Evolutionistien ilmiömäinen usko

Evoluutiotarun mukaan kaikki kasvit, eläimet ja ihmiset periytyvät jostain alkeellisesta yksisoluisesta pieneliöstä n. 3,8 mrd vuotta sitten.
Se tarkoittaa silloin sitä, että kaikki se informaatio, tieto, taidot, kyvyt ja ominaisuudet, joita kasveilla, eläimillä ja ihmisillä tänään on, on periytynyt ja lähtöisin tuosta alkeiseliöstä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tuon alkueliön aivoihin (joita ei ollut olemassa) olisi ollut jo silloin ohjelmoituna kaikkien nykyisten maailman kasvien kaikkien kukkien muodot, värit, puiden oksien tarkat paikat rungossa, havupuiden jokaisen havuneulasen sijainti oksassa, lehtipuiden lehtien paikat jne.

Sinne oli ohjelmoitu jokaisen eläimen ja ihmisen muoto, rakenne, sopeutumisominaisuudet, aivojen rakenne, solujen rakenne, Dna ja sen monimutkainen geneettinen tiedosto, aivojen rakenne ja toiminta, lisääntymismekanismit, luoneen ominaisuudet jne.

Sinne olisi ohjelmoitu ihmisen aivojen välityksellä luku-, kirjoitus- ja puhetaito, aistit ja niiden toiminta sekä kyky ajatella.

Siellä olisi ollut ohjelmoituna ihmisen aivojen välityksellä kaikkien radioiden, puhelinten tietokoneiden, autojen, laivojen, junien ja lentokoneiden piirustukset ja valmistusohjeet.

Edelleen siellä olisi ollut ohjelmoituna kaikkien maailman kaupunkien asemakaavat, rautateiden ja maanteiden verkostojen suunnitteluohjelmat, kaikkien maailman arkkitehtien talonrakennuspiirustukset, kaikkien tehtaiden sisältämien teknillisten laitteiden valmistus ja toiminta, lääketieteen kaikki tietous ja lääkkeiden valmistus- ja käyttöohjeet.

Siellä olisi ohjelmoituna jokaisen valtion budjettitiedot ja poliitikkojen päätöksenteko, jokaisen valtion perustuslait, YK:n ihmisoikeusjulistuksen siältö, lakikirjojen tekstit, kirjailijoiden, muusikoiden ja taiteilijoiden luontaiset kyvyt ja lahjakkuuden jne jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Kaikki tämä ja paljon muuta olisi sisältynyt tuon alkueliön tietopankkiin, josta ne sitten "purkautuivat" jälkipolville, edellyttäen, että evoluutio olisi totta.

Tietysti kysymystä voisi jatkaa vielä sillä, että mistä tuo informaation paljous tuli tuohon alkueliöön? Tyhjästä ja olemattomuudestako pelkän sattuman seurauksena? Siinä evolutionisteille vähän pohtimisen aihetta.

Kova on usko niillä, jotka uskovat evoluutioon, se täytyy myöntää!

26

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Höpsis. Esittelet vain omaa tietämättömyyttäsi evoluutiosta. Kantamuotomme oli alkeellinen oraganismi, jolla ei ollut mainitsmiasi ominaisuuksia ja nuo myöhemmät ominaisuudet, kyvyt ja taidot ovat kehittyneet miljardien vuosien aikana muuntelun ja luonnonvalinnan avulla.

      • xxxxxHöpsis. Esittelet vain omaa tietämättömyyttäsi evoluutiosta. Kantamuotomme oli alkeellinen oraganismi, jolla ei ollut mainitsmiasi ominaisuuksia ja nuo myöhemmät ominaisuudet, kyvyt ja taidot ovat kehittyneet miljardien vuosien aikana muuntelun ja luonnonvalinnan avulla.xxxxxxx

        Tietenkään todellisuudessa mainittuja ominaisuuksia ei voinut olla kyseisellä organismilla, koska evoluutio ei pidä paikkaansa. Mutta JOS evoluutio olisi totta, niin silloin tuolla alkeellisella organismilla olisi pitänyt olla nuo ominaisuudet.

        Eivät ne ominaisuudet ole voineet kehittyä miljardien vuosien aikana, ellei niitä ollut missään olemassa. Eivät ne tyhjästä voi kehittyä.

      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxxHöpsis. Esittelet vain omaa tietämättömyyttäsi evoluutiosta. Kantamuotomme oli alkeellinen oraganismi, jolla ei ollut mainitsmiasi ominaisuuksia ja nuo myöhemmät ominaisuudet, kyvyt ja taidot ovat kehittyneet miljardien vuosien aikana muuntelun ja luonnonvalinnan avulla.xxxxxxx

        Tiedän että sinä Jaska teet mielelläsi pilaa kreationisteista, mutta kyllä tuo menee jo liian pitkälle. Ei kukaan tosissaan usko että kretuilla olisi noin idioottimainen käsitys evoluutioteoriasta.

      • Heheheheh
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxxHöpsis. Esittelet vain omaa tietämättömyyttäsi evoluutiosta. Kantamuotomme oli alkeellinen oraganismi, jolla ei ollut mainitsmiasi ominaisuuksia ja nuo myöhemmät ominaisuudet, kyvyt ja taidot ovat kehittyneet miljardien vuosien aikana muuntelun ja luonnonvalinnan avulla.xxxxxxx

        Tietenkään todellisuudessa mainittuja ominaisuuksia ei voinut olla kyseisellä organismilla, koska evoluutio ei pidä paikkaansa. Mutta JOS evoluutio olisi totta, niin silloin tuolla alkeellisella organismilla olisi pitänyt olla nuo ominaisuudet.

        Eivät ne ominaisuudet ole voineet kehittyä miljardien vuosien aikana, ellei niitä ollut missään olemassa. Eivät ne tyhjästä voi kehittyä.

        Sinähän olet kehittänyt ihan oman evoluutioteorian. Ja mitähän tehtävää evoluutiolla sitten enää oli jos kaikki tieto oli jo valmiina siinä yksisoluisessa? Onko tuo taas uusi hassu yritys kumota evoluutio? Keksi jotain vähän parempaa.

      • tieteenharrastaja

        Unohtamatta kuitenkaan elämänaikaista oppimista,,,:

        "..kyvyt ja taidot ovat kehittyneet miljardien vuosien aikana muuntelun ja luonnonvalinnan avulla."

        ...sekä ihmisten kulttuurievoluution tuottamaa tallennettua tietoa.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Unohtamatta kuitenkaan elämänaikaista oppimista,,,:

        "..kyvyt ja taidot ovat kehittyneet miljardien vuosien aikana muuntelun ja luonnonvalinnan avulla."

        ...sekä ihmisten kulttuurievoluution tuottamaa tallennettua tietoa.

        "Unohtamatta kuitenkaan elämänaikaista oppimista,,,:

        "..kyvyt ja taidot ovat kehittyneet miljardien vuosien aikana muuntelun ja luonnonvalinnan avulla."

        ...sekä ihmisten kulttuurievoluution tuottamaa tallennettua tietoa."

        Toki. Ja osa Jaakobin mainitsemista ominaisuuksista, kuten puiden oksien tarkat paikat rungossa, havupuiden jokaisen havuneulasen sijainti oksassa, lehtipuiden lehtien paikat jne. määräytyvät geenien ja ympäristön avulla. Mikään ohjelma ei niitä siis yksinään tuota.

      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxxHöpsis. Esittelet vain omaa tietämättömyyttäsi evoluutiosta. Kantamuotomme oli alkeellinen oraganismi, jolla ei ollut mainitsmiasi ominaisuuksia ja nuo myöhemmät ominaisuudet, kyvyt ja taidot ovat kehittyneet miljardien vuosien aikana muuntelun ja luonnonvalinnan avulla.xxxxxxx

        Tietenkään todellisuudessa mainittuja ominaisuuksia ei voinut olla kyseisellä organismilla, koska evoluutio ei pidä paikkaansa. Mutta JOS evoluutio olisi totta, niin silloin tuolla alkeellisella organismilla olisi pitänyt olla nuo ominaisuudet.

        Eivät ne ominaisuudet ole voineet kehittyä miljardien vuosien aikana, ellei niitä ollut missään olemassa. Eivät ne tyhjästä voi kehittyä.

        "Tietenkään todellisuudessa mainittuja ominaisuuksia ei voinut olla kyseisellä organismilla, koska evoluutio ei pidä paikkaansa. Mutta JOS evoluutio olisi totta, niin silloin tuolla alkeellisella organismilla olisi pitänyt olla nuo ominaisuudet."

        Sinun k'sityksesi mukaan. Mutta käsityksesi evoluutiosta on mielipuolinen, et näemmä ole ymmärtänyt siitä yhtään mitään.

        "Eivät ne ominaisuudet ole voineet kehittyä miljardien vuosien aikana, ellei niitä ollut missään olemassa. Eivät ne tyhjästä voi kehittyä."

        Perinnölliset ominaisuudet eivät kehity tyhjästä, ne kehittyvät olemassa olevan genomin muuntelusta luonnonvalinnan ym. evoluutiomekanismien avulla.

      • tieteenharrastaja
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Unohtamatta kuitenkaan elämänaikaista oppimista,,,:

        "..kyvyt ja taidot ovat kehittyneet miljardien vuosien aikana muuntelun ja luonnonvalinnan avulla."

        ...sekä ihmisten kulttuurievoluution tuottamaa tallennettua tietoa."

        Toki. Ja osa Jaakobin mainitsemista ominaisuuksista, kuten puiden oksien tarkat paikat rungossa, havupuiden jokaisen havuneulasen sijainti oksassa, lehtipuiden lehtien paikat jne. määräytyvät geenien ja ympäristön avulla. Mikään ohjelma ei niitä siis yksinään tuota.

        Kirjasta "Loputtoman kauniit muodot" selviää myös hyvin, miten sattuma ja toistuvuuv täydentävä yllättävänkin paljon geenien ohjausta tuollaisissa asioissa.

    • blindwatchmaker

      "Kaikki tämä ja paljon muuta olisi sisältynyt tuon alkueliön tietopankkiin, josta ne sitten "purkautuivat" jälkipolville, edellyttäen, että evoluutio olisi totta.

      Tietysti kysymystä voisi jatkaa vielä sillä, että mistä tuo informaation paljous tuli tuohon alkueliöön? Tyhjästä ja olemattomuudestako pelkän sattuman seurauksena? Siinä evolutionisteille vähän pohtimisen aihetta."

      Oletko ihan tosissasi? Siis aikuisten oikeasti? Kirjoituksesi on mahdollisesti hörhöintä mitä olen tällä palstalla lukenut. Jouduin lukemaan sen pari kertaa hahmottaakseni kuinka täydellisen hörhö se on. Enkä vieläkään usko, että joku voi tuollaista tosissaan kirjoittaa ... :)

      "Kaikki tämä ja paljon muuta olisi sisältynyt tuon alkueliön tietopankkiin, josta ne sitten "purkautuivat" jälkipolville, edellyttäen, että evoluutio olisi totta"

      No huh huh. Käytän ensimmäisen kerran tällä palstalla klisettä: LOL

      "Kova on usko niillä, jotka uskovat evoluutioon, se täytyy myöntää!"

      Esittämäsi kaltaiseen evoluutioon ei kyllä tosiaan usko kukaan. En ainakaan minä.

    • Tulipa niin tuutin täydeltä kirjoittajan typeryydestä ja epärehellisyydestä kumpuavaa oksennusta, että minä en ainakaan jaksa alkaa korjaamaan koko viestiä uusiksi.

      LUCA:sta voi lukea vaikkapa wikipediasta; http://en.wikipedia.org/wiki/Last_universal_ancestor

      • kiinnostuttu

        Miten vanhasta tiedosta tuossa oli kyse?

    • Jaskan viimeinen epätoivoinen yritys puolustaa hiipuvaa uskoaan kreationismiin tekemällä evoluutioteoriastaan niin naurettavan ettei kukaan sellaiseen enää mitenkään uskoisi.

      Täytyy myöntää että Jaskalla on huima mielikuvitus, käy ihan kateeksi.
      Jos Jaakoppi käyttäisi mielikuvitustaan johonkin luovaan niin mitä kaikkea hän saisikaan aikaiseksi ( poislukien tänne kirjoittamansa tarinat)

      Leikki leikkinä, ei Jaska tosissaan ollut tuon aloituksensa kanssa, ethän?

    • Aloitus tuo mieleen absurdin mielisairaalan kaatokohtauksen TV-elokuvasta 'Manillaköysi'.

    • Kova on Jaakopin usko siihen, että kaatumaseurasaarnoilla saisi jotain oman opin kannalta myönteistä aikaan (enimmäkseen) järkevien ihmisten kansoittamassa keskustelussa. :)

      • naapuris

        Ethän sinä ole koskaan kuulunut järkevien ihmisten luetteloon.

      • naapuris kirjoitti:

        Ethän sinä ole koskaan kuulunut järkevien ihmisten luetteloon.

        Taivas varjelkoon minua koskaan kuulumasta arvon neidin "järkevien ihmisten luetteloon". Lohikeitto meinaa tulla paluupostissa pelkästä ajatuksesta.

    • uskotko itse näihin juttuihisi vai onko kyseessä parodia uskonlahkon mielettömyydestä?

      • O'ou

        Huvittavinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että vaikka Jaakob on noussut aivan uudelle tasolle itsensä naurettavaksi tekemisen jalossa taidossa, _yksikään_ palstan muista kreationisteista _ei_ kiirehdi oikaisemaan häntä. Sanomaan että: "Noh, Jaakob, evokit eivät kylläkään ihan noin usko, mutta..."

        Olen 100% varma, että jos ns."evokkileirissä" joku, varsinkin vakiokirjoittaja, alkaisi suoltaa täyttä soopaa tällä tavoin, niin häntä ystävällisesti oikaistaisiin "omien taholta" virheestään. Näin on käynyt pienemmissäkin virheellisyyksissä, joita on joskus päässyt joltakulta lipsahtamaan.

        Kreataktiikka lieneekin, että aivan sama, mitä kirjoittaa, kunhan kirjoittaa evoluutioteoriaa vastaan. Kunhan on meidän puolella.

      • O'ou kirjoitti:

        Onkohan muute kretuilla muuta yhteistä ajatusta, evojen morkkaamisen lisäksi, asiaa kuin GDI, sitä ei voi kyseenalaistaa eikä asiaan voi vaatia mitään tarkennusta..

    • Epäjumalienkieltäjä

      Ei näistä enää erota, mikä on parodiaa ja mikä on tosissaan kirjoitettu. Kun kyse on rekisteröidystä kretiini-nikistä, niin ilmeisesti tämä on ihan vakavissaan kirjoitettu. Valitettavasti.

    • suorastas-

      Jos minun poikani on arkkitehti ja suunnitelee pilvenpiirtäjän tarkoittaako se Jaakob sinun logiikallasi että kyseinen rakennus oli yhtälailla minun ja isäni aivoissa mutta emme vain osanneet kaivaa sitä esiin?

      • xxxxJos minun poikani on arkkitehti ja suunnitelee pilvenpiirtäjän tarkoittaako se Jaakob sinun logiikallasi että kyseinen rakennus oli yhtälailla minun ja isäni aivoissa mutta emme vain osanneet kaivaa sitä esiin?xxxxxx

        Ei aivan niin suoraviivaisesti, vaan lukuisten ihmisten aivoissa on ollut tietoa ja taitoa eri muodossa ja joku sitten erikoistuu arkkitehdiksi ja suunnittelee pilvenpiirtäjän.
        Kaikkien ihmisten tieto ja taito on kuitenkin evoluutioteorian mukaan lähtöisin yhdestä alkueliöstä noin 3,8 miljardia vuotta sitten, siis JOS evoluutio pitäisi paikkansa, mutta kuten jokainen rehellinen ihminen hyvin tietää, evoluutio on vain satumyytti.

      • blindwatchmaker
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxJos minun poikani on arkkitehti ja suunnitelee pilvenpiirtäjän tarkoittaako se Jaakob sinun logiikallasi että kyseinen rakennus oli yhtälailla minun ja isäni aivoissa mutta emme vain osanneet kaivaa sitä esiin?xxxxxx

        Ei aivan niin suoraviivaisesti, vaan lukuisten ihmisten aivoissa on ollut tietoa ja taitoa eri muodossa ja joku sitten erikoistuu arkkitehdiksi ja suunnittelee pilvenpiirtäjän.
        Kaikkien ihmisten tieto ja taito on kuitenkin evoluutioteorian mukaan lähtöisin yhdestä alkueliöstä noin 3,8 miljardia vuotta sitten, siis JOS evoluutio pitäisi paikkansa, mutta kuten jokainen rehellinen ihminen hyvin tietää, evoluutio on vain satumyytti.

        "Kaikkien ihmisten tieto ja taito on kuitenkin evoluutioteorian mukaan lähtöisin yhdestä alkueliöstä noin 3,8 miljardia vuotta sitten, siis JOS evoluutio pitäisi paikkansa, mutta kuten jokainen rehellinen ihminen hyvin tietää, evoluutio on vain satumyytti."

        Kyllä Jaakob taitaa tosissaan olla ...

        Onko sinulla Jaakob mitään käsitystä siitä miksi väitteesi koskien evoluutioteoriaa on mahdollisesti typerintä mitä olen palstalla lukenut?

    • suoratas-

      Jaakobin maailmankatsomuksen mukaan ilmeisesti kaiken maailman tiedon täytyy olla peräisin vain ja ainoastaan yhdestä lähteestä. Jos asia näin järjettömästi olisi miksei se yhtä hyvin voisi olla tuo alkueliö kuin jumala? Jokainen rehellinen ihminen kuitenkin ymmärtänee ettei kaikki tieto ole pakkautunut yhteen paikkaan vaan on luonnonvalinnan ja sattuman kautta yksilöllistä kullekkin eliölle.

    • Sepä Se

      "Kova on usko niillä, jotka uskovat evoluutioon, se täytyy myöntää!"

      Usko suojelee heitä - se on niinkuin pakonomainen puolustautumismekanismi, luultavasti lapsuudessa koettuja vainoja vastaan.

      • blindwatchmaker

        "Usko suojelee heitä - se on niinkuin pakonomainen puolustautumismekanismi, luultavasti lapsuudessa koettuja vainoja vastaan."

        Taidat vain projisoida omia kokemuksiasi. Sinulla on pakonomainen tarve puolustaa uskoasi kaikista todellisuuden päinvastaistaisista todisteita huolimatta.

        Tämä juontuu mahdollisesti lapsuudessasi kokemiisi ikäviin asioihin. Mainitsit toisessa keskustelussa alkoholisti-isäsi:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11397525#comment-60973034-view

        Jos se mitä isästäsi kerroit pitää paikkansa, niin se on todella ikävä juttu ja olen pahoillani siitä. Omalla kohdallani sain viettää onnellisen lapsuuden ja olen kiitollinen siitä. Näin kylläki kahden sukulaisperheen kohdalla miten alkoholismi tuhoaa perheet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      81
      4388
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      186
      3489
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      136
      3370
    4. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      222
      2619
    5. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      21
      2271
    6. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      43
      2228
    7. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2056
    8. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      29
      1994
    9. Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?

      Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.
      Tv-sarjat
      0
      1953
    10. Tidjan Ba paljastaa kihlatusta, Kolmiodraaman Heidistä - Mielipahaa tästä syystä Farmilla

      Tidjân Ba on mukana uudella Farmi Suomi -kaudella. Ban kihlattu on Kolmiodraama-realitystä tuttu Heidi Kytö. Ba ja Kyt
      Suomalaiset julkkikset
      1
      1895
    Aihe