Tähtäyskuva

Aspergerin oireyhtymästä kärsinyt TKM (tuolloin vielä diagnosoimatta) suoritti asevelvollisuutta armeijassa 1990-luvun lopulla.

Innokkaana hän tietenkin halusi saada rynnärin tarkkuusosumat jokseenkin taulun keskiöön. Ampuma-asentoa ja liipasimen puristamista pohdittiin epätoivoisesti. Osumat tulivat huiskin haiskin tauluun, eivät koskaan kasaksi keskiöön, sattumaltakaan yksikään laukaus ei osunut 8, 9 tai 10 koko palveluksen aikana.

Kerran juoppo sotilasmestari kysyi onkohan teillä oikea tähtäyskuva katsottuaan taulua ja marssi tiehensä.

Myöhemmin alkoi ampumiseni olla turhautumisen takia niin holtitonta, että kerran ryhdyin suorastaan räiskimään kun tuli sietämätön häikäisy ja kukaan ei mitenkään voinut kuitenkaan osua. Hyvä ettei vänrikki käynyt rinnuksista kiinni. Hillitsin itseni täpärästi.

Sen jälkeen into ampumiseen meni.

Sitten joskus viisi vuotta asevelvollisuuden päättymisen jälkeen, jo AS-diagnoosin saatuani parin kotihälytyksen jälkeen, ryhdyin katsomaan läpi Sotilaan käsikirjaa ja tajusin jotakin. Lohdullistako? Pikemmin palleaan iskevää.

Tähtäyskuvani oli ollut täysin väärä. Tähtäintä katsova silmäni oli ollut niin etäällä takatähtäimen reiästä ettei etutunnelia piikin ympärillä voinut nähdä. Oikeaoppisesti terävä etutunneli piikkeineen pidetään keskellä sumeaa taulua ja takareikää. Virhe kasvatti hajonnan liian suureksi.

Aspergerin oireyhtymästä kärsivät ihmiset eivät oikein hallitse terveen maalaisjärjen asioita. Nyt minulla on syndrooman takia loppuiäksi vapautus kertausharjoituksista (olisipa ollut jo asevelvollisuudesta), joten en koskaan pääse kokeilemaan oikeaa tähtäyskuvaa RK62:lla.

Reikätähtäin? "Keep it simple stupid."

Jos aseessa olisi ollut avo/viilatähtäimet koko fiaskoa ei olisi koskaan tapahtunut.

Elän nyt työkyvyttömyyseläkkeellä ja elämäni on todella ankeaa.


Rynnäkkökiväärin hinta on yli kymmenentuhatta markkaa.