Hitlerkään ei ole helvetissä. Totuus on, että ne jotka ovat syntyneet ns. psykopaateiksi, eli aivorakenteiden häiriöiden takia eivät tunne empatiaa toisia kohtaan tms. voivat mellastaa täällä miten vaan ilman kuolemanjälkeisiä seuraamuksia. vahingoittaa toisia mielin määrin henkisesti ja /tai fyysiesti. Näin se vain on.
Joutuuko Richard Ramirez helvettiin?
faktoja taas
25470
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tilanne on tosiaankin enemmän kuin erikoinen niiden väitteiden pohjalta että olisi jumala tai karmallisuus siten kuin ne oikeudenmukaisuus käsitteen kautta ymmärretään asioiden ratkaisijoina.
Faktallisesti, koska olemme monen erillaisen itsestäriippumattoman muuttujan summa(geenien, ympäristön, kasvatuksen jne),,niin se "omavastuu" on vähän vaikea oikeudenmukaisesti hahmottaa.
Jos on/olisi yksi kaiken Luoja, niin syyt kuin seurauksetkin causaalisesti ajatellen tiivistyy nimenomaan tuollaisen Luoja alkupäätöksiin.
Vapaa tahtokaan ei koskaan silloin toteudu, koska emme ole ensinäkään yksin, ja olemme ympäristössä joka vaikuttaa ja koska olemme saaneet tahtoomme vaikuttavat ominaisuutemmekin jostain.
Jos taas olisimme itse itsemme luoneet, niin mitään tuomiota ei voi olla, eikä myöskään olisi järkeä alentaa itseään alemmalle tasolle kärsimään ns. "kehittyäkseen" samaksi josta lähti ja mitä jo oli(astelmassa että olisimme itse jumalia).
Helvetissä ei ole ketään, koska sellaista paikkaa ei ole kuin siihen uskovien mielikuvituksessa. On tosin olemassa ns. 'kadotus', kuten tämä nykyinen olemisen paikkammekin on. 'Kadotuksen' tilassa elämme muistamattomina todellisesta jumalallisesta alkuperästämme eli siis luulemme olevamme erossa "Kodista" eli siis kadottaneet /Kristus)tietoisuutemme kokeaksemme kaikkea, niin 'hyvää kuin pahaankin'.
Ihmiskunnan nykyisessä evoluuttisessa vaiheessa olemme pääpiirteittäin palaamassa jälleen Kristustietoisuuteemme eli muistamaan alkuperämme ja elämän tarkoituksen. Tosin moni joutuu vielä palaamaan takaisin 'kadotuksen' maailmojen kokemiseen eli syntymään uudelleen oppiakseen sielulleen tärkeitä oppiläksyjä (myötätuntoa, rakkautta, ykseyttä jne.).
Kukaan meistä ei pysty kuitenkaan sanomaan mitään kenenkään toisen sielun 'kohtalosta', sillä se on vain Hengen (ja siis kyseisen Sielu_Henki-tietoisuuden) tiedossa ja päätettävissä.
Brina, emme olisi tuolloinkaan jumalia, eikä kehityksellämme olisi myöskään ennakoitua suuntaa.
Jos olisimme itse itsemme luoneet vastuullisesti, niin ulkopuolista tuomiota ei voi silloin tietenkään olla, eikä sellaista edes tarvita, kuin myöskään sellaiselle ei olisi mitään järkevää syytä.
Mitään järkevää syytä ei myöskään olisi alentaa itseään korkeuksista alemmalle tasolle esim. kärsimään& nauttimaan ns. "kehittyäkseen" jos olisimme kuin jumala kuten ihmismäisesti mielletään. Mihin jumala voisi edes kehittyä enempään jos on jo jumala,, muuhun kuin siihen jota jo olisi, josta lähti ja mitä jo on?
Enempää ei voi olla kuin on koska ei ole ns. "ulkopuolta" jos on vain jumala?
Kommentoin vain tuota viimeistä lausettasi, koska en viitsi tällä "mitä kuoleman jälkeen" palstalla väittellä näkemyksistämme jumaluudesta.
Lauseesi "Enempää ei voi olla kuin on koska ei ole ns. "ulkopuolta" jos on vain jumala?" jo kumoaa sen mitä ensimmäisessä lauseessasi väität (tosin siinä tosin on kysymysmerkki perässä, mutta en ole varma tarkoititko kysymykseksi vai toteamukseksi kun kirjoituksesi muutenkin on jokseenkin epäselvää).
Totuus on joka tapauksessa se, että olemme joka ikinen perusolemukseltamme jumalia, vaikka nyt ihmisen 'roolissa' vain harvoin saavutamme tietoisuuden siitä. Mitään ei voi olla todellakaan "Jumalan ulkopuolella"!. Jos olisimme tai jotain on jollakin tavalla Jumalan 'ulkopuolella, niin Jumala olisi rajallinen ja siis epätäydellinen eikä näin ollen Absoluutti! Jeesus oli ymmärtänyt tämän ja siksi hän pystyi sanomaan että "Isä ja minä olemme yhtä". Hän sanoi myös kuulijoilleen, että " tekin olette jumalia" sekä "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä". Emme siis todellakaan ole Jumalan 'ulkopuolella', vaikka näin väliaikaisesti tällä olemisen tasollamme niin vaikuttaakin olevan (ja mielestämme ovat ainakin ne 'pahantekijät' ja epäuskovat yms. :)!
I h m i s e n Jumalalle antama merkitys on; "syntymätön täydellisyys joka sisältää kaiken"?
Vastakohta sille tällöin on; "syntyvä, kehittyvä, epä-täydellinen ja kuoleva"?
Sellainen ei ole Jumala,, yksinkertaista?
Kysymys; kumpaa edustamme ja olemme todisteiden perusteella?
Miksi antautua Jumalaisesta sisäisestä täydellisyydestä epä-täydelliseksi niin sisäisesti kuin ulkoisesti?
Oppiaksemme jotain?
Oppiaksemme siis mitä jos jo olemme sisäisesti Jumalaa?
Tilanne on hieman sama kuin se että vapaaehtoisesti taantuisimme aikuisuudesta takaisin lapsen tasolle ns. "läpsyttelemään jätöksiämme" ?
Minusta sellainen toiminta viittaisi kaikkeen muuhun kuin täydelliseen toimintaan ja harhintaan.
Raamatun Jumalakin näyttäisi olevan kehittyvä jumala. Vanhassa testamentissa hän on kiivas koston jumala ja Uudessa testamentissa taas Rakastava jumala. Ota nyt siitäkin selvää. Ehkä evoluutio koskee myös ihmisten jumalkäsityksiä? Ennen muinoin sivistymättömät ihmiset vain tarvitsivat Jumalan, joka käskee ja ohjaa heitä tiukalla otteella, muuten ihmiset sortuvat helpommin kaikenlaiseen pahan tekemiseen. Moraalin ja arvojen kehittyessä asetelma kuitenkin muuttuu ja jumala voi ihan yhtä hyvin olla Rakkaus, joka hyväksyy periaatteessa kaiken mitä ihminen tekee, kunhan se ei ole ristiriidassa kultaisen säännön kanssa.
Ja jumaliahan me kaikki toki tavallaan täällä olemmekin. Itselläni oli lapsuudessa sellainen kokemus, jossa "rukouksen voimalla" sain tietää erään asian. Kummallisin juttu asiassa oli se, että sain samalla myös voimakkaan tunteen siitä, että tuo vastaus tulikin itsestäni, eikä miltään ulkopuoliselta jumalalta. Olin silloin vain 8-vuotias.
Ihmisellä on kykyjä, jotka tulevat esiin vain silloin kun ihminen suuntautuu henkisiin ja hengellisiin asioihin. Voimakkaasti empaattinen ihminen voi esim. ottaa toisen tuskaa itseensä. Jopa ihmeet ovat mahdollisia. Jeesus sanoi myös niin, että "uskosi sinut paransi" kun ihmiset luulivat hänen parantaneen heidät.
Voi olla että ajatukset luo?
Silloin on tärkeää se miten suuntaamme ja mihin suuntaamme ajatuksemme. Tähän ajatusluomis mahdollisuuteen viittaa juuri psykosomaattisten tautien omaparantuminen ajatusvoimalla.
Vaikka siis ihmisinä emme ole niin tietoisia, pelkistettyä ajatusta,eli emme mm. kykene raajona tuhoutuneiden raajojen tilalle ajattelemaan, niin jos on olemassa kollektiivisempi ajatusvoima, niin sellainen jo voisi kyetä luomaan vaikka maailmankaikeuden?
ps. Jumalkuvien kehitys ihmsikunnassa on selviö, ihmisen kehittyessä heidän jumalatkin muuttuvat,,myös sukupuolisesti.
Se on jännä prosessi sinänsä miten ajatus syntyy. Tutkijat on huomanneet, että ajatus syntyy hetken ennen kuin ehdimme sitä edes ajatella.
Ja totta tuo, että ajatus synnyttää tapahtuman. Se mitä pelkäät tai toivot, todellakin toteutuu.
Joskus tuntuu, että olemme vain biologisia robotteja ja meidät on ohjelmoitu toimimaan siten kuin toimimme. Välillä oma elämäkin tuntuu siltä kuin se olisi elokuva, joka on jo kertaalleen nähty. Ehkä kvanttifysiikka tai joku muu tiede voisi valaista tätä asiaa?
Vapaata tahtoakaan ei olisi tällöin olemassa. Tekisimme ihan mitä huvittaa ja kaikkihan me tiedämme, että vain harva ihminen "tekee ihan mitä huvittaa". Mieli tekee tehdä vaikka mitä, mutta emme tee kuitenkaan sitä. Sosiaalinen paine rajoittaa tietenkin tätä tahtoamme. Henkisesti sairaat ovat ehkä ainoa ryhmä, jotka "voisivat" tehdä vapaan tahtonsa mukaisia päätöksiä. Sellainen toiminta ei oikein vaan istu yhteiskuntaa. Yhteiskunta toimii vain rajoittamalla ihmisten vapaata tahtoa. Ihmiset aivopestään tiettyihin muotteihin ja heistä tulee lähinnä robotteja, tai kuin muurahaisia muurahaisyhteisössä. Aivopesuun kuuluu myös sekin, että ihminen kuvittelee olevansa vapaa. Ohjelmointia, ehdollistumista ja sen sellaista.
Tietenkin ihmisen psyykeen hyvinvoinnin kannalta on hyvin tärkeää, että ihmisellä on selkeä paikka yhteiskunnassa ja ihmisyhteisössä. Nykyajan mielenterveyden ongelmat kumpuavatkin mielestäni siitä, että ihmisellä ei ole enää selkeää paikkaa yhteisössä. Jengiin kuuluminen on kuitenkin tärkeä osa ihmisyyttä. Harva kykenee olemaan yhteisön ulkopuolella tuntien itsensä onnelliseksi. Ehkä kaikkein onnellisemmat ihmiset ovat kuitenkin yksinäisiä susia. Taidehan oikeastaan vaatii sitä. Luovuus syntyy usein yksinolon tuskasta.
En tiedä sitten onko kehityskään oikeasti sellaista kuin sen ymmärrämme. Historiassa on selvästi taantumista ja uudistumista, enkä oikein osaa sanoa, olemmeko me oikeasti kuitenkaan yhtään sen kehittyneempiä, kuin vaikkapa antiikin ihmiset? Ehkä koko jutun juoni on tässä? Me kehitymme, mutta taannumme uudelleen. Onko kaikki vain näennäistä? Mihin me kehitymme ja miksi? Enkeleiksi, jumaliksi? Miksi? Pitääkö maailmankaikkeus täyttää jumalilla?
Ehkä on parempaa olla vain tavallinen ihminen? Kadehtivatko jumalat ihmisiä? Minua ainakin kammoksuttaa ajatus kaikkitietävyydestä. Sehän olisi kamalinta, jos tietäisi kaiken etukäteen. Huhhuh! =)
Lisään vielä sen, että välillä kun katsoo ihmisten touhuja, niin jopa minun kehitysuskoni horjuu melkoisesti. Ihmiskunnan pitäs kehitysuskon mukaan tulla kokoajan henkisemmäksi, fiksummaksi ja viisaammaksi. Tietenkin voimme ajatella tätä asiaa siten, että ne kehittyneimmät sielut poistuvat tästä kierrosta ja siksi henkinen kehitys tavallaan junnaa täällä paikallaan.
Ihminen menee tähtiin, mutta sama hilluminen jatkuu sielläkin kuin villissä lännessä konsanaan. Ehkä se sitten on vaan niin kivaa ja jännää? Olemme tavallaan ikuisia lapsia, jotka leikkivät leikkejään. Leikkimällä pysyy muutenkin nuorekkaana ja elämä tuntuu mielekkäältä. Muistan hämärästi sen tunteen, joka minulla lapsena oli. Mietin miten kukaan voi tulla hulluksi näin ihmeellisessä maailmassa. Tuo ajatus kuitenkin muuttui kun tulin aikuiseksi. Aloinkin miettiä, miten kukaan voi olla tulematta hulluksi näin hullussa maailmassa. Onneksi pääsin tuosta ajattelusta eroon ja välillä tunnen melkein samoin kuin lapsena.
Vapaa tahto voi olla muutenkin kuin realissa(olemme geenien, ympäristön, kasvatuksen "tuote") vain tunne vapaista valinnoistamme, koska valintojahan tosiaan ohjaisi Luoja jos Luojasta osia olisimme.
Ajatus on ovela,se on erittäin nopea.
Nalliksi ihan kokeileppa ajatella puhujan puhetta seuratessasi(vaikka tv;stä) puhujan sanoja ennakoiden, niin huomaat kohta että pystyt muodostamaan mielessäsi sanansa melkein kuin etukäteen, eli aivan kuin lukisit puhujan ajatuksia.
Mitä tulee jeesusmyyttiin, niin itse kiinnitin siinä huomioni "hänen" sanoihinsa kun "hän puhui" siitä, kuinka on yksinäinen ja koditon porukoissa,,nimenomaan maailmassamme. "Hän" ei kuulemma kuulunut tänne koska ei ollut täältä,eikä siksi ymmärretty oikein.
Tuo kuva "jeesuksesta" poikkeaa oleellisesti "kaikkien ystävä jeesus" kuvasta.
Laumallisena olentona ihminen tarvitsee pelkästään selvitäkseen muita, mutta toisaalta on ongelmana se jos mukautuu aina ehdoitta porukan ajatuksiin ja päätöksiin niin ei pääse kuin tuon "joukon obtimiin".
Kun edistys on paljolti tapahtunut juuri joukosta poikkeavien yksilöiden ajattelun ja toiminnan kautta, niin se erakoituminenkaan ei ole aina niin paha asia.
Hyviä ajatuksia, prohveetta X!
Taisitkin lukea ajatukseni, kun mainitsit tuon puheen seuraamisjutun. Viime kesänä kokeilin toistaa kaiken mitä uutisten lukija sanoi, niin nopeasti kuin mahdollista. Olin yllättävän nopea, lähes yhtä nopea kuin tuo uutistenlukija. Homma ei ole oikeastaan ollenkaan vaikeaa. Sääennustajan sanomisia on yllättävän helppo toistaa. Kokeilkaapa kaikki, se on oikeastaan ihan hauskaa.
Useinhan sitä pystyy ennakoimaan toisen sanomisia ja saattaa sanoa saman sanan ennen kuin tuo toinen ehtii itse sanomaan sen.
Ehkä ajatuksiakin voi jopa oppia lukemaan. Jokaisella jotain asiaa tarkoittavalla sanalla saattaa olla hyvinkin oma taajuus tai energia, joka on ei kielestä huolimatta aina sama. Eli siis näitä taajuuksia tuntemalla voi ymmärtää kaikkia eri kieliä leikiten.
Itselläni on joskus "herkässä mielentilassa ollessani" tullut sellainenkin kyky, että olen tullut erittäin nopeaksi. Hassuin juttu tapahtui viime kesänä jolloin aloin pienessä keittiössämme pyöriä paikallani niin nopeasti kuin pystyin ja samaan aikaan avasin jääkaapin oven, otin maitotölkin, suljin oven, kaadoin maitoa lasiin ja laitoin tölkin takaisin jääkaappiin. Ja samalla siis pyörin kokoajan niin nopeasti kuin vain pystyin. En varmaan pystyisi siihen enää millään vaikka kuinka yrittäisin. Silloin olin vain sellaisessa mielentilassa, jossa uskoni oli erittäin voimakas. Tilaan liittyi myös kyky pyöritellä esineitä vaikka miten päin. Aivoissa on vaikka mitä kummallisuuksia ja jos ne vain virittyvät "oikealle taajuudella" voimme kyetä aika uskomattomiin suorituksiin. Muistaakseni jossain oli mitattu aivotoimintaa niinkin, että oli tutkittu soittajan ja katsojan aivotoimintaa samaan aikaan ja heidän aivotoiminta oli keskittynyt samaan alueeseen. Kuuntelija olisi ehkä kyennyt samaan kuin soittajakin, vaikka ei ole koskaan edes opetellut soittamaan. Itselleni kävi taas jälleen kerran, heh, "herkässä mielentilassani" yli 20 vuotta sitten, että kuuntelin jotain Deep Purplen biisiä ja aloin soittamaan ilmarumpuja ja jokainen isku oli oikein. Enkä ole koskaan yrittänyt edes opetella rumpujen soittoa.
Aivoni virittäytyivät vain "kosmiselle taajuudelle, jossa olin yhtä Ian Paicen kanssa" tai jotain kummaa. Pitäs kai mennä aivotutkimukseen silloin kun olen seuraavan kerran taas "herkässä mielentilassa"???
Nykyään on jo olemassa magneettihoitoa, jossa aivoja stimuloidaan magneettikentällä ja saadaan vaikutettua aivojen luovuuskeskukseen siten, että tuhertelijastakin tulee Van Gogh. Olishan se hienoa jos kaikista meistä tulisi Da Vincejä! Ehkä ihmiskunta oppis elämään silloin rauhassa???
Pitää taas vähän lisätä tuohon Jessen "yksinäisyyteen", että ehkä kyse oli vaan siitä, että hän oli niin paljon henkisesti ja älyllisesti aikansa ihmisiä edellä, että se aiheutti hänelle välillä suurta ahdistusta. Itsellänikin on välillä samanlainen ahdistus, kun tuntuu, että ihmisiä kiinnostavat vain pinnalliset ja materialistiset asiat. Onneksi nykyaikana löytyy aina välillä joku toinenkin ihminen, joka tuntee aivan samoin.
Täällä netissäkin voi heittää vaikka mitä legendaa ja kadota sitten täältä vuosiksi ja palata joskus taas jälleen kertomaan ihmisille jotain sekavaa, josta joku ehkä toivottavasti saa jonkin oivalluksen. Näin anonyymisti on ihan mukava leikkiä täällä netissä jostain jotain tietävänsä. Ihmiset on aika lapsellisia otuksia, kun ne nostaa toisia vähintään puolijumaliksi, jotka uskoo/luulee tietävänsä jostain jotain. Onko sanansaattaja sanomaansa tärkeämpi?
Eikä tätä elämää voi liian vakavasti ottaa. Itselläni on se onni, että mulla on aika kummia kokemuksia, että olen melko varma siitä, että "tuolla jossain on todellakin jotain". Ei tartte murehtia näistä materialistisista jutuista juuri ollenkaan. Kaikki me kuolemme ja mitään materialistista pääomaa emme ainakaan täältä mukaamme ota. Ehkä jotain henkistä pääomaa täältä kuitenkin mukanamme lähtee? Toisaalta mikäs kiire meillä on sinne päämääräänkään ehtiä? Meillähän on todennäköisesti koko ikuisuus aikaa, nautitaan vaan matkasta!
Mukavaa että joku muukin on hiffannut koettaa samaa. ;)
Kyse on ihmisellä elämänsä tunteissa pyskologiasta se meitä liikuttaa.
Edellisestä kirjoituksestasi ja sen "viimemetereistä" :) tuli mieleeni sellaista, jotta ihmiset voivat "koskettaa" toisiaan syvemmin vain henkisellä tasolla.
Fyysinen kosketus ja vetovoima kun toimii aistiemme kautta vaikuttaen pelkästään pintaan meissä, se jättää jotenkin tyhjyyden tunteen "sielulliselle tasolle".
Kun siis "siirrytään lähemmäs sydäntä" niin sanoakseni, niin tällöin nousevat yhdistäviksi tekijöiksi syvemmät samankaltaisuudet "luonne tasolla",, jonkinlaiset selittämättömät "periaatteet ja asenteet" jotka vaikuttavat materialisen pintakerroksellisuuden taustalla?
Kun vielä syvennetään ajattelua ja yhteyttä tietoisuuden tasolle, niin realisen yhteyden saamiseksi täytyy olla tietoisesti kuin "samasta paikasta",,jos ymmärrät mitä tarkoitan?
Henkiseen yhteyteen materialiset ja maalliset kokemukset( jotka ovat lähes kaikille ihmisille arjessa samankaltaisia) eivät riitä,,tästä todistaa se, että siitä huolimatta että ihmisinä me olemme samankaltaisia ihmismäisine kokemuksinemme, niin harvoin tavoitamme toisten aaltopituuden.
Voi siis olla että "sielullisessa yhteydessä" kuvaan astuu jonkinlainen "asenne" tai "periaate",, miten sen ilmaisisi,,"luonteenpiirre" ,, jonkinlainen 'ei-materialinen yhteinen nimittäjä' tai ja funktio, "tila", joka yhdistää yksinäiset, itsenäiset mutta "sielulliset kumppanukset"?
ps. tosiaan tunnut tutulta vuosien takaisilta ajoilta juuri näiltä palstoilta, kiva juttu :)
Tuli mieleen se eräs testi, missä joukko itseään jeesuksena pitäviä hulluja suljettiin samaan tilaan. Tutkijat odottelivat mielenkiinnolla syntyisikö heidän välilleen konflikteja ja muita mielenkiintoisia vaikutussuhteita. Tuloksena oli kuitenkin rauhallinen rinnakkaiselo.
Henkinen yhteys on tietenkin paljon tärkeämpi kuin pelkkä fyysinen yhteys. Itse en oikein pysty edes erottamaan niitä toisistaan. Jos tunteet ei ole mukana, niin jätän yleensä koko jutun toiseen kertaan. Olen aikamoinen fiilistelijä ja välillä tunteeni ovat menneet aika pahasti överiksikin ja aivoissani on ollut suorastaan infernaalinen tunnemyrsky. Onneksi näin keski-iässä olen saanut sen puolen itsessäni jo jotenkin hallintaani. Mä kyllä luulisin, että voimakkaat tunteet ovat erittäin hyvä väline kehittää itseään henkisesti. Luovuuskin tarvitsee rikkaan ja voimakkaan tunne-elämän.
Itselläni on ollut aika karmaiseviakin kokemuksia. (aika hassu sana, "karma-iseva") Jotain karmallista kuona-ainetta tuntuu riittävän aika runsain mitoin tähän elämääni. Tylsää ei ole kuitenkaan koskaan pahemmin ollut ja ihan hyvin tässä on kuitenkin selvitty vaikka ehkä rankin leima, minkä ihminen voi vaan täällä maan päällä on otsaani lyöty. Ja nyt viime syksynä pitkäaikainen elämänkumppanini vielä petti ja hylkäsi minut pahimmalla mahdollisella tavalla. Se mitä Juudas teki Jeesukselle on pikku juttu sen rinnalla. Pakko kuitenkin selvitä siitäkin haasteesta.
Jep, mun tyylini kirjottaa varmaan erottuu täällä muiden tyyleistä. Välillä tekee vaan mieli kirjotella tänne jotain, jos joku ihminen vain sytyttää sen halun itsessäni. Jotenkin se vaan vähän piristää oloa. Olen vähän sellainen tarinaniskijä muutenkin luonteeltani. Oma elämänikin on aika erikoinen tarina sekin. Ehkä joskus kirjoitankin sen oikein kirjan muotoon. Se on kyllä aika karmeeta ja jopa vähän pelottavaakin. Moni ihminen ei edes halua uskoa, että sellaista pelottavaa on oikeasti olemassa. No, on se välillä ollut ihan kreisiäkin ja todella humoristista. Mun jutuille nauraa välillä jopa itse pirutkin ihan hysteerisesti! =)
Upeaa että tunnut vielä jakselevan,,"vänkis"(? olihan sulla toki muitakin niccejä) hyvissä voimissa ajatella (edelleen) viisaita.
Oletko muutes kuullut muista "vanhoista" jutustelijoista mitään?
Ainahan mä näin ikinuorena ja lapsenmielisenä jaksan ihmetellä tätä maailmanmenoa, vaikka välilä toki se vanha juttu: "ei mitään uutta auringon alla" tuppaa jäämään vähän päälle. Itseä voi onneksi täällä maan päällä kehittää monin eri tavoin ja elämä tuntuu aina yhtä raikkaalta. Onhan tää aika jossa elämme toisaalta hienoa aikaa "olla elossa".
Eipä täällä ole paljon muita "muinaisia" juuri viime vuosina näkynytkään. Koskahan munkin "valtakauteni" täällä oikein olikaan? Oiskos ollut jotain vuosina 2005-2007??? Yleensä en viitsi lukea vanhoja juttujani, mutta joku aika sitten kävi niin, että en heti tunnistanut omaa kirjoitustani omakseni. En jaksa yleensä olla kovinkaan huolellinen kirjoittaessani tänne, vaan annan palaa tajunnanvirtaani.
Vanha pappa tässä vaan kertoilee nuoremmille nuotiolla kaikenlaisia tarinoita. Olen kyllä myös ulkoisestikin ikinuori, se menee suvussanikin. Olemme shamaanien ja noitien sukua suvussamme aivan selvästi.
Viime vuodet on kyllä olleet mulle koko elämäni aikana kaikista haastavimpia, niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Suolenikin lakkasi kokonaan toimimasta ja jouduin huuhtelemalla sitä tyhjentämään yli vuoden ajan. Laihduinkin vielä 26 kiloa. Lääkärit eivät tienneet yhtään mistä siinä oikein oli kyse? Kaikki tutkimukset tehtiin, todettiin paikat täysin toimimattomiksi ja dianoosina oli ärtynyt paksusuoli. Toinen lääkäri painotti myös psykosomaattista puolta. Viime syksynä sitten eräs sukulaiseni, aikamoinen "noitanainen" käski alkaa syömään magnesiumia ja se herättikin paikat jälleen henkiin. No, ei se vieläkään ole ihan normaali, mutta ei ole tarvinnut sitä enää ainakaan huuhdella. Olin jo valmis avanteeseen ja mulle meinattiin laittaa sinne suoleen joku hiton uus tahdistinjuttukin. Onneksi kumpaakaan niistä ei koskaan toteutettu. Pirullinen juttu kun mikä. Kaiken kukkuraksi viime syksynä tuli vielä ero pitkäaikaisesta kumppanistanikin. Asunottomana ja jätettynä siinä sitten vielä kaiken suolipelleilynkin lisäksi. Alko olla jo vähän liikaa haastetta jopa meikäläisen makuunkin. Tää juttu on monimutkanen ja aika pitkä, mutta tässä nyt tällänen lyhyt yhteenveto. Onneksi löysin oman vuokrakämpän tämän vuoden alussa ja pääsin jotenkin takaisin normaaliin rytmiin.
Onneksi on sattunu koko joukko aika ihmeellisiäkin asioita. Mullehan niitä on sattunu ennenkin. Kun pyrkii joka tilanteessa aina toimimaan oikein, niin kaikki selvästi järjestyy aina jollain ihmeellisellä tavalla, vaikka sua kuinka pantais täällä matalaksi. Onhan tässä moni asia loksahdellut niin ihmeellisesti paikalleen, että uskoni siihen, että jotain tässä kaikessa on takana, on vahvistunut melkoisesti. Ja mullahan on ollu vahva usko muutenkin jo ihan lapsesta saakka. Ei se ihan semmosta ole kun mitä nää ns. uskikset mainostaa, mutta kyllä vähän sinnepäin.
Välillä tunnen oloni jopa onnelliseksi, vaikka tällainen hylätty sielu olenkin. =) Eikä tää yksinolokaan nyt niin kamalaa ole. Tässä on selvästi mahtava kasvunpaikka ja todellisen mielenrauhan mahdollisuus! =)
Ootellaan vaan jos tänne ilmestyis muitakin vanhoja tuttuja.
Kohtalosi tuntuu hirveältä, muuta niin se vain täällä usein menee että kaikki kulminoituu kuten sinulla.
Tavallaan kuitenkin tuo tapahtui "oikealle miehelle"(jolla on tulkintaa), koska olet vahva herkkydestäsi huolimatta, esimerkillisen peräänantamaton.
Sinussa on muutenkin jotain hyvin ikuista pysyvyyttä positiivisessa mielessä jota olen aina pitänyt tyylissäsi kirjoittaa ja asenteestasi elämään sopivasti esiin tuotuna,,upeena,,kaunista.
Me "vanhat" kirjoittelimme tosiaankin joskus siinä 2005,,siinä main.
Tänään aatokset näihin asioihin ovat hieman hioutuneet ja painottuneet mm. itsellä enemmän tuonne loogiikan puolelle.
Siinä on ollut tietty vaaransa mm. menettää tunne-kosketus sisäiseen "hentouteensa", mutta luotan edelleen siihen että sen minkä kerran on ponnistelemalla oikein tekemisessään tavallaan itselleen valmistanut, ja osan apuina lahjaksi saanut, niin sitä Itseään ei kadota enää, vaikka logiikan kautta missään tässä ei tunnu olevan järkeä tai merkitystä.
Toivon vilpittömästi sinulle sydämestäni asti voimia, rakkautta, kaikkea hyvää myös terveyden osalta, :)
Kiitos vaan kauniista sanoistasi! ;)
Kaikki on vaan otettava vastaan, mitä sieltä tuleekin, niin hyvä kuin pahakin. Olen toki monessa suhteessa siunattukin elämässäni. Omaa suhtautumista asioihin pitää vaan kehittää, en kuitenkaan mitään hälläväliä tyyliä aio alkaa noudattamaan. Pysyn erossa alkoholista ja huumeista, sekä yritän välttää itsetuhoisia ajatuksia.
Tietenkin tuntuu aika inhottavalta, kun on aina ollut kuitenkin "hyvä ihminen" mutta silti, tai ehkä juuri siksi tuntuu kuin koko maailma olisi minua vastaan. Ehkä hyvyys ei olekaan oikein "tästä maailmasta"?
Ehkä tässä pitäisikin alkaa sellaiseksi "pyhäksi mieheksi"? Intiassa se on aika yleistä, tosin se on mielestäni enemmänkin sellaista show-meininkiä, kuin todellista pyhyyttä. Tehdään ihmisten edessä kummia juttuja ja sitten ollaan niin pyhiä että. Kattelin joku aika sitten sellasen ohjelman töllöstä missä näitä heppuja esiteltiin ja olihan se tietenkin ihan kunnioitettavaa, että ihminen seisoo ja nukkuukin aina seisoalteen, mutta en oikein ymmärrä mitä sellaisella on tekemistä minkään pyhyyden kanssa?
Mutta ei sellastakaan roolia oikein jaksais täällä esittää. Parempi olla vaan harmiton hullu, jolle kaikki nauraa. Eikä sekään nyt niin kauheeta ole, jos siihen vaan osaa suhtautua oikein. Ehkä se on jotain sellasta "pyhää hulluutta" mitä ei enää nykyaikana oikein ymmärretä? Ehkä sen sitten tietää paremmin, kun on aika poistua tästä maailmasta. Ehkä sitä sitten vain hymyilee tälle elämälleen ja suuntaa kohti seuraava tai jotain...
Täysin ymmärrettävää on että tuntuu varsin epikseltä kun kohtaa elämässään paljon vaikeuksia ja tietty sekin on vaikea hyväksyä että ymmärretään aito hyväntahtoisuus ja kiltteyskin niin väärin (tai sellaista ei arvosteta) että käy silti ohraisesti.
Harmi.
Sinun kirjoituksistasi huokuu oikeasti hyvyys ja sellainen mukava leppoisuus(ei siis välinpitämättömyys tosiaankaan)ja vaatimattomuus, koska viisaudet on silloin tällöin "kuorrutettu" huumoriin ja nimenomaan korrektisti huumoriin itsensä, ei muiden kautta. :)
Sen neuvon haluan sanoa kaikille, että kaikenlaiset naamiot on syytäkin riisua, koska miksi niitä kokeneena enää edes pitämään jos ei kelpaa itsenään niin parempi olla yksin kuin sellaisesa seurassa joka ei hyväksy sellaisenaan.
Pitää kuitenkin aina suhteuttaa kaikki asiat ja mikäs täällä Suomessa on elellessä vaikka vähän hylkiönä joutuukin kulkemaan. On mullakin oma pieni piirini, jonka parissa harrastelen ja viihdyn oikein mainiosti. Suurin siunaus on tietenkin vielä jo täysi-ikäiset omat lapseni, jotka ovat olleet aivan ihmeellisiä. Koskaan ei ole tarvinnut heille mistään asiasta sanoa oikeastaan yhtään mitään. Vaikka täällä netissä voin antaa sellaisen kuvan itsestäni, että tykkään kirjotella viisaita, niin omille lapsilleni en ole koskaan puhunut mitään sellaista kuin tänne kirjoittelen.
Mä olen pohjimmiltani realisti, mutta en kuitenkaan mikään inhorealisti. Sanon asiat usein aika suoraan ja ihmiset ei vissiin oikein kestä sellaista tyyliä ja jotkut pitää mua kai vähän veemäisenäkin tyyppinä. Tietyssä mielessä olen aika kova, mutta sekin on oikeastaan vaan hyväntahtoista kovuutta. Ihmisiä pitää välillä potkia persiille, koska tämä maailma on kova paikka ja sitä ei kestä jos ollaan turhan helläkätisiä. Karaisua tarvitaan yhä edelleenkin, vaikka ajat on vähän helpommat. Toisaalta tässä ajassamme on myös uudenlaista haastetta, kun ihmiset yritetään pakottaa haluamaan kaikenlaista turhuutta ja ahnehtimaan liikaa kaikkea sellaista, joka ei oikeastaan anna kuitenkaan yhtään mitään.
Ja huumorillakin on iso osa tässä "selviämistaistelussa" Vaikka viime syksy oli ihan hirveetä aikaa elämässäni, niin välillä meinasin välillä ihan pakahtua nauruun. Olen alkanutkin nauramaan ihan uudella tavalla. Sitä on aika vaikea matkia, koska se tulee jotenkin suoraan sydänmestäni.
Eikä tässä maailmassa tartte yksin taaplata edes hylkiönä. Mulla on koko joukko tuttavia ja työkavereita, jotka on vähän samaa kaliiperia kuin mitä itsekin olen. He eivät ole todellakaan mitään yhteiskunnan menestyjiä, mutta he ovat kuitenkin erittäin aitoja ihmisiä. Joskus mua vähän harmittaa kun sisäisesti kaikkein kauneimmat ihmiset ovat ulkoisesti vähän rujoja tai muuten vaan aika mitättömän näköisiä ihmisiä. Siinä se sisäisen kauneuden juju just kai onkin? Ei tässä maailmassa voi kuitenkaan ihan enkelin näköisenä kulkeakaan!
Kun on tuntenut vähän tuskaa ja hylkiönä olemista, niin jotenkin sitä vaan on oppinut nauttimaan niistä elämän pikku iloista. Tuskaa ei pitäskään lääkitä liian herkästi, muuten se menettää sen jalostavan vaikutuksensa.
Tuo on kyllä mukava kuulla, että juttuni huokuvat sitä "hyvää energiaa" Välillä mietin, että ne voivat tuntua muista ihan täysdorkilta. Kaikkiahan ei voi miellyttää ja parempi yhden viisaan ihailu, kuin miljoonan idiootin suosio!
Jep! =)
Aadof Hitlerin sielu syntyy kenties suureksi taidemesenaatiksi. Tekojensa seurauksia hän kuitenkin joutunee jo alkaamaan hyvittämään jo aika alusta.
Mitättömiä faktoja
kenessäkään murjaassa ei ole elämää.Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää. 1.Joh 5:12
Ei vaikuta psykopaattisuus yhtään jolla ei ole poikaa ei elämääkään.
no minulla kolme poikaa. Ja "elämää/metakkaa"riitti silloin kun olivat vielä kotona.
Uskovaiset ovat naurettavia :) Ramirez ja kumppanit murhaavat joitakuita, mutta mitä tekevät hallitukset ja teloittajat jne.? Ei helvetti tämä maailma on hiukka huvittava mesta :D Lasten ja eläinten ja luonnon kärsimykset perseestä, muista viis. Yks sinne, toinen tänne. Ihmiset eivät yleensä kylvä muuta kuin tuhoa, ja uskonnot ne vasta paljosta verenvuodatuksesta vastuussa ovatkin. Esimerkiksi hellarit Afrikassa kiduttavat ja polttavat vääräuskoisia noitalapsia just nyt kiihtyvällä tahdilla aikuisten ohella. Kyllä ihminen on jees. Tai sitten ei ole. Mun puolesta sarjamurhaajia sais löytyä joka kolkalta (kunhan keskittyisivät vain aikuisiin). Et näin :)