Vallankumous on alkanut!

Työn orja

Nyt vain kaikki muutkin ympäri Eurooppaa seuraamaan esimerkkiä! Näytetään niille neljännesvuosikapitalisteille, mikä on hinta työntekijöitten pompottamisesta ja kyykyttämisestä, sekä orjatyövoiman käytöstä niin Suomessa kuin ulkomaillakin!

__________________________________
Abloyn työntekijät marssivat ulos Joensuussa

Abloy Oy:n Joensuun tehtaan noin 500 työntekijää marssivat tänään puolilta päivin pois työpaikoiltaan vastalauseena yhtiön suunnitelmille aloittaa vuokratyövoiman käyttö.

Pääluottamusmies Eero Holstin mukaan vuokratyövoiman käyttöön siirtyminen vaarantaisi tehtaan nykyisen palkkajärjestelmän sekä asettaisi työntekijät yhtiön sisällä eriarvoiseen asemaan.

- Meillä on käytössä ryhmäurakkajärjestelmä, jossa tuottavuus lasketaan kahden viikon välein. Meidän tulkintamme mukaan järjestelmään on hankala yhdistää vuokratyöntekijöitä, kertoi Holsti runsas tunti ulosmarssin jälkeen.

Holstin mukaan asiasta ilmoitettiin henkilökunnalla viime viikolla.

- Käsitykseni mukaan ratkaisu synnyttäisi kahden kerroksen työmarkkinat. Uudella työvoimalla ei olisi samoja etuja kuin abloylaisilla.

Holstin mukaan vuokratyövoiman käyttöä ei voi perustella säästötarpeilla.

- Tehdas tekee erinomaista tulosta. Talolla on varaa palkata työntekijät rehellisesti suoraan abloylaisiksi, painottaa Holsti.

Näillä näkymin työntekijät palaavat työpaikoilleen ylihuomenna.

(STT)

Mielenosoitukset jatkuivat Saksassa neljättä viikkoa

Hyvinvointietuisuuksiin tehtäviä leikkauksia vastustavat mielenosoitukset ovat jatkuneet Saksassa jo neljättä viikkoa. Järjestäjät odottavat yli sataatuhatta mielenosoittajaa kaduille yhteensä 140 kaupungissa lähinnä entisen Itä-Saksan alueella.

Mielenilmauksella vastustetaan liittokansleri Gerhard Schröderin ajamia uudistuksia työmarkkinoilla ja sosiaalietuisuuksissa. Tammikuussa voimaan tulevat uudistukset leikkaavat mm. pitkäaikaistyöttömien tukia.

Leikkaukset tuntuvat erityisesti itäisessä Saksassa, jossa työttömyys on tietyillä alueilla jopa yli 20 prosenttia.

Schröderin mukaan uudistuksia tarvitaan työttömyyden vähentämiseksi ja hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi.

(STT)

5

719

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei toimi

      vaikka ymmärrän hyvin mitä tarkoitat sanoa, väitän että euroopan unionion
      sisäisten palkkakulujen tasoittumista et voi vallankumouksellasi estää. niin kauan
      kun itä euroopassa on halpa työvoimareservi, sitä käytetään. Se on fakta.
      Tämän asian muuttamiseksi sun pitäisi muuttaa unionin perustuslakia.

    • blaa

      Ammattiyhdityslikkeet tuskin uskaltavat lähteä mukaan oikeasti ja täällä Suomessahan halutaan matalapalkkamalliin amerikan tyyliin päästä.Makdollisimman vähän liksaa työntekijöille ja paljon osinkoja omistajille.Näihän systeemi nykyään menee ja kaikki hallitusta myöten mukana koska uskovat että työpaikat karkaavat ulkomaille.Ovat siis täysin työnantajatahon kyykytettävissä.Mielenkiintoista on se että täysin jätetty huomiotta se että uusia työpaikkoja syntyy uusille aloille.

      • sano

        kun täällä väitelklään onko unioni ja globalistuminen hyvä vai paha, siinä on kysymys
        kenen hyvästä puhutaan.. firmoille se on hyvä, korkeisiin etuihin tottuneille
        duunareille paha. Pitäisi nähdä tämä kuvio ja lakata juupas eipäs jankutus


      • Tommi Rautio
        sano kirjoitti:

        kun täällä väitelklään onko unioni ja globalistuminen hyvä vai paha, siinä on kysymys
        kenen hyvästä puhutaan.. firmoille se on hyvä, korkeisiin etuihin tottuneille
        duunareille paha. Pitäisi nähdä tämä kuvio ja lakata juupas eipäs jankutus

        enää kapitalisteja. Kaikki ovat nykyään sosialisteja, koska yllyttävät kansaa elämään toisten kustannuksella. Kohta tässä maassa on vain yksi nais-automaatioinsinööri tehtaassa töissä ja valvoo tehtaiden tuotantoa.

        Kyllä palkkoja pitää alentaa, esimerkiksi 500-1500 nykyrahaa ansaitsevilta voidaan vähentää 1% kuukausiliksasta ja 1501-2500 ansaitsevilta 1.5% ja yli 2501 ansaitsevilta 2.5%.

        Isoita johtajilta otetaan 5% pois.

        Kaikki kustannus säästöt on 2 viikon vankeuden uhalla siirrettävä tuotteiden tai palvelujen tukkuhintoihin, jota kautta alennukset on siirrettävä SUOMALAISTEN tuotteiden vähittäismyyntihintoihin. Vankilaan pannaan kunkin yhtiön ylimmät johtajat, jos alennukset eivät näy hinnoissa 21 vuorokauden kuluttua sopimuksen allekirjoittamisesta SAK:n, nimenomaisen yrityksen ja Valtionvarainministeriön kesken.

        Ohjelmaan valitaan vain yritykset jossa työntekijät sitoutuvat projektiin, jossa heidän palkkojaan alennetaan ja vastaavasti Valtionvarainministeriö ohjeistaa Veroviranomaisia alentamaan nimettyjen työntekijöiden ansioverotuloja määrällä, jolla työntekijän nettoansiot pysyvät samana kuin ennen.


    • Elchevive

      V 2005 Solidaarisuuskalenterin teemana on työ. Sitaatit, tietoiskut ja päivämäärät käsittelevät mm lakkoja, joutilaisuutta, ammattiyhdistysliikettä, työttömyyttä, opiskelua ja vapaaehtoistyötä.
      Saatavana www.rauhanpuolustajat.fi

      Tässä joitain sitaatteja:

      ***
      Ääretön touhukkuus koulussa, yliopistossa, kirkossa tai tontilla on vajavaisen elinvoiman merkki ja kyky joutilaisuuteen kertoo vapaamielisestä halusta ja vahvasta persoonallisuudesta. On paljon harmaita, kuluneita ihmisiä, jotka tuskin tiedostavat elävänsä muulloin kuin jotakin totuttua ammattia harjoittaessaan.
      (Hodkinsson & de Albatua: Matkaopas joutilaisuuteen)

      ***
      Suomella on yksi suurempi tehdas kuin Ruotsilla, nimittäin kilometritehdas. Viime vuonna Ruotsin työttömyysaste oli puolet pienempi kuin Suomen.
      (Jari Heino, www.turunsanomat.fi)

      ***
      Kansainvälisen työjärjestö ILO´n tuoreen selvityksen mukaan maapallon 186 miljoonasta työttömästä jo lähes puolet on 15-24-vuotiaita. Maapallolla on yhteensä 550 miljoonaa työtätekevää köyhää, jotka elävät alle yhdellä eurolla päivässä. Lähes joka neljäs heistä on alle 24-vuotias.
      (www.globalfinland.fi/tietopankki)

      ***
      BKT on varmasti jotain hienoa, mutta se ei oo vielä antanu mulle duunia.
      (Per-Erik Lindfors: Pelastakaa maailma, polttakaa taloustieteen oppikirja)

      ***
      Just kun meidän perhe oli tavoittamaisillaan päämääränsä, saavuttamaisillaan tavoitteensa, just kun isän palkka ois voinut vähän nousta, just kun oli oma koti ja huonekalut hankittu, just kun olis voitu ottaa käyttöön lahjaksi saatu ruoka-astiasto ja alkaa meilläkin syömään yksi lämmin ateria päivässä, tuli helvetinmoinen tahallaan tehty lama tähän maahan ja vei kaiken.
      (Sakari Hänninen ja Jouko Karjalainen, toim: Kirjeitä nälästä)

      ***
      Jos palaat kotiin vähemmän energisenä kuin olit töihin lähtiessäsi, syyllistyt vakavaan rikkomukseen: varastat kotoa.
      (Jagdish Parik)

      ***
      Joka toiselle kuoppaa kaivaa, saa siitä 8 euroa tunti.
      (tuntematon)

      ***
      Ihmiset tahtovat kaikenlaista, vieraita tavaroita vieraista maista. Pian on kaapit täynnä kamaa, elämä kuitenkin yhtä ja samaa. Onneen ei tarvitse tavaraa hankkia, siihen ei tarvita edes pankkia.
      (Uppo-Nalle/ Elina Karjalainen)

      ***
      Työttömiksi joutuneet voisivat ajatella, etteivät ainakaan ole vahingollista työtä tekemässä.
      (Pentti Linkola, IS 3.9.2004)

      ***
      Työstä seuraa raha-palkka.
      Rahapalkasta seuraa halu saada lisää rahaa.
      Halusta saada lisää rahaa seuraa kova kilpailu.
      Kovasta kilpailusta seuraa- maailma jossa elämme.
      (Palkka, D.H. lawrencen teoksesta Pansies)

      ***
      Ehkäpä minun tehtävänäni on sanoa, miksi meille annettu ainoa vaihtoehto -kilpailun kiristäminen- ei ole inhimillisesti eikä käytännöllisesti mahdollinen.
      (Juha Siltala, HOK ELANTO 8/2004)

      ***
      Mutta minä sanon tämän vedoten kaikkiin, jotka nyt hoitavat asioita: Vedotkaa työläisiin, vedotkaa ihmisiin! Herättäkää heissä vastuuntuntoa, solidaarisuuden tuntoa, niin että he tuntevat oman vastuunsa omakohtaisesti ja vielä heikommasta toveristaan ja hänen osuudestaan!
      (Teuvo Rasku: Yrjö Kallinen,legenda jo eläessään)

      jne. sitaatteja luettavaksi jokaiselle vuoden 365 päivälle.
      Vallankumous on alkanut!
      Nauttikaatten!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe