Otsikon sanat kuvaavat mun suhdetta uskontoon tällä hetkellä.
Olen siis luterilainen tapakristitty. Käyn kirkossa vain joskus jouluisin ja kristillisten juhlien yhteydessä (kaste, konfirmaatio jne.) En ole ikinä kokenut olevani ns. uskovainen, mutta olen kuitenkin pitänyt tärkeänä kuulua kirkkoon. Viime vuosien muoti-ilmiöksi noussut kirkosta eroaminen ei ole saanut mua edes harkitsemaan moista, ehkä suhtautuminen on enemmän muuttunut juuri päinvastaiseen suuntaan.
Järjellä ajatellen Jumalan olemassaolo on mahdotonta käsittää, mutta joku ääni sisällä kertoo muuta. Tämä onkin saanut mut viime vuosina tutustumaan eri uskontokuntiin (ihan lueskelemalla tosin vain) ja etsimään jotain joka saisi mut vakuuttumaan ja hylkäämään järkiperäisten todisteiden vaatimisen.
Luterilaisesta kirkosta mua vieraannuttaa tietty virkamiesmäisyys ja ailahtelevaisuus. Kirkko ei tunnu pysyvän kannassaan vaan toimii liiaksi ulkopuolisen paineen alla. Ja tällä en tarkoita vain viime aikojen kiistoja homoista (joita vastaan itsellä ei ole mitään, vaikka en kirkollista vihkimistä hyväksyisikään), vaan noin yleisestikin.
Lisäksi kaipaan rituaaleja, tunnetta, syvyyttä jne.
Tässä se mun varsinainen ongelma onkin; mistä tiedän etten ole vaan elämystrippailija, joka kaipaa jotain uutta ja jännää elämäänsä? Miten voin erottaa aidon kiinnostuksen katolista kirkkoa kohtaan pelkästä uteliaisuudesta?
Mua pelottaa, että olenkin vain turistina tutustumassa ja palaan vanhaan arkeeni edelleen epätietoisena.
Oon niin paljon tätä asiaa miettinyt, että oon aivan pyörällä päästäni, enkä yhtään lähempänä vastausta.
Luultavasti tää teksti vaikuttaa hyvin sekavalta ja omituiselta, eikä kukaan saa mitään tolkkua mitä edes yritän sanoa, näin koen itsekin... Jos jollekin tulee mieleen minkäänlaista vinkkiä, neuvoa tai toimintatapaa, jota kannattais noudattaa, oisin kovin kiitollinen.
Olen siis luterilainen tapakristitty. Käyn kirkossa vain joskus jouluisin ja kristillisten juhlien yhteydessä (kaste, konfirmaatio jne.) En ole ikinä kokenut olevani ns. uskovainen, mutta olen kuitenkin pitänyt tärkeänä kuulua kirkkoon. Viime vuosien muoti-ilmiöksi noussut kirkosta eroaminen ei ole saanut mua edes harkitsemaan moista, ehkä suhtautuminen on enemmän muuttunut juuri päinvastaiseen suuntaan.
Järjellä ajatellen Jumalan olemassaolo on mahdotonta käsittää, mutta joku ääni sisällä kertoo muuta. Tämä onkin saanut mut viime vuosina tutustumaan eri uskontokuntiin (ihan lueskelemalla tosin vain) ja etsimään jotain joka saisi mut vakuuttumaan ja hylkäämään järkiperäisten todisteiden vaatimisen.
Luterilaisesta kirkosta mua vieraannuttaa tietty virkamiesmäisyys ja ailahtelevaisuus. Kirkko ei tunnu pysyvän kannassaan vaan toimii liiaksi ulkopuolisen paineen alla. Ja tällä en tarkoita vain viime aikojen kiistoja homoista (joita vastaan itsellä ei ole mitään, vaikka en kirkollista vihkimistä hyväksyisikään), vaan noin yleisestikin.
Lisäksi kaipaan rituaaleja, tunnetta, syvyyttä jne.
Tässä se mun varsinainen ongelma onkin; mistä tiedän etten ole vaan elämystrippailija, joka kaipaa jotain uutta ja jännää elämäänsä? Miten voin erottaa aidon kiinnostuksen katolista kirkkoa kohtaan pelkästä uteliaisuudesta?
Mua pelottaa, että olenkin vain turistina tutustumassa ja palaan vanhaan arkeeni edelleen epätietoisena.
Oon niin paljon tätä asiaa miettinyt, että oon aivan pyörällä päästäni, enkä yhtään lähempänä vastausta.
Luultavasti tää teksti vaikuttaa hyvin sekavalta ja omituiselta, eikä kukaan saa mitään tolkkua mitä edes yritän sanoa, näin koen itsekin... Jos jollekin tulee mieleen minkäänlaista vinkkiä, neuvoa tai toimintatapaa, jota kannattais noudattaa, oisin kovin kiitollinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minäkin olen katolilaisuudesta kiinnostunut luterilainen, ja voin tässä joitain hapuilevia ajatuksiani, tunteita ja epäilyjänikin mainita.
Ensinnäkin luterilaisuus perustuu katolilaisuuteen ja sallii mielenvapautta, joten mikään ei estä luterilaisia harjoittamasta kristillistä uskoaan myös katolilaisittain, kunhan pitäytyy oman kirkkonsa sakramenteissa. Kääntyäkin voi, mutta silloin täytyy todella katsoa millaista paperia on allekirjoittamassa. Katolilaisuudessa mielenvapaus on paljon rajoitetumpaa, ja tavallaan sinua voidaan vaatia vastustamaan asioita joita et oikeasti vastusta. Tai hyväksymään asioita, jotka tuntuvat epäoikeudenmukaisilta tai kaksinaismoralistisilta.
Katolinen kirkko on epäilemättä todellinen ja hyvä kirkko johon ilman muuta kannattaa tutustua, mutta täydellinen se tuskin on. Se on uskonnollisten ansioidensa lisäksi myös kulttuurisesti, taiteellisesti ja historiallisesti huikasevan rikas ja suuri. Tuskin siihen aivan äkkiseltään kyllästymään pääsee jos sitä pelkäät, mutta onhan sitä myös helppo romantisoida turhistakin asioista jos vertailee oman tutun kirkkonsa ongelmia sellaiseen minkä ongelmiin ei ole vielä ehtinyt törmäämään.
Valitettavasti osa katolilaisten ja luterilaisten epävarmuuksista tuntuu olevan samansuuntaisia molemmille, eli eurooppalaisten usko on ollut laskusuunnassa jo jonkin aikaa ja Amerikankin uskonnollinen kenttä on murroksessa. Se tekee oman ja lähimmäisten uskonelämän hoitamisesta entistäkin tärkeämpää, mutta myös raskaampaa kun kirkkojen varat ehtyvät, kaunis kirkkoarkkitehtuuri vaihtuu betoniin ja Jumalanpalveluksetkin näyttävät erilaisilta kuin ennen.
Kirjoituksestani on tullut aika negatiivinen, enkä osaa kunnolla selittää esim. katolilaisissa kirkoissa kokemaani hengellisyyden ja lämmön tunnelmaa enkä muutakaan mikä minua katolilaisuudessa vetää puoleensa. Ehkä voisin kuitenkin yksinkertaistaa niin, että kun ajattelee koko kristinuskon historiaa ja kristittyjen lukumäärää, niin eihän kristinuskossa olisi paljon mieltä ellei pyhä henki todella olisi (myös) katolilaisen kirkon kanssa. Mitä meillä olisi, ellei katolinen kirkko olisi sitä meille välittänyt?
Jatka ihmeessä katolilaisuuden opiskelua, rukoile ruusukkoa (http://www.catholic.fi/usko/ruusukko.htm ) ja muita katolilaisia rukouksia, ja lue vaikkapa paavi emerituksen kirjallista tuotantoa, katolilaista katekismusta ja kevyempääkin kirjallisuutta. Mutta älä unohda omaa kirkkoasikaan, ja jos tarvitset sielunhoitoa tai muuta keskustelua niin pyydä sitä omasta seurakunnastasi.
Katolilaiset järjestävät myös opetusta ei-katolilaisille, mutta ovatkohan ne tarkoitettuja lähinnä sellaisille ihmisille jotka melko varmasti haluavat kääntyä katolilaisuuteen lähivuosina?
Täällä kolmas lutterinuskoinen, joka jätti kirkon viime syksynä. Ymmärrän hyvin aloittajan tekstiä. Ihan asiallisesti etsinnästäsi kerrot. Jostain syystä Katolinen kirkko on alkanut enenevässä määrin kiinnostamaan muihin kirkkoihin pettyneitä uskovia. Uskovalla en tarkoita jonkin tietyn mitan mukaista kristittyä, vaan kristittyä, joka vähäiselläkin uskollaan pyrkii kohti Jumalaa ja Hänen sanaansa.
Luterilaisessa uskossa on nyt vaihtoehtona Luther Säätiön juuri syntynyt Lähetyshiippakunta. Se on harrasta, "vanhanaikaista" luterilaisuutta. Näitä seurakuntia on lukuisilla paikkakunnilla, tietoa löytyy netistä.
Kävin aikoinaan ystävieni mukana paljon ortodoksisessa kirkossa. Nyt kiinnostaa lähemmin tutustua katoliseen kirkkoon. En ole hengellinen elämysmatkailija, vaan etsinnässäni on tosi kysymyksessä. Etsin aitoa, raamatullista kristillisyyttä, kristinuskoa.
Kirkon varsinainen tehtävä on sielujen pelastus. Ruusukkorukous, messu ja katekeesi ovat sinun aseet ja toivo. Tassa isä Isaac Mary Relyea saarna viimeiseistä asioista. http://www.audiosancto.org/categories/mission-2007.php
"Järjellä ajatellen Jumalan olemassaolo on mahdotonta käsittää, mutta joku ääni sisällä kertoo muuta."
Niinhän se on. Ortodoksinen kirkko korostaa aina sitä, että kolmiyhteisen Jumalan olemassaolo ja olemus on pohjimmiltaan jotain meille luoduille olennoille ikuisesti käsittämättömäksi jäävää, aidosti mystistä, sanoinkuvaamatonta. En voi pitää itseäni minään hyvänä kristittynä, ainakaan tavoiltani, mutta olen aina ollut tietoinen ajan ja paikan tuolta puolen säteilevästä voimasta, jota järki ei pysty selittämään, jota mikään katolilainen skolastiikkakaan tomistisine hienouksineen ei kykene analysoimaan, tietoinen kaiken Isästä ja siitä mikä Hänestä ikuisesti erkanee, sanasta, logoksesta joka tuli lihaksi ja ihmiseksi Pojassa, joka kuoli, haudattiin ja nousi ylös... En tiedä mitä ajatella siitä. Tiedän että uskon.
Koska sinusta tuntuu, että kaipaat syvempää hengellisyyttä ja toisenlaista kirkkoa, tule vain tutustumaan katoliseen kirkkoon. Infokurssille voi mennä tutustumaan lähemmin katoliseen oppiin. Kurssi ei sido mihinkään ja siellä voi keskustella katolisen papin kanssa. Messuun kannattaa tulla myöskin, vaikka Eukaristian sijaan joutuu tyytymään papin siunaukseen.
Minulle tämä kirkon vaihto oli helppoa, koska Luther ei ole minua koskaan innostanut. Katolisessa kirkossa pidän sen selkeästä opista, kaikki on jollakin tietyllä tavalla.
Pidän myös siitä, että tässä kirkossa kaikkia ihmisiä kutsutaan pyhyyteen. Messu, rippi ja Eukaristia ovat vahvoja apuja elämässä.
Kirkkoon liittymiseen ei liity mitään painostusta. Kirkkoon saa tutustua aivan omaan tahtiinsa, vaikka vuosia.Toisaalta tästä tulee monille kokonaan elämän sisältö. Vähitellen kyllä huomaat haluatko tähän kirkkoon sitoutua.
Sinun kannattaisi alkaa käydä katolisen seurakunnan tilaisuuksissa säännöllisesti, ja tutustua katoliseen kirjallisuuteen, jota löytyy suomennettuna runsaasti. Onnea matkallesi uskon tiellä!
Aloittelijalle sanoisin että mikään kirkko ei pelasta, vaan ainoastaan Jeesus Kristus. Itse en voisi kuvitellakaan liityväni katoliseen, luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon koska näissä on niin paljon väärää oppia. En itse ole mikään asiantuntija Raamatun asioissa, mutta sen tiedän että vauvakaste ja Marianpalvonta on harhaoppeja. Kuolleille rukoilu on kauhistus Jumalalle.
Nyt kun kastetaan kirkon jäseniksi ihmisiä, niin harva heistä todella haluaa aikuisena Jeesuksen neuvoja noudattaa ja seurata Häntä. Valtaosa luterilaisenkin kirkon jäsenistä on ns. nimikristittyjä, jotka eivät välitä tuon taivaallista Jumalan sanasta, saatikka Jumala tahdon tekemisestä. Jos lapsikaste olisi Jumalan mieleen, ei sen vaikutukset olisi syntiin tuudittavia kuin nyt ovat. Eihän Jumala tällaista oppia halua ihmiselle antaa joka tuudittaa syntiin ja väärään rauhaan. Tämä sama kastekäytäntöhän on käsittääkseni myös katolisessa kirkossa.
Ainoa oikea seurakunta on Jumalan seurakunta, joka koostuu uudestisyntyneistä ihmisistä yli kirkkorajojen. Uudestisyntyminen tapahdu vauvakasteessa, vaan silloin kun ihminen haluaa aidosti ja tietoisesti ns. tulla uskoon. Ei tarvitse tosiaan kuulua mihinkään kirkkoon, mutta uskovien yhteys on hyvä olla kasvaakseen uskossa.