuin punikin talsia totuuden ja viisauden valtaväylää".
Ei Sipilän poikkeavaa älykkyyttä ja ihmisyyttä voikaan ymmärtää sellainen, joka ei koskaan ole ollut po ominaisuuden kanssa tekemisissä.
En nimeä ketään erityisesti. Puhun yleisellä tasolla.
Tällä maalla voi olla vielä toivoa palata oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden poluille.
Katselin eilen elokuvan Menetetty maa. Siinä oli vahva viesti maailman ja arvojen muuttumisesta. Kaiken alistaminen rahalle ja siihen liittyvälle pelaamiselle oli keskeinen teema.
Sipilässä kytee heikko toivonkipinä paremmasta. Josko sittenkin saisimme ihmisyyttä elvytettyä myös poliittisen päätöksenteon puitteissa.
Nykyisen hallituksen aikana näyttää tosi heikolta. Elinkeinoelämä sanelee täysin reunaehdot vaikka Hesarin toimittaja Unto Hämäläinen yrittääkin hämärtää itse asiaa.
Hän väittää kaikkien hallitusten syöneen elinkeinoelämän kädestä.
Mikään hallitus ei kuitenkaan ole ollut niin tiiviissä yhteistyössä rahapiirien kanssa kuin Kataisen onneton klikki. Se on myös täysin antautunut markkinavoimille ja vähät tosiasiassa välittää kansasta. Kuvaavaa on piensijoittajille annettu korvatillikka, osinkoveron muodossa.
P.S. Yrittäkää nyt hyvät ihmiset ymmärtää, ettei tällä menolla kunniankukko ihmisyydelle pitkään kieu.
Äläpähän hätäile.
Tämä Kataisen ja kumppaneiden touhuilu on vain yksi vaihe pitkällä matkalla.
Tämäkin on vaan kuljettava.
Voihan se olla, ettei sitä muutosta OIKEASTI parempaan tule meidän aikanamme tai ehkei koskaan, mutta matka jatkuu (mistä me muuten tiedämme sen paremman alkaneen, koska kaikki on niin henkilökohtaiseen kokemiseen perustuvaa?).
Sipilästä olen samaa mieltä ja olen vilpittömästi iloinen siitä, että hänet "löydettiin".
ja Hiihtoliitto jatkaa, rehti lapin äijä ja karpaasi sinapin myyjä... Mittään en ole ottamut, tai käyttänyt.
Ei tässä ole koskaan hätäilty vaan kyllä täällä on "is i magen", kuten ruotsalainen sanoo..
Harvoin olen politiikassa kuitenkaan nähnyt sellaista toivoa jota Sipilä ilmentää.
Kyllä meillä on myös kollektiivinen tunto ja se huutaa ihmisyyttä ja sen kauneimpia ilmentymiä.
Entisestä ammatistani johtuen tiedän, ettei Sipilä ole ainoa lajissaan. Nyt politiikkaan vain on valitettavasti hakeutunut keskinkertaisia helppoheikkejä liikaa.
P.S. Kyllä minulla itselläni ovat asiat vähintään kohtalaisesti, mutta kun olen jostakin syystä oppinut ajattelemaan ja näkemään myös lähimmäiseni.
Hyvää kevättä vaan sinne!