Onko ihminen viisas? Kysymys on yksinkertaisuudestaan huolimatta sangen monitahoinen. Ihmisiä on monenlaisia. Joukossa saattaa tietysti olla hyvinkin viisaita ja tiedostavia yksilöitä, mutta voi hyvällä syyllä olettaa, että joukkoon mahtuu ikäviä poikkeuksiakin.
Kuka viisas sallii itsensä ryöstettävän? Kuka sallii laillisen ryöstön? Laillista ryöstämistähän ovat kaikki lailliset päätökset, jotka lisäävät eriarvoisuutta. Ja tällaisia päätöksiähän on tehty maailman sivu. Viimeaikoina tosin tavanomaista ripeämpään tahtiin. Joillekin harvoille yrityksille on tehtailtu joululahjamaisia verohelpotuksia samaan aikaan kun tavallisen väestön verotusta ja maksuja korotetaan. Pankit ovat näköjään täysin laillisesti lopettamassa koron maksun talletuksille ja näin menetellen ne suorastaan ryöstävät kansalaisen säästöt. Saman aikaisesti nämä verohelpotusta saaneet yritykset korottavat tuotteittensa hintoja, jolloin koron maksamattomuus realisoituu ryöstöksi. Puhelinoperaattorit ovat näköjään ryhtyneet vastoin mitään muutostietoa velottamaan jo saldon kysymisestäkin, jne.
Laillinen ryöstö on ollut viime aikoina mahdollista suoranaisella "parkumisella". Tietä on viitoittanut erityisesti työnantajajärjestö EK, joka suurine rahoineen, lobbareineen ja ostettuine virkailijoineen sai junailluksi itselleen ja jäsenistölleen "joululahjan" suuren veronalennuksen muodossa edes yrittämättä luvata vastalahjaksi yhtään mitään. Päinvastoin. Järjestöstä on kuulunut yhä vielä kumeaa karjahtelua, että annettu lahja on riittämätön. Pohjaton ahneus ei siis vielä saanut lahjasta riittävää tyydytystä. Huuto jatkuu.
Ja mitä isot edellä, sitä pienet ja vähälahjaiset perässä, sanoo sananlasku. Eipä ihme, että lahjanruikuttajien määrä kasvaa. Viimeisimpänä suurta lahjaa älysi ryhtyä toivomaan eläkeyhtiöt. Uutisen mukaan tilanne eläkemaailmassa on yhtäkkiä muuttunut sellaiseksi, että eläkkeitä maksetaan ulos enemmän kuin rahaa eläkkeisiin saadaan tilalle. Eli tilanne on sama kuin muussakin yritysmaailmassa: pitäisi saada suuri lahja, jotta firma saataisiin jälleen kannattamaan, tai toimintakykyiseksi. Ikään kuin yritystoiminnan logiikka olisi menestyminen verohelpotuksilla. Onko tällainen toiminta viisasta?
Minne eläkerahat ovat kadonneet? Maksut ovat nousseet tasaisen varmasti ja väestön ikääntymisen vaikutukset on huomioitu elinaikakertoimessa, jota sitäkin tarkennellaan tarpeen mukaan. Onko nyt niin, ettei maailmanlaajuinen pankkikriisi rajoitukaan pankkeihin, vaan myös eläkejärjestelmiin? Ovatko eläkejärjestelmät pelanneet eläkerahat pörssissä? Ovatko eläkeyhtiötkin pa?
Vai onko eläkeongelmista uutisoinnin taustalla porvarillinen pyrkimys kansalaisten pelottelemiseksi suostuvaisemmaksi eläköitymisiän pidentämiselle? Näihin saakkahan kansalaiset ovat pääsääntöisesti vastustaneet eläköitymisiän lailla tapahtuvaa pidentämistä. Syystäkin.
Jos eläköitymisikää saataisiin pakolla nostetuksi, niin sehän kasvattaisi eläkeyhtiöiden varallisuutta ja valtaa ja toisi lisää pelimerkkejä pörssipeleihin. Näin voi olettaa, koska harvemmin näitä eläkepäätöksiäkään kommunistit tekevät, vaan kyllä jokaisen yhteiskunnallisesti merkittävän päätöksen tekee aina joku porvari. Kaikista tasa-arvo ja kiintiölaeista huolimatta. Ties vaikka seuraava näkyvä ministeriloikka suuntautuisi johonkin eläkeyhtiöön. Siitä taas olisi mitä ilmeisimmin seurauksena seuraava suuri vuosisadan remontti. Ja kansalainen ryöstettäisiin taas jälleen kerran, ja perusteellisesti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tosiaankin noinhan asia on.
Valitettavasti nuo "demarikapimme" eivät kanna yhtään huolta tavallisen kansamme tulevaisuudesta, vaan äänestävät ikuisesti itseäänkin vastaan.
Nyt kun meidän kaikki kansanryöstöpuolueemme ovat hallituksessa yht'aika, niin kyllä kansalta jälleen rosvotaan kaikki mitä rosvottavissa on.
Edellisestä demukokkarehallituksen ryöstöstä ei kerinyt yhteiskuntamme toipua, kun nuo samat puolueet pääsivät alkamaan kansanryöstönsä uudestaan.
Mutta että vasemmistoliittolaisetkin edustajat ovat samoilla linjoilla demareiden ja kokoomuksen kanssa, paneekin miettimään, että kansalle ei jää nyt muuta mahdollisuutta, kuin äänestää persuja, ja Keskustaa.
Persuihin tokikaan ei voi täydellisesti luottaa, kun Soini testamenttasi äänensäkin Niinistölle aivan avoimesti.
Ei Kokoomus yksin pystyisi tuollalailla kansaa ja yhteiskuntaamme ryöstämään, ellei demarit ja vasurit seisoisi heidän tukenaan.
Ihmetellä täytyy, miksi noin toimivat, ja pettävät työläisäänestäjiään.
Seppo_Ilmarinen näkyy olevan ns. kansanmies, sanan varsinaisessa merkityksessä.
Hyvä että palstalla on tuollainenkin, joka ymäärtää asioiden todellisen laidan.