Tavallinen ajokortti olisi jo kuivumassa

Vihreät poliitikot ovat nousseet tavallisten kuolevaisten yläpuolelle.

Viittaan vihreiden ministereihin Ville Niinistöön ja Heidi Hautalaan.

Ympäristöministeri Niinistö on ajanut reipasta ylinopeutta ja kehitysministeri Hautala teettänyt pimeitä töitä. Niinistö myös säilytti ex-vaimonsa autoa talven yli eduskunnan parkkihallissa.

– Tavallisen suomalaisen ajokortti olisi mitä todennäköisimmin jo kuivumassa. Ilmaisesta pysäköintipaikasta Helsingin ydinkeskustassa kaduntallaaja voi vain unelmoida totean Niinistön tapauksesta.

Ministeri Hautalan tilanne on Rantakankaan mielestä myös hyvin erikoinen.

– Pimeitä töitä teettänyt ja niistä kiinni jäänyt rivikansalainen todennäköisesti kävisi jo vakavia keskusteluja viranomaisten kanssa.
Vhreiden ministereiden tapaukset rapauttavat entisestään luottamusta Jyrki Kataisen (kok.) hallitusta kohtaan.

– Sekä Niinistö että Hautala ovat selittäneet kohujaan "tavallisuudella". Niinistö ja Hautala ovat pikemminkin esimerkkejä siitä, miten muita ahkerasti arvostelleet vihreät ovat nostaneet itsensä tavallisten kuolevaisten yläpuolelle.

– Näyttää siltä, että vihreillä on noussut valta päähän – vaikka vallassa pysyminen onkin tarkoittanut puolueen kaikkien periaatteiden myymistä,
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


noussut valta päähä kirjoitti:

Vihreät poliitikot ovat nousseet tavallisten kuolevaisten yläpuolelle.

Viittaan vihreiden ministereihin Ville Niinistöön ja Heidi Hautalaan.

Ympäristöministeri Niinistö on ajanut reipasta ylinopeutta ja kehitysministeri Hautala teettänyt pimeitä töitä. Niinistö myös säilytti ex-vaimonsa autoa talven yli eduskunnan parkkihallissa.

– Tavallisen suomalaisen ajokortti olisi mitä todennäköisimmin jo kuivumassa. Ilmaisesta pysäköintipaikasta Helsingin ydinkeskustassa kaduntallaaja voi vain unelmoida totean Niinistön tapauksesta.

Ministeri Hautalan tilanne on Rantakankaan mielestä myös hyvin erikoinen.

– Pimeitä töitä teettänyt ja niistä kiinni jäänyt rivikansalainen todennäköisesti kävisi jo vakavia keskusteluja viranomaisten kanssa.
Vhreiden ministereiden tapaukset rapauttavat entisestään luottamusta Jyrki Kataisen (kok.) hallitusta kohtaan.

– Sekä Niinistö että Hautala ovat selittäneet kohujaan "tavallisuudella". Niinistö ja Hautala ovat pikemminkin esimerkkejä siitä, miten muita ahkerasti arvostelleet vihreät ovat nostaneet itsensä tavallisten kuolevaisten yläpuolelle.

– Näyttää siltä, että vihreillä on noussut valta päähän – vaikka vallassa pysyminen onkin tarkoittanut puolueen kaikkien periaatteiden myymistä,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu