Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tykkään nuolla ja imeä naisten varpaita!

Naisten varpaita on ihanaa nuolla ja imeä sekä hieroa:). Tulee todella kiihottunut olotila siitä puuhasta. Odotan innolla kesää ja naisten varpaita korkokengissä sekä sandaaleissa ja muissakin kengissä:).
4132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aamupäivän sessio.

Muijani köytti minut klassiseen asentoon. Kädet ranteista ja kyynärpäistä selän taakse sekä nilkat yhteen kiristäen ne ylös taakse.

Minäkin nautin varpaiden imemisestä sekä siitä, että koko jalkaterä työnnetään suuhuni.
Tällä kertaa muija härnäsi varpaillaan laskematta minua imemään kuin satunnaisesti ja pikaisesti.
Lopuksi hän painoi jalkaterällään pääni sivuttain pitäen varpaansa juuri ja juuri suuni ulottumattomissa paitsi siten, että hetkittäin tavoitin ne.
Saman aikaisesti hän runkkasi köyttämiseni yhteydessä sitomaansa siitintäni nipistellen kiveksiä.
Valmista tuli näinkin.

Aikaisemmin aamulla oli suuseksisessio toisin päin.

Äänestä

vielä ohuet nylonit jalassa. mielellään saa olla hieman hiestä kosteat

Äänestä

Mielellään muhkeat hienhajuiset sukat naisella, oikeen lämpimiksi ja kosteiksi muhineena. Niitä kun pääsee nuuhkimaan niin tuntuu että laukeaa heti nautinnosta.

Äänestä
  • toejam puhuu asiaa, todella kiihottavaa vielä kun tuntee kostean sukan kosketuksen kyrvällä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varpaitten nuolija:) kirjoitti:

Naisten varpaita on ihanaa nuolla ja imeä sekä hieroa:). Tulee todella kiihottunut olotila siitä puuhasta. Odotan innolla kesää ja naisten varpaita korkokengissä sekä sandaaleissa ja muissakin kengissä:).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu