Hyvää päivää Teille.
Aloitan kysymään hyvin yksinkertaista ja helposti vastattavissa olevaa asiaa.
Muutosten vauhti on Suomessa tällä hetkellä valtavan kova. Tämän tiedon myötä perussuomalaisille voi vain povata jytkyaallon jatkumista! Vasemmistoliitto onkin nyt oikeistoliitto.
Vasemmistoliitto äänestää siis EU-liittovaltioon ja muun muassa Natoon liittymisen puolesta!
Vaikka koko vasemmistoliitto äänesti puheenjohtaja Paavo Arhinmäen johdolla ensimmäisessä eduskunnan käsittelyssä kyseisiä asioita vastaan (HE 60/2010 perustuslain “uudistaminen”).
Sosiaalinen media (SM) toivoo, että vasemmistoliiton puheenjohtaja ja ministeri Arhinmäki muistaa jossain vaiheessa kertoa tästä merkittävästä asiasta itse, mikä on kantansa nyt ?
Tuskin kantaansa piilottelemalla asia muuttuu.
Kansanvaltahan ei voi toimia jos kansa ei tiedä. Vain yhdessä toimien olemme enemmän. Muuten armottomien apparatsikkien Albania uhkaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Vasemmistoliitto tehnyt kaikkien aikojen pyllistysennätyksen omien kannattajiensa suuntaan?
Kumartaen samalla ja tehden syvän suikkauksen setelisolidaaristen kovaan sisäpiiriin.
Silläpä jo hajoamisen merkkejä on.
Parihan jo eduskunnassa lähtikin
Kumartaen ja tehden syvän suikkauksen setelisolidaaristen kovaan sisäpiiriin. "
Ministerin paikasta pitää kiinni kynsin hampain Arhinmäen.
Voi olla ettei toistu kovin pian enään.
Vasemmistoliiotn tavoitteitten mukaista
Vaan mikä on keskustan kanta kansallisvaltio Suomen säilyttämisen suhteen? Entä vasemmistoliiton ja vihreiden? EU-liittovaltio taitaa olla viimeistelyä vaille valmis?
Siis, jos poliitikkojemme pokka vain pitää,,,
← Uutislukitus 5
Kansallisvaltio Suomen kohtalo?
Posted on helmikuu 27, 2014
by Suomi 2017 - Suomi 2.0
"Sotshin 2014 olympialaisten menestyksen ja juhlien jälkeen. Paljon mielenkiintoisia jälkimaininkeja käynnissä.
Yksi peruskysymyksistä on se, että onko vasemmistoliiton kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki hoveineen jättimyrskyn keskipisteessä? Eurovaalit 2014 ovat ovella ja myös eduskuntavaalit 2015 – kamppailut ovat täydellä teholla käynnissä.
Oheisesta kuvakoosteesta Sotshista käynnistyneiden asioiden läpikäymiseen lisää jutunjuurta. Väittäisinpä, että tarjolla on isommankin sopan ainekset."
http://suomi2017.wordpress.com/2014/02/27/kansallisvaltio-suomen-kohtalo/