LESKENELÄKE, muisto menneisyydestä!

Kun nykyinen eläkelainsäädäntö tuli voimaan 1961 niin laskeneläkettä perusteltiin sillä, että se on eläke perheen huoltajan äkillisen kuoleman varalle. Silloin perheenhuoltaja oli yleensä mies ja perheen isä, naiset ja äidit olivat kotirouvia.

Nyt mennään vuotta 2013 ja yhteiskunta ja työelämä on tasarvoistunut. Ei ole enään mitään yhtä ja ainoaa miespuolista perheen huoltajaa. Työssä käyvät nykyisin niin miehet kuin naiset. Edelleen on kuitenkin voimassa sama eläkelainsäädäntö vuodelta 1961!

Tämä on yksi suuri järjettömyys tässä maassa. Se on kummallista miten totuttuihin käytäntöihin jäädään jumiin eikä osata muuttua vaikka yhteiskunta on muuten muuttunut. Kaikille kelpaa ilmainen raha ja siksi kukaan ei halua muuttaa mitään.

Luulisi niukentuvien eläkevarojen, suhteessa elälkkeelle jäävien määrään, saavan päättäjät miettimään asiaa, mutta ei. Liekö syy se, että eniten leskeneläkkeistä hyötyvät juuri näiden suurituloisten päättäjien ja muiden hyvätuloisten lesket.
20165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jos joku tietäis tämmösestä tapauksesta, olimme kihloissa 23v ja asuttiin avoparina, maksoimme laskut , vuokrat kaikki yhdessä. Nyt mieheni muutama kk sitten nukkui pois. Jäin yksin pienelle eläkkeelle ja joudun nyt maksamaan kaikki yksin, vuokra on kallis ja minulle jää n.120-150e kk käyttörahaa laskuista riippuen. Mieheni oli 75v minä olen 67v.

Talouteni meni täysin nurin ja lääkkeisiin menee osa rahoista, Sossusta en ole koskaan ruinannut, enkä varmaan saisi kun jouduin ottamaa lainaa muutama vuosi sitten yksityisiä terv. tutkimuksia varten kun julkiselta puolelta en saanut. Maksan siis vieläkin lainaa.

Mieheni oli hyvin säästäväinen ja laittoi vanhuuden varalle säästöön, rahoja kertyi vuosien varrella n. 50000e. Hänellä on 4 lasta jotka ei olleet missään yhteydessä isäänsä, ainoastaan vanhin 50v tytär piti sähköpostilla yhteyttä ja kävi pari kertaa vuodessa katsomassa. Hoidin sairasta avomiestäni ja toimitin hänen asioitaan.

Olin kuullut jostain, että yli 5v avoliitossa olleet rinnastettaisiin avioliittoon, leskeneläkkeeseen mulla ei ole oikeutta. Mieheni lasten ensimmäinen kysymys oli "paljonko isältä jäi rahaa" ei surtu ei itketty. Minua ei huolittu perunkirjoitukseen, lapset vei kaikki isän vanhuuden säästöt, mulle jäi tyhjä lusikka käteen. Mulla on vieläkin suru sillä meillä oli erikoisen lämmin suhde.

En kirjoita sillä, että raha korvaisi suruni, mutta toimeen tulo on vaakalaudalla, tietäiskö joku onko mahdollisuutta jostain saada näinkin pitkän avoliiton jälkeen jotain taloudellista apua, valtiolta tai muualta, en ole jaksanut perehtyä asioihin, mutta kysäisen nyt kun näin tuon kirjoituksen jos joku tietäis. Olen myös sitä mieltä, että varakkaiden puolisoilta pitäisi leskeneläke evätä, kun on pankeissa miljoonia euroja.

Äänestä
  • Puhut asiaa. (Susiparilla ei ole muuta turvaa kuin testamentti)

    Olet varmaan huomannut miksi homot ajavat tasa-arvoista avioliittolakia tai jotakin sinne päin. Kyse on kumminkin juuri taloudellisesta seikasta, puhukoot mitä muuta lystää.

    Ei pienieläkkeisen leskenkään elämä ole ruusuilla tanssimista, jos leskeneläke poistetaan, sossuun vain. Juuri nyt on se suuri ikäpolvi jäämässä eläkkeelle joilla on pienet eläkkeet. Me sentään olemme ikämme olleet töissä.

    Se polvi on kuollut joiden äidit hoitivat kotona suurta lapsilaumaa, heidän turvaksi laki aikoinaan laadittiin.

    Miten käy pätkätyöläisten ja nykynuorison , jos lakia muutetaan?

    Kieltämättä suuriin eläkkeisiin pitäisi katto saada, koska heidän eläkekarttuma ei näitä eläkkeitä kata. Ne maksaa muut eläkkeenmaksajat.

    Äänestä

Avopuolisoleskillä ei ole oikeutta leskeneläkkeeseen, vaikka mielestäni pitäisi olla.

Kaikille eläkeläisille on eläkkeensaajan asumistuki, sitä hoitaa KELA, sitä kannattaa kysyä sieltä. Sen saaminen riippuu monista asioista ja Kelalla osaavat kertoa tarkemmin. Apua saa myös sosiaalitoimistosta, ei se niin kauhea paikka ole, samanlainen virasto kuin muutkin, kannattaa kysyä sieltäkin.

Äänestä

Kaikkea se kateus panee kirjoittamaan. Viedä nyt leskeltä leivänpala suusta.
Useimmat lesket ovat tiukilla, kun täytyy maksaa perintöverot ja moni joutuu lähtemään kodistaan, jossa on asunut vuosikymmeniä.

Ei tämän jälkimmäisen mies kovin säästäväiseltä tunnu, jos on maksanut kallista vuokraa. Samalla rahalla olisi pitänyt lainan kurissa ja nyt olisi oma jättää perinnöksi.

Käymällä maistraatissa tämäkin pulma olisi ratkennut.

Ei Suomessa silti nälkään kuole. Käy kysymässä sieltä sossusta, äläkä arvaile.

Ja joo, miljonääreiltä pitäisi ottaa rahat pois, kun minullakaan ei ole?

Äänestä
  • Katto vaikkapa 500 euroon/kk on vähin mitä leskeneläkkeelle voisi tehdä.

    Äänestä

  • Älähän höpäjä kirjoitti:

    Katto vaikkapa 500 euroon/kk on vähin mitä leskeneläkkeelle voisi tehdä.

    Kuulepas kun en saa sitäkään mutta tarpeen se on vähempikin ja kateellinen ei kannata olla sillä toisen yhtäkkinen kuolema ei ole leikin asia.

    Äänestä

Eläkemaksut eivät enää riitä kattamaan eläkemenoja. Jostain on pian alettava leikkaamaan. Leskeneläkkeet on järkevä leikkauskohde, varsinkin ylisuuret sellaiset, niin kuin muutkin ylisuuret eläkkeet.

Leskeneläkejärjestelmä tulisi uudistaa radikaalisti tai se joutaisi lopettaa kokonaan koska nykyisin on olemassa korvaavia tukimuotoja kuten asumistuki ja toimeentulotuki jollaisia ei silloin 60-luvulla ollut, kun nykyisin voimassa olevia eläkelakeja luotiin.

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/yle elakemaksut eivat kata maksettuja elakkeita/201304401651

Äänestä
  • Pitäisikö nekin vainajan eläessään tienaamat eläkerahat kenkätä poliittisille rosvoille puoluetukina ????? vaiko lahjoitta kreikkalaisille kessunviljelijöille ja taatelien tallaajille?

    TÄH?

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

  • Late Lapista. kirjoitti:

    Pitäisikö nekin vainajan eläessään tienaamat eläkerahat kenkätä poliittisille rosvoille puoluetukina ????? vaiko lahjoitta kreikkalaisille kessunviljelijöille ja taatelien tallaajille?

    TÄH?

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Tällä eläkemuodolla ei ole ylärajaa, miksi ei ole?

    Äänestä

kyllä sitä rajoittaa ikä säännöt... ei kaikki mahdu noihin sääntöihin likikään.

Äänestä

Yhtä paljon rahaa tarvitsevat koko ikänsä yksin olevat tai avoliitossa eläneet. Mikä ihmeen ylimääräinen etu avioliitossa tai rekisteröityneessä parisuhteessa eläneillä on lesken eläke?

Äänestä
  • Tässä on laitettu kansalaiset eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden. Kaikki kuitenkin maksavat veroja ja eläkemaksuja ja vain toiset korjaavat hyödyn.

    Ja turha on kenenkään puhua, että menkää maistraattiin ja menkää naimisiin koska parisuhdteen muoto on jokaisen oma henkilökohtainen asia.

    Äänestä

  • Olet oikeassa kirjoitti:

    Tässä on laitettu kansalaiset eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden. Kaikki kuitenkin maksavat veroja ja eläkemaksuja ja vain toiset korjaavat hyödyn.

    Ja turha on kenenkään puhua, että menkää maistraattiin ja menkää naimisiin koska parisuhdteen muoto on jokaisen oma henkilökohtainen asia.

    "Ja turha on kenenkään puhua, että menkää maistraattiin ja menkää naimisiin koska parisuhdteen muoto on jokaisen oma henkilökohtainen asia"


    Eiköstä se silloin ole leskeneläkkeen nauttiminenkin jokaisen oma henkilökohtainen asia ?
    On perkele ihmisillä asiat heikosti jos pitää alkaa jopa leskeneläkkeitäkin kadehtimaan!
    Seuratkaa nyt helkkarin ketsuppipekat ja miinat mihin tenavatähti kataloisen hallitus kenkkää rahojamme !
    Afganistanin huume hörhöjäkin tuetaan 24 miljoonalla eurolla vuosittain !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

  • Late Lapista. kirjoitti:

    "Ja turha on kenenkään puhua, että menkää maistraattiin ja menkää naimisiin koska parisuhdteen muoto on jokaisen oma henkilökohtainen asia"


    Eiköstä se silloin ole leskeneläkkeen nauttiminenkin jokaisen oma henkilökohtainen asia ?
    On perkele ihmisillä asiat heikosti jos pitää alkaa jopa leskeneläkkeitäkin kadehtimaan!
    Seuratkaa nyt helkkarin ketsuppipekat ja miinat mihin tenavatähti kataloisen hallitus kenkkää rahojamme !
    Afganistanin huume hörhöjäkin tuetaan 24 miljoonalla eurolla vuosittain !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    "Eiköstä se silloin ole leskeneläkkeen nauttiminenkin jokaisen oma henkilökohtainen asia ?"

    Silloin myös eläkemaksujen maksamisen tulee olla vapaaehtoista.


    "Afganistanin huume hörhöjäkin tuetaan 24 miljoonalla eurolla vuosittain !"

    Leskeneläkkeisiin menee 1,6 miljardia vuosittain!

    Äänestä

Pienempi "järjettömyys" kuin suomalaisten veronmaksajien rahoilla suoritettava kreikkalaisten bankstereiden elättäminen.

Äänestä
  • Tuolla aikaisemmin kuinka jäin avomieheni kuoleman jälkeen puille paljaille ja olimme kihloissa ja asuneet 23v yhdessä. Eläkkeeni on pieni, mieheni eläke oli hiukan isompi. Maksoimme kaikki yhdessä, vuokra, sähkö, lehtilaskut, kotivakuutus ym. Ruoka ostettiin yhdessä. Ainoastaan omat kännykkälaskut ja sairauskulut maksettiin kumpikin omasta eläkkeestä. Jouduin ottamaan omaa henkilökohtaista lainaa omia sairauskuluja varten, koska en julkiselta puolelta saanut esim. niskan MRI kuvausta, jouduin simäleikkauksenkin tekemään yksityisellä.

    Mieheni liikkuminen oli huonoa ja näköni meni hyvin äkkiä ja olin ainut joka pystyi hoitamaan asioita, mieheni laittoi kk säästöön vanhuudenvaralle, tarkoituksena, että otettais yhteinen hoitaja yksityiseltä puolelta jos minunkin liikuntakykyni menee. Julkinen puoli ei paljon vanhuksista piittaa.

    Ne vanhuudensäästöt vei hänen 4 lastaan jotka ei edes soittaneet isälleen koskaan, vanhinta tytärtä lukuunottamatta. Asumistukea saan nyt, mutta vuokraan menee 300ekk enemmän kun silloin kun vuokra yhdessä maksettiin. Lisäksi muut laskut ja oma ottama laina taakkana yksin maksettava.

    Sossuun on turha mennä koska ei ne siellä ota minun velkaa huomioon. Ei se papin amen olisi muuta tehnyt, kun ahneet omaiset olis nostaneet hirveän tappelun ja enkä surussani olisi kestänyt. Miksi ei siis avovaimolla näinkin pitkään yhdessä olimme ole mitään oikeuksia esim. siihen leskeneläkkeeseen turvaamaan talouttani joka meni täysin nurin, eikö kihloissa olo riitä. Kituutan nyt n.150ekk ei sillä nälkään kuole, mutta mitään ylimääräistä ei voi hankkia esim. jos tv tai tietokone menee rikki niin sitten ollaan ilman. T.67v mummeli.

    Äänestä

Aivan. Laki on aivan käsittämätön, että sellainen laki on vielä nykyään voimassa. Naapurissa asuu eräs leskirouva, joka on saanut jo kymmeniä vuosia kovaa leskeneläkettä kovatuloisesta miesvainajastaan.

Rouvalla ei ole käyttöä / tarvetta näille vuosittaisille ylimääräisille kymmenille tuhansille euroille. Vastikkeetonta rahaa tuplasti sen, mitä duunari keskimäärin hankkii vuodessa. Nimi vain Veropörssi-lehdessä.

Äänestä

Leskeneläkkeen tuoma hyöty pienituloiselle työttömälle leskelle on nolla. Ja tämä johtuu siitä kun leskeneläke vähennetään muista saaduista tuista (esim. toimeentulotuki) joita vähävarainen työtön leski yleensä joutuu hakemaan. Siitä ei ole siis mitään hyötyä niille joiden elämmisenlaadun parantamiseksi se alunperin luotiin.

Leskeneläkkeestä on tullut hyvätuloisten leskien "bonusjärjestelmä".

Äänestä

KAIKKI ELÄKEJÄRJESTELMÄT PITÄÄ LAKKAUTTAA

Äänestä

Kuinkahan moni leskeneläkkeen vastustaja maksaakaan vapaaehtoisesti henkivakuutusmaksua. Siinä on silloin lievää suurempi ristiriita omien korvien välissä ilman, että ihminen sitä edes itse tajuaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kreikan tautia kirjoitti:

Kun nykyinen eläkelainsäädäntö tuli voimaan 1961 niin laskeneläkettä perusteltiin sillä, että se on eläke perheen huoltajan äkillisen kuoleman varalle. Silloin perheenhuoltaja oli yleensä mies ja perheen isä, naiset ja äidit olivat kotirouvia.

Nyt mennään vuotta 2013 ja yhteiskunta ja työelämä on tasarvoistunut. Ei ole enään mitään yhtä ja ainoaa miespuolista perheen huoltajaa. Työssä käyvät nykyisin niin miehet kuin naiset. Edelleen on kuitenkin voimassa sama eläkelainsäädäntö vuodelta 1961!

Tämä on yksi suuri järjettömyys tässä maassa. Se on kummallista miten totuttuihin käytäntöihin jäädään jumiin eikä osata muuttua vaikka yhteiskunta on muuten muuttunut. Kaikille kelpaa ilmainen raha ja siksi kukaan ei halua muuttaa mitään.

Luulisi niukentuvien eläkevarojen, suhteessa elälkkeelle jäävien määrään, saavan päättäjät miettimään asiaa, mutta ei. Liekö syy se, että eniten leskeneläkkeistä hyötyvät juuri näiden suurituloisten päättäjien ja muiden hyvätuloisten lesket.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu