Tietoa Bostonista

Odotellaan tietoa Bostonista, että kuka lähti tekemään. Jäljet viittaavat Iranin muslimeihin sanottiin uutisissa, mutta katsotaan.
12211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat
  • Taisivatolla näitä USA:n tukemia tsetseeni terroristeja.

    Äänestä

  • Palkkariitako tässä kirjoitti:

    Taisivatolla näitä USA:n tukemia tsetseeni terroristeja.

    Jos samat tšetšeeni-islamistit olisivat surmanneet venäläisiä Venäjällä, amerikkalaiset - ja häpeällistä kyllä myös suomalaiset - olisivat taputtaneet käsiään eivätkä kauhistelleet mitään "islamilaisen terrorismin uhkaa" vaan puhuneet "oikeutetusta vapaustaistelusta". Venäjä on vuosia yrittänyt muistuttaa USA ja Eurooppaa siitä, ettei niiden tule päästää maahan potentiaalisia terroristeja. Kuitenkin länsimaissa on myönnetty turvapaikkoja (!) jopa terroritekoihin syyllistyneille henkilöille. USA:n neokonservatiivit (mm. Venäjää vihaava senaattori ja ex-presidenttiehdokas McCain) ovat puolustaneet kyseistä menettely pohjoiskaukasialaisten terroristien kohdalla kaikkein innokkaimmin.

    Bostonissa USA sai kokea samaa, minkä uhriksi Venäjä on joutunut monta kertaa. Voisi jopa sanoa, että USA sai maistaa omaa lääkettään. Ase kääntyi keksijäänsä vastaan. Onhan CIA ollut tukemassa, jopa kouluttamassa Pohjois-Kaukasian venäläisiä terrorisoivia jihadisteja.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Pakko myöntää, että tuon asennekysymyksen osalta Koroljov on pitkälti oikeassa. Itsekin olin tsetseenien kannattaja Dudajevin aikaan, mutta toki islamistiseksi muututtuaan vastarintaliike on alkanut tuntua vieraammalta.

    Ei voi kuin toivoa, että nyt länsimaat luovuttavat Venäjälle ne terrorismista epäillyt, joita Venäjä on pyytänyt luovutettaviksikin.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Toki Venäjältä voi vaatia vastavuoroisuutta: sen tulisi luovuttaa Britanniaan salamurhasta epäilty yms.

    Äänestä

Onnittelut Bostonin poliisille nopeasta ja teokkaasta terroristien eliminoimisesta.
Suomenkin pitäisi lähettää ylemmät turvallisuudesta vastaavat virkamiehet USA.han ottamaan oppia kuinka luuserit hoidetaan.

Äänestä
  • Kannattaisi Jenkkien jo myöntää että valitsivat huonosti puolensa 2.- Maailmansodassa, sieltä nämä terroriteot juontavat juurensa. Jenkkipoliisien olisi hyvä tulla Suomeen opiskelemaan hallittua voimankäyttöä haavoittuneita rikollisia pidätettäessä. Tai mikäli kyseessä on sotatoimi , Cenevensopimuksia.

    Äänestä

Tsetseenian muslimeita olivat :-/

Äänestä

Värvääkö FBI tshetseenejä venäläisiä lapsia/nuoria ja kouluttaa heistä terroristeja false flag operaatioihinsa?

"we should pay attention to is the mother’s description of FBI mannerisms and conversation with the suspects and the family when they were visiting them for the last three to five years. That fits exactly the recruitment style of the intelligence community. "

http://rt.com/op-edge/boston-suspect-russia-chechnya-154/

Äänestä
  • Ei siihen false flag -operaatioon tarvita kuin aitoja CIA:n rikollisia ja syyllisiksi valittuihin sitten muita. Nimenomaan CIA on se USA:n rikollinen tappokone. Itsekin myöntävät tämän jo Kennedyjen murhien ajalta, uudempia eivät vielä.

    Äänestä

Jaa ne oo muutenki jotai shia....et ku muslimeis oo sumnneih ja sia ja muutenki iranis uskotaa shiauteen....mut vaik ne ois jotai muslimei nii en uskoo niien olevan ''oikeita'' muslimeja....muute tää meijä kouluki ois räjähtäny ku se o täynnä muslimeist

Äänestä
  • Jospa opettelisit kirjoittamaan edes sen peruskoulun äidinkielen seiskan edestä, niin me muutkin saisimme jonkinlaisen mielikuvan siitä, mitä yritätä selittää. Joohan?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

EI islamisteille kirjoitti:

Odotellaan tietoa Bostonista, että kuka lähti tekemään. Jäljet viittaavat Iranin muslimeihin sanottiin uutisissa, mutta katsotaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu