Vihdoin ja viimein minä päätin tehdä sen. Olin harkinnut itsemurhaa 10 vuotta ja nyt sitten päätin toteuttaa aikeeni. Pitkä syömishäiriö oli uuvuttanut minut täysin niin henkisesti kuin fyyisestikin - olen tuhonnut oman kehoni. Pitkästä hoidosta huolimatta valoa/edistymistä ei näy, joten lopulta päädyin siihen, että en halua elää loppuelämmäni näin. Olin kuitenkin helvetin typerä, koska tähän mennessä kaikki tekemäni asiat ovat menneet päin helvettiä, niin olisihan minun pitänyt tajuta, että niin menee tämäkin!
Kun heräsin sairaalasta, minut oltiin juuri siirretty teho-osastolta toisaalle. Ensimmäinen ajatukseni oli "voi vittu, en onnistunut edes tappamaan itseäni" Ja se häpeän määrä! En ikinä unohda avopuolisoni ja vanhempieni katseita! En ole koskaan nähnyt niin huolissaan olevia ihmisiä! Aikaisemmin ajattelin, että jokaisella on oikeus tehdä itselleen mitä haluaa, mutta nyt olen eri mieltä! Sellaisen tuskan teettäminen muille on niin väärin!
Nyt minulla on hirveän ontto olo. MiIten voin elää normaalisti epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen? Miten voin saada muut enää ikinä luottamaan minuun? Toisaalta uskon, että olisin ennemmin tai myöhemmin päätynyt kyseiseen ratkaisuun - näin jälkikäteen tuntuu, että tuo oli ehkä ainoa tapa saada itseni heräämään ongelmiini. Onko kellään kokemuksia, miten tällaisen tapahtuman jälkeen voi palata normaaliin? Tuntuu, että olen vain entistä enemmän ahdistuneempi, koska nyt olen luvannut läheisilleni, että heidän ei tarvitse pelätä puolestani; että minä en tee itselleni enää mitään. En enää ikinä. Mutta miten helvetissä voin elää itseni kanssa? Ja miten helvetissä voin katsoa asiasta tietäviä silmiin ilman, että sieltä paistaa huoli tai sääli?
Kun heräsin sairaalasta, minut oltiin juuri siirretty teho-osastolta toisaalle. Ensimmäinen ajatukseni oli "voi vittu, en onnistunut edes tappamaan itseäni" Ja se häpeän määrä! En ikinä unohda avopuolisoni ja vanhempieni katseita! En ole koskaan nähnyt niin huolissaan olevia ihmisiä! Aikaisemmin ajattelin, että jokaisella on oikeus tehdä itselleen mitä haluaa, mutta nyt olen eri mieltä! Sellaisen tuskan teettäminen muille on niin väärin!
Nyt minulla on hirveän ontto olo. MiIten voin elää normaalisti epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen? Miten voin saada muut enää ikinä luottamaan minuun? Toisaalta uskon, että olisin ennemmin tai myöhemmin päätynyt kyseiseen ratkaisuun - näin jälkikäteen tuntuu, että tuo oli ehkä ainoa tapa saada itseni heräämään ongelmiini. Onko kellään kokemuksia, miten tällaisen tapahtuman jälkeen voi palata normaaliin? Tuntuu, että olen vain entistä enemmän ahdistuneempi, koska nyt olen luvannut läheisilleni, että heidän ei tarvitse pelätä puolestani; että minä en tee itselleni enää mitään. En enää ikinä. Mutta miten helvetissä voin elää itseni kanssa? Ja miten helvetissä voin katsoa asiasta tietäviä silmiin ilman, että sieltä paistaa huoli tai sääli?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mene puhumaan terapeutille? Osoita lähimmäisillesi, että olet kunnossa. Tee jotain hauskaa heidän kanssaan, vie ravintolaan... Tee jotain hauskaa ja nauti elämästäsi. Elämäsi on elämisen arvoinen ja sitä ei kannata laittaa hukkaan. Tsemppiä, pystyt siihen :)
Hei, ole onnellinen siitä, et sulla on puoliso ja välittävät vanhemmat!!! Tuolla on nii hiton monta ihmistä kenellä ei oo ketään. Tää elämä pitää elää, vaik vaikeaa se olisikin!! Sinuna puhuisin terapeutille. Toivottavasti löydät elämänilosi. Nauti siitä mitä sulla on, viis menneisyydestä!
Eräs ystäväni on yrittänyt tehdä itsemurhaa ja oli herännyt sitten teho-osastolla. Oli lausunut psykiarille, että hän on sitten tois köpelö ihminen kun mikään ei onnisti, ei edes itsensä surmaaminen. Päätti että nyt saa homma jäädä hänen kohdaltaan. Ei hän ole sitten sen kummemmin asiaa hävennyt. On kiitollinen että on tänään elossa ja on sitten tullut uskoon.
Oletpan nyt senkin kokeillut. Jospa nyt alkaa sinunkin ylämäki.
minun poikani teki vasta itsemurhan ja en tiedä miten jaksamme jatkaa...
Mutta... anna itsellesi anteeksi asia. Et sinä ilkeyttäsi ole moiseeen yritykseen päätynyt. Uskon, että saat luottamuspuolen kuntoon läheistesi kanssa ajan kanssa.
Varmaan sinä jo läheisesi olette eläneet raskasta vaihetta useita vuosia.Sen on kuluttanut sua ja myös yhtälailla heitä.Mielenterveys vaikeudet ovat koko perhekunnan sairaus.Se mitä sää teit on ollu varmaa suuri isku sun läheisille.Sinä itse olet elänyt sinun sairauden täyttämäs maailmassa ja tuo viimeinen teko kuului siihen maailmaan.Vaikutta et olet herännyt terveempään ajattelu kykyyn.Se tapahtuu varsin usein itsemurhayrityksen jälkeen..Tuo huoli ei väisty läheistesi silmistä useampaan vuoteen.Heidän täytyy oppia luottamaan että sinä olet muuttunut ajatus maailmassa.Kerro heille miten koet elämän näkökantas nyt..Minä tiedän että olet muuttunut,et muuten näksi läheistesi huolta...Olen itse se omainen ja tiedän et vaikka halusin luottaa niin kuitenkin hätä oli suunnaton vuosia..Älä häpeä et olet ollut sairas,vaan ole ylpeä et olet nyt saanut uuden mahdollisuuden.Ole rohkea niin läheisesi oppivat luottamaan sinuun.Anna anteeks ittelles..et voinu muuta..olit sairas.
Eipä tää elämä oo muuttunut millään tavalla, enemmän vaan lääkkeitä vedän.