Ostatteko koskaan kahta samanlaista vaatetta

Kaksin verroinko?

Hei, kiinnostaisi tietää, olenko ihan outolintu tämän asian suhteen:
joskus jos löydän esim. jonkin todella mieleisen paidan, saatan
ostaa sitä kaksi kappaletta. Siis kaksi tismalleen samaa kokoa ja väriä.
Pelkään, että toiselle sattuu jotakin, ja sitten jään kokonaan ilman
mieleistä paitaa. :D Onko tämä hätävarjelun liioittelua, vai toimiiko
joku muu samoin?

44

3922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7+20

      Minä toimin noin myös. Pari kesää sitten ostin tunikan, josta tykkäsin aivan älyttömästi. En heti ostanut kahta kappaletta, ja myöhemmin kun olisin halunnut sitten ostaa, koko maasta ei löytynyt enää sitä. Harmitti älyttömästi. Yritin pitää "säästeliäästi" tuota ainoaa kappaletta, mutta eihän se onnistunut.

      Tuostakin tapauksesta oppineena, ostin esim vastikään yhtä paitaa, johon tykästyin heti ensipitämällä, neljä kappaletta - eri väreissä kuitenkin. Joku varmaan voi pitää ihan hulluna :).

    • ------

      Ostin joskus kaksi samanlaista takkia alennusmyynnistä, molemmissa oli pieni vika.
      Toisen annoin kaverille, joka vei takaisin kauppaan kun oli kuitti ja sitten meni Alkoon, tosin hän kertoi asian eikä edes pitänyt takista.
      Peruspaitis menettelee eri väreissä.
      Vaatteiden ostamisessa on oltava inspis, kun oikein yrittää tehdä järkevää kauppaa näitä ei tule käytettyä.
      Nettikaupassa ei tiedä miltä vaate näyttäisi juuri minun ylläni.
      Mallit ovat niin hoikkia ja täydellisiä.

    • molempi parempi

      Hep! Täällä kanssa yksi ilmoittautuu. Housuja harvoin ostan monia, mutta paitoja kylläkin.

    • 14+16

      Juu, ehdottomasti. Löydän aika harvoin mieleisiä juttuja ja muutenkin sopivia istuvia vaatteita. Joten jos vaan on varaa, niin käyn ostamassa myöhemmin toisen kappaleen, jos havaitsen sen hyväksi. Pelkään että en enää löydä mitään niin ihanaa. Joskus voin vaihteluksi ottaa eriväriset jos on valinnanvaraa. Ja tämä pätee myös kenkiin ja laukkuihin. Etenkin sopivia ja mukavia kenkiä minun on vaikea löytää. Esimerkiksi juuri nyt haaveilen eräästä laukusta, joka minulla on kesäksi ostettuna punaisena, mutta haluaisin tuon samaisen laukun talvikäyttöön ruskeana.

    • Vaatteet on aatteet

      Joitakin alusvaatteita ostan tuplana jos on ihanat. Harmittaa kun en ostanut eräitä nilkkureita alennuksesta kaksin kappalein kun käytössä kengistä tuli lempparini ja nyt niitä on niin paljon käytetty että kärjet alkaa olla kuluneen näköiset. Olis pitänyt ostaa kahdet kun oli halvatkin mutta nyt opin.

    • Mylady

      Kauppiaana voin kertoa että muutkin ostaa tuplana. Jotkut samaa mallia eri väreissä tai 2xsamaa tunikaa, toinen kuulema arkeen ja toinen juhliin :) Vaatteita kun tulee yleensä vain pari kappaletta/koko eli sitten kun tietty koko loppuu niin se loppuu ...

      • toki toki

        Juu, on tullut hankittua samaa vaatetta useampi kappale, lähinnä housuja. Useimmin olen ostanut housuja, sekä postimyynnistä että kaupasta, kun löytää sopivat ja istuvat on helppo tehdä ostopäätös. Nyt juuri harmittaa että olis voinut ostaa kolmannetkin yksistä mustista housuista, kun ekat on jo puhki ja toiset hyvää vauhtia kulumassa, niin käy lempparihousuille.


    • vuosi sitten

      Sukkia peräti 12 paria samanlaisia, vieläkin on pakkauksessa käyttöönottoa odottamassa.

      • s s

        itsekkin ostan sukat niin että saan 2 samanlaista sukkaa


    • Vaatehamsteri

      Täälläkin yksi hamstraaja, mulla on joku kynnys ottaa uusi vaate aina käyttöön, niin kaapeissa on sitten rutkasti kivoja vaatteita laput kiinni kun ei raaski käyttää. Tämän takia ostan myös joskus kaksin kappalein :D Ja perusvaatteita esim joku hyvän mallinen neuletakki, tulee ostettua esim 3 eri väreissä.

    • nx.....

      Nämä alennusmyynnit ovat houkuttelevimpia joissa myydään kaksi vaatetta kerralla.

    • Lllll

      Taas näin, oli aavistuksen verran liian pieni, mahtuu ylle, kuitenkin päätin ostaa kokoa Large.
      Oli muuten todella miellyttävä ja edullinen paita Nellystä, pidän molemmat jollen löydä laihaa ystävää joka tarvitsisi.

    • kaksin kaunihimpi

      Kyllä ehdottomasti ostan, ja useammankin samanlaisen , eri väreissä.
      Minusta kannattaa, kun itse käytän sellaisia klassisia vaatteita, jotka kestävät aikaa. Jopa kenkiä ostan parit samanlaiset, jos mieleiset löydän.
      Jos kalliit aikaa kestävät jutut on tarjouksessa, ostan aina useamman, oli ne mitä hyvänsä.

    • vaatefriikki

      Joskus oon ostanu kaks ihan samanlaista. Mutta muistaakseni silloin oli joku osta 3 maksa 2, tarjoamme edullisimman kamppanja. Muutaman kerran en sitten ole osannut esim. valita paidan väriä niin olen ostanut kaksi samanlaista eri värisenä.

    • andeyang

      Tietenkin ostan. Menneinä vuosina ostin aina uudet samanlaiset ruskeat samettihousut aina uudelleen ja uudelleen, mutta sitten niitä ei enää löytynytkään. Mihin lienevät kadonneet, nyt vanhoissa housuissa kuljen. Samoin minulla oli aina harmaansininen villapaita, jonka vaimoni oli kutonut. Hän kutoi aina uuden samanlaisen, kun vanha oli tiensä päässä. Vaimoni lähti, enää ei ole kutojaa. Minut tunnettiin miehenä, jolla oli ruskeat samettihousut ja harmaansininen villapaita, tosi älykkäänä, pystyvänä huippuosaajana. Nyt ei ole samettihousuja, ei siniharmaata villapaitaa. Menneiden aikojen mies, säälittävä relikti ties mistä kaukaisuudesta.

    • kylläkylläkyllä

      Juu ostan. Useinkin, etenki jos on suht halpaa

    • äiti ostaa viidet

      En osta mutta kyllä kannattaisi. Esim. rintaliivejä ja housuja kun löytää sopivia niin kannattaisi ostaa useammat.

    • kaksonen6

      Kyllä aivan samoin tulee joskus toimittua vain sillä erolla että värit ovat erilaiset. Kerran ostin 2 kesäjakkua, valkoisen ja mustan. Espanjan reissulta ihania tunikoita ja kun en osannut päättää otanko vihreäsävyisen vai pinkkisävyisen niin ostin molemmat. Vaihtelu virkistää :)

    • jokiii

      hyvän mallista paitaa saatan ostaa mutta eri väreissä kylläkin.

    • Tavallinen

      Tottakai ainakin samanlaisia sukkia monta paria, helppo ottaa käyttöön pesun jälkeen, ei tarvi lajitella sen enempää. Ja Humppilan "Sumppilasta" T-paitoja 20 € satsin ohimennen. Helppo pestä samanvärisiä. Sekä parit farkut, kun on tarjouksella jossain. Kun ekat kauhtuu ni laitan ne vapaa-ajalla ja paremmat menee vaikka kauppareissulla. On mul kyl tos naulakossa satojen €urojen puvut ja muut, mutta mieluummin kuljen leppoisasti ja kotoisasti. Mikä muotia on ? Ei kiinnosta mua!

    • Tuplat2

      Kyllä ostan useastikin samaa vaatetta usemman. Yleensä paitoja. Viimeksi ostin kahdet samanlaiset housut kun kivat löytyi. Housujen ostohan on hankalampaa, joten kun hyvät peruspökät löyti, niin tuplana ostin. Olen myös ostanut ihania hopeasormuksia kaksin kappalein. Toiset juhlakäyttöön, kun tahtoo pintakiilto hävitä aika nopeasti, niin on sitten kiiltävämää ja näyttävämpää biletykseen. Viime viikolla ostin myös toisen samanlaisen kellon. Vanhemmasta oli jokunen "timantti" taipahtanut ja teräksen pinta kulunut. Nyt on sitten myös bilekello...

    • en silti pihi

      Kyllä ostan ja minut voi tunnistaa vaatteista. Kun hyviä löydän, muuta en päälleni huoli. Lempivaatteistani paistaa päivä läpi ja melkein itku tulee kun pitää luopua niistä. Vanhimmat pitovaatteeni täyttävät 30-40 vuotta.

    • -----

      Ostan useinkin, jos löydän jotain todella mieluista.

      Viimeksi ostin KooKengästä kaksi paria mustia kangaslenkkareita. Oli juuri sellaiset joita olin etsinyt jo muutamana vuotena, ja ostin toisenkin parin jemmaan.

      GinaTricot:sta ostan usein soft jeans-farkkuja useamman kappaleen, varsinkin mustia. Musta kun aika nopsasti haalistuu pesussa, ja en sitten meinannut raaskia käyttää niitä ollenkaan sen takia, niin keksin sitten ostaa useammat.

      Eilen ostin Ginan perus t-paitoja 3 kpl, eri värisiä.

      • Lllll

        On mahdottoman kiva viestiketju tämä.
        En tahdo olla epäkohtelias mutta miksi ihmeessä haluatte käyttää mustia farkkuja, itselläni on ollut monta vuotta tummat villakankaiset housut joiden väri ei ole haalistunut.
        Samalla rahalla saatte yhdet kalliit - tai vaikka kahdet - kuin kuluu moniin haalistuviin farkkuihin.


      • plööäipjh
        Lllll kirjoitti:

        On mahdottoman kiva viestiketju tämä.
        En tahdo olla epäkohtelias mutta miksi ihmeessä haluatte käyttää mustia farkkuja, itselläni on ollut monta vuotta tummat villakankaiset housut joiden väri ei ole haalistunut.
        Samalla rahalla saatte yhdet kalliit - tai vaikka kahdet - kuin kuluu moniin haalistuviin farkkuihin.

        En lukenu kylläkään tota viestiketjua, mutta ihan sama :D

        Kuitenkin sanon että kaikilla ei ole helppo löytää sopivan mallisia farkkuja ja ehkä niistä kalleista ja laadukkaista ei löydy mut löytyykin halvoista ja huonolaatusista sopivat, joten kyllä ennemmin ostan huonolaatuset ja istuvat kuin hyvä laatuset ja epäistuvat.


    • ikuinen laihduttaja

      Eipä teidän toiminnassa vielä mitään ihmeellistä.
      Mutta minäpä ostan joskus kaksi samanlaista vaatetta - toisen kokoa L, toisen kokoa M. Ja niin, olen itse enemmänkin kokoa L. Siellä jossain kaapin perällä ne M-koon vaatteet nyt odottavat sitä, että jonain päivänä laihtuisin käyttämään niitä. :D

      Tämä lienee jo typeryyden huippu, vai? :)

    • knty

      Harmi vaan usein käy niin, että kun huomaa vaatteen hyväksi käytössä ei sitä enää kaupassa olekaan :/

    • hamsteri_toki

      Jos löydän hyvin istuvat sopuhintaiset farkut niin ostan surutta kolmekin paria samalla sovituksella. Sama rintsikoissa. Paitoja tulee joskus ostettua useamman värisenä jos hinta on ok ja malli miellyttää.

      • laalaaala

        Mulla oikeestaan sama :)


    • asdasdgh

      Wedding Dresses Prom Dresses www.weddingdressesmore.com offer 2013 Wedding Dresses, Bridesmaid Dresses, Evening Dresses ,2013 Prom Dresses ,Flower Girl Dresses And Mother Of The Bridal Dresses. www.weddingdressesmore.com 2013 spring wedding dresses at www.weddingdressesmore.com offer 2013 Wedding Dresses,Bridesmaid Dresses, Evening Dresses,2013 Prom Dresses ,Flower Girl Dresses And Mother Of The Bridal Dresses.

    • :::::::

      Ju-huu spending....

    • Piilosika

      Ite ostin joskus neuletakin josta tykkäsin aika paljon ja olin jo pitänyt sitä jonkin aikaa kunnes se meni pilalle pesussa, ja onneks ehdin vielä ostaa uuden samanlaisen tilalle.
      En yleensä osta saman tien kahta samaa vaatetta, ellei oo kyse jostain perus topista (joka ei ole kovin kallis) joita itse käytän aika usein.
      Itse aina käytän kotona ja mökillä vanhoja lumppuvaatteita (omia tai veljen tai siskojen vanhoja) niin hyvät vaatteet eivät mene pilalle niin helposti. Heti kun tulen koulusta tai töistä niin rennot ja huolettomat kotivaatteet päälle ja jos lähen jonnekkin niin sitten taas paremmat vaatteet, kotona voi siis olla rennosti ja ei tarttee välittää ja pelätä jos jotain tippuu paidalle tai joku ratkee jostain tai mitä ikinä. (Kaverini ovat tottuneet siihen että kuljen kotona ryysyissä :D okei, jos kotona on vieraita eli perheeni tai ystäväpiirini ulkopuolisia niin laitan vähän siistimmät kotivaatteet, esim. lökärit/lepposat farkut ja joku suht siisti t-paita tai jotn..)
      :)

    • nasu7

      Hiljattain kävin H&M ja löysin tosi makeat pöksyt, joita oli pakko hamstrata kaksin kappalein :). Myös nettiostoksia tehdessäni saatan ostaa yhtä tuotetta kaksin kappalein.

    • hamsteri on nimeni

      Hauska ketju. Luulin olevani ainoa - en luule enää! :)

    • Harvoin

      Päällyspaitoja en ostaisi kahta samanlaista, koska ovat usein sen verran erikoisia toisin kuin farkut, joita kaikki käyttävät. Kaupoista kyllä löytyy tilalle aivan yhtä hyvät kunhan tietää mitä etsii. Onhan rikkinäinen vaate merkki siitä, että olisi aika vaihtaa. Poikkeuksena tilanne, jossa vaatteet kuluvat aina tietystä paikkaa ja käyttöikä jää siksi lyhyeksi. Itse kun huomaan kulumia, niin vaihdan uusiin ja näin säästän lempivaatteitani tärkeisiin tilaisuuksiin.

    • Tottakai ostan 2 tuotetta jos löydän hyvät,sehän on järkevää.

    • Anonyymi

      Tuleehan joskus ostettua. Esim. sukkahousuja useinkin, kun eivät kuitenkaan kestä kovin pitkään. Samaa hametta myös eri värisenä. Ja joskus myös paitoja tai farkkuja kahdet kerralla. Mutta juuri sukkahousujen ( tai sukkien) kohdalla ennätys. 4-5:det samalla kertaa.

    • Anonyymi

      kyllä ostan jos on mieleinen niin saatan ostaa kaikki kaupassa olevat samaa kokoa olevat jos on edullinen esim naisten alushousuja ostan aina useammat saman laiset kun löytyy mieleinen ja halvalla kerran ostin yhestä kaupasta kun oli alessa ne naisten pikkuhousut niitä oli siellä 50 mut eri värisiä ne oli yksi 20 centtiä eli oli 10 eri väriä mä ostin ne kaikki myyjä kysy tarviitko nää kaikki mä sanoin joo makso vaan 10 ne ja samallla ostin 5 euron uimapukuja sieltä myös 6 kappletta ne kaikki oli eri värisiä jos tosiaan läytyy miellyttäviä ja halvalla niin ostan useammat

      • Anonyymi

        Mihin tarvitaan 6 uimahousut? Itsellä on edelleenkin käytössä lähes 30 vuotta vanhat uimahousut, mutta ne eivät uidessa mihinkään kulu tai hankaudu, joten eivät ole vieläkään edes nyppyyntyneet tai reikiintyneet. 6 uimahousut riittäisivät yli 180 vuoden ajaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin tarvitaan 6 uimahousut? Itsellä on edelleenkin käytössä lähes 30 vuotta vanhat uimahousut, mutta ne eivät uidessa mihinkään kulu tai hankaudu, joten eivät ole vieläkään edes nyppyyntyneet tai reikiintyneet. 6 uimahousut riittäisivät yli 180 vuoden ajaksi.

        Itse ostin kolmet samanlaiset/kokoiset tekonahkahousut Prismasta,ajatuksena kyllä jossain vaiheessa modifioida ompelimossa ainakin yksiin joko pidennetty- tai ihan ’haara’vetoketju... jos ei onnistu,niin sitten alahalkio...😉


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin tarvitaan 6 uimahousut? Itsellä on edelleenkin käytössä lähes 30 vuotta vanhat uimahousut, mutta ne eivät uidessa mihinkään kulu tai hankaudu, joten eivät ole vieläkään edes nyppyyntyneet tai reikiintyneet. 6 uimahousut riittäisivät yli 180 vuoden ajaksi.

        Sitten ne ovat tosi hyvälaatuiset.
        Uikkarit menettävät elastisuutensa ajan mittaan.


    • Jos löydän hyvän tuotteen ostan usein tuplana se kannattaa,olen aina ollut tarkka tyylistäni ja tiedän mikä minulla sopii.

    • Anonyymi

      Ihan fiksua. Itse tosin ostan yleensä kahta eri väriä.

    • Anonyymi

      Kyllä, ostin peräti kolme samanlaista paitaa kun huomasin että se pukee minua, ja malli on täysin ajaton. Väri musta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4390
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      86
      2240
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      557
      1734
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1461
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1167
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1098
    7. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      5
      1008
    8. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      913
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      898
    Aihe