Seinäjoen seurakunnalla valtava alijäämä

http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/seinajoen-seurakunta-ei-paina-ensi-vuonna-paniikkinappulaa-1.1370187

Seinäjoen seurakunnan viime vuoden tulos oli lähes puoli miljoonaa euroa alijäämäinen. Kirkosta eronneita oli kolme kertaa enemmän kuin kirkkoon liittyneitä. Ensi vuonna toimintakuluja joudutaan vähentämään 200 000 euron verran.
369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onneksi seurakunnassa on vielä jäseniä, jotka mielellään maksavat älijäämiä. Sitä voi pitää vaikka "köyhän" auttamisena.

Äänestä
  • Mahtaa olla masentavaa maksaa epätoivoisesti rämpivän kirkon laskuja, varsinkin kun nekin veroeurot menevät lähinnä seinien pystyssäpitämiseen ja pappien taskuun. Ihan kuin sinnittelisi rottana uppoavassa laivassa.

    Kaiken lisäksi tuo viime vuonna eronneiden joukko ei edes näy viimevuotisessa tilinpäätöksessä, vaan heiltä keräämättä jääneet verot painavat vasta tämän vuoden tulosta. Ja se tulos lienee surkea.

    Äänestä

Tuskin Seinäjoen seurakunnan talous mitenkään romahtaa mutta ongelma on, ettei mistään pilkahda pienintäkään valoa.

Kaikki viisarit näyttävät miinusta ja kun kulurakenne on se mikä se on, niin nopeita muutoksia ei pystytä aikaansaamaan.

Ja mitä vrovaisempia nuo liikkeet nyt on, sitä rajumpia ne on muutaman vuoden kuluttua;-)
Vaikea muuten kuvitella että tuollaiseen rotanpesään enää hakeutuu pätevää väkeä. Ja jos hakeutuu, niin ovat yhtä kärkkäitä hakeutumaan perempiin asemiin heti kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.

Taitaa joka ikinen sieltä eläkkeelle pääsevä huokaista helpotuksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2 + 5 kirjoitti:

http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/seinajoen-seurakunta-ei-paina-ensi-vuonna-paniikkinappulaa-1.1370187

Seinäjoen seurakunnan viime vuoden tulos oli lähes puoli miljoonaa euroa alijäämäinen. Kirkosta eronneita oli kolme kertaa enemmän kuin kirkkoon liittyneitä. Ensi vuonna toimintakuluja joudutaan vähentämään 200 000 euron verran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu