Saisiko vielä edes yhden kokkiohjelman.

Innokkaana television katsojana olen huomannut pikku puutteen. Saattaa joskus olla melkein puolentunnin tauko, että ei voi katsoa jotain kokkausohjelmaa. Toivotaan parannusta tarjontaan ja hyvää termistä kevättä.
782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ja enää ei ole yhtään tietokilpailua, koska kukaan ei kuitenkaan muista eikä tiedä mitään. Kiitos kännykköjen aiheuttaman muistiongelmien ja ihmisten tyhmentymisen.

Äänestä

Ja tanssia ja laulua kans.

Äänestä

Sekä PAAAAAAlJON jewoodin "tosi"elämän-ohjelmia, jenkkiläskeistä, teinihoroista ja niiden ongelmista, jotta varmasti osaamme samaistua americcalaiseen elämänmenoon

Äänestä

totuttautua kulttuuriin, nyt kun SUPOn toimivalta on siirtymässä CIA:lle.

Äänestä

Kokoomuspiäjohtaja tarvitsee kannustimensa, silloin otetaan vaan "halpoja" tusina ohjelmia, niin nähdään, että johtaja on viisas mies ja sille pitää maksaa toinen palkka lisää.

Äänestä

voisin bambuserille perustaa kokkikanavan. en ole kyllä kummonenkaan ruuan-
laittaja mutta pussikeittoja osaan tehdä kananmunia ja perunoita keittää ja
kahviakin.

helpottaisko se sua?

Äänestä

Sehän olisi idea Ylelle, vaikka kokkikilpailu "Pakko kokata Afrikassa".
Juontajat ja kilpailijat erilaisien vähemmistöjen ja seksuaalisten suuntausten edustajia.
Kilpailut lennätettettäisiin Afrikkaan missä kilpailu pidettäisiin että saataisiin ylen tuotantovaroja suunnattua suvaitsevuutta edistävällä tavalla.
Ohjelmaan voisi osallistua myös jo siellä julkisuutta saaneet Duudsonit ja Mannerheim hyvän yle-perinteen ylläpitämiseksi.
Rahastahan ei ohjelman tuottaminen enää ole Ylellä kiinni kunhan aihe on ideologiaan sopiva.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pottuånenä kirjoitti:

Innokkaana television katsojana olen huomannut pikku puutteen. Saattaa joskus olla melkein puolentunnin tauko, että ei voi katsoa jotain kokkausohjelmaa. Toivotaan parannusta tarjontaan ja hyvää termistä kevättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu