Näin Arhinmäki jakoi nuorisojärjestöjen tuet

4147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

" perussuomalaislla nuorilla toiminnan määrä on kovin kovin vähäistä vielä verrattuna muihin, sanoo Arhinmäki.

Arhinmäki neuvoo, että perussuomalaiset nuoret voisivat tiedotteiden lähettelemisen sijasta järjestää toimintaa, jolloin rahaakin tulisi enemmän."

Vasemmistoliiton ja PS:n nuorisojärjestöillä näyttää tosiaan olevan huomattavaa eroe toiminnan laajuudessa, mutta kylläkin toisinpäin kun mitä Arhinmäki väittää. ->>>

http://i.imgur.com/KmZfcFA.jpg

Äänestä

"Aivan oikein toimittu Arhinmäeltä. Natsismin ei saa antaa kasvaa yhtään, ainakaan valtion varoin."

Eikös tuo rahanjakopolitiikka finanssipääoman suosikeille ole nimenomaan natsismin tukemista. En todellakaan ole persu, mutta pakko sanoa että Arhi itse suurpääoman työrukkasena on paljon suurempi uhka demokratialle kuin hänen Halla-aholaiset aateveljensä.

Tava perussuomalaisten kannattajat ovat sitten kokonaan toinen asia, ei he mitään natseja ole

Äänestä

Ja kyllähän vihervasureilla toimintaa on, mihin veronmaksajien rahoja tarvitaan tolkuttomasti !

On sateenkaarikulkueita pääkaupungissa, missä suihkutellaan pippurisumutteita.

On huuhaa-kokouksia Jyväskylässä, missä heiluvat puukot, ja monia muita vastaavia huuhaa-juttuja.

Ja tuollaista toimintaako meidän veronmaksajien on tuettava ?

Stalinin perillisille on veronmaksajien rahojen jako loputtava !

Äänestä

Tää touhu on yksi härskeimmistä korruption muodoista Suomessa. Jaetaan hyväveli eikun hyvätoveri, siis itselle veronmaksajien rahat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


eri puolueille kirjoitti:

Onko oikein:
http://yle.fi/uutiset/arhinmaki_nuorisoavustuksia_ei_jaeta_jasenmaaran_mukaan/6575652

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu