Juudan kirjasta oppia

oveho

5

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heinoska78

      Juud 1:4 Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.

      Heidän kohdallaan täyttyy jakeen opetus, sillä he muuttavat Jumalan armon irstaudeksi hyväksymällä luonnottoman seksuaalisuuden harjoittamisen. He myös kieltävät Messias, Herra Jeesuksen, koska Herran Jeesuksen sovitustyö ja Pelastajan asema sekä Jumaluus edellyttää neitseestäsyntymistä. Koska nämä liberaaliteologit kieltävät Herran Jeesuksen neitseestäsyntymisen, niin he samalla kieltävät kokonaan Herran Jeesuksen.

      Raamattu sanoo näiden "liberaaliteologien" pujahtavan salaa sisälle seurakuntaan, joka tarkoittaa sitä, että he esiintyvät Herran Jeesuksen opetuslapsina, mutta he ovat todellisuudessa jumalattomia, joiden päämäärä ja motiivi on vääristää evankeliumin totuus sekä muuttaa Jumalan armo irstaudeksi, eli saada muut hyväksymään kaikenlaisen synnin ja vääryyden.

    • liberaalit

      heinoska78 kirjoittaa aivan oikein. Sen verran voin siihen lisätä, että Juudan kirjan mainitsemat pujahtavat olivat yksinkertaisesti uskovina esiintyviä ja armosta puhuvia, mutta parannusta omista synneistään ja Jeesuksen seuraamiseen liittyvää kuuliaisuutta Sanalle heissä ei ollut. Viittaus liberaaliteoligeihin saattaa joiden mielessä viitata joihinkin korkeasti oppineisiin teologeihin, erityisesti luterilaisen kirkon piirissä oleviin pappeihin. Synnin puolustajia ja sitä mitä karkeimmissa muodoissa harjoittavia löytyy kuitenkin kaikissa sosiaaliryhmissä. Liberaaliteologi saattaa sen sijaan olla "sisäsiisti", mutta oikeaa Jeesuksen Kristuksen mukaista evankelimia tällainen ei julista.

    • epsokala

      Amen. Jumalan kiitos.

    • rexurus

      Herra Jeesus vuodatti Golgatan ristillä verensä syntien anteeksisaamiseksi, kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. Totisesti, kunnia Jumalalle, Messias Herran Jeesuksen Pelastajamme kautta!

      • Tapio522

        Juudan kirje on hyvä lukea jokaisen.
        Kiitos aloituksestasi!

        Kristityn tulee juurtua Jeesuksen Kristuksen apostolien välittämään sanaan (Juuda 17). Se edeltäpäin varoittaa viimeisten aikojen eksytyksistä.

        Oikean uskon puolesta on taisteltava (3). Meidän tulee oppia elämään Pyhän Hengen vaikuttamaa rukouselämää.
        Jeesus kehoittaa: "Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen" (Mark. 14:38).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      236
      3422
    2. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      17
      3131
    3. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      466
      1675
    4. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      130
      1475
    5. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      120
      1421
    6. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      217
      1387
    7. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      552
      1370
    8. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      113
      1315
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      49
      1049
    10. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      984
    Aihe