Suomalainen kielipolitiikka on nopeata vauhtia ajautumassa täysin raiteiltaan ja suurin syy tai ansio mikä vain lankeaa siitä kokoomuslaiselle pääministerillemme Jyrki Kataiselle. Kuinka paljon hallaa hän ehtii tekemään ennenkuin hänet pysäytetään nähdään viimeistään seuraavissa vaaleissa?
Kataisen valtakaudella on tapahtunut niin paljon suomalaista kilpailua ehkäiseviä ratkaisuja, että puoletkin olisi riittänyt.
Kataisen valtakaudella on tapahtunut niin paljon suomalaista kilpailua ehkäiseviä ratkaisuja, että puoletkin olisi riittänyt.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kannata vielä huolestua. Ei kielipolitiikka ehkä suistu raiteiltaan Kataisen aikana. Melkein ajattelisin, että samoilla raiteilla mennään kun tähänkin asti. Paljon puhutaan kansalaisaloitteista, mutta en olisi niin mahdottomasti huolissaan. Ja jos muutos tulee, niin ei se nyt niin kauheaa lopulta ole, jos vaikka peruskoulussa ei enää olisikaan pakollista ruotsia. Mutta näemme sitten tulevaisuudessa, miten tässä käy.
Svekotahot ja RKP aavistavat tilanteen muuttuneen ja siksi kovaa vauhtia yrittävät lisätä ja sementoida pakoruotsitusta maassa.
Mutta ihan samalla tavoin sitä voidaan voimallisesti ja nopeasti purkaakin, kun svekohallitus ei enää ole vallassa.