Junamatkat liian kalliita

Työtön

Miten ihmeessä jotkut tällä palstalla jaksavat taivastella sitä, että jollakulla on varaa omaan autoon?

Kun olen työtön, ei mulla ole varaa ajaa junalla. Työkkäri maksaa liikkuvuusavustusta työnhakureissuista 0,13 euroa kilometri. S****na, ei sillä saa junalippua esim. välille Lappeenranta - helsinki. Mutta pienikulutuksisella 90-luvun alun autolla ajelee kyllä, ja jää vähän rahaa ylläpitoonkin!

8

635

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on näkyleivät

      Läksin opiskelemaan puoleksi vuodeksi ja tein laskelmia. Perheeseen kannatti ostaa halpa 80-luvun auto kakkosautoksi ja ajaa 350 kilometrin koulumatka mielummin omalla kadetilla kuin junalla. Mukaan laskettuna kaikki vakuutukset, hankintakulut, autoverot ym.

      Rahaa meni laskelmieni mukaan molemmissa tapauksissa yhtä paljon, mutta omalla autolla liikkuessani saatoin viettää aikaa perheeni parissa noin 12 tuntia enemmän / viikonloppu.

    • sitten

      Junamatkojen hinnat ovat aivan pöyristyttäviä. Lopetin käyttämisen jo 15 vuotta sitten. Omalla autolla pääsee vähintään samaan hintaan mutta ajallisesti mukavammin.

      Ainoa mitä kaipaa on ravintolavaunun palvelut ja nopeasti menneet matkat. Yksineläjälle lienee vielä niukasti kannattavaa mutta kyllä VR:n tulisi katsoa peiliin hinnoittelussaan. Ei ihme jos matkustajat vähenee.

      • Junailija

        Eivät matkustajat vähene junista, ks. oheinen ote VR:n viimeisestä tilinpäätöksestä:

        "Junamatkojen määrä kasvoi vajaat 4 % vuonna 2003. Kaukoliikenteessä kasvua oli yli 2 % ja lähiliikenteessä yli 4 %. Eniten matkustus lisääntyi YTV-alueella, jossa kasvua oli 5,5 %. Kaukojunissa tehtiin 11,9 miljoonaa ja lähijunissa yhteensä 48,0 miljoonaa matkaa."

        Että se siitä.

      • Junamees

        Niin, persaukiset lusikoot ratin ja penkin välissä siellä vuosimallin -85 Sunnyssä. Minä normaalituloisena ihmisenä maksan mielelläni junalipun hinnan, koska kyseinen matkustusmuoto on huomattavasti paljon miellyttävämpi, varsinkin lapsiperheelle.

      • Paavo
        Junamees kirjoitti:

        Junalla matkustaminen lapsiperheen kanssa se vasta hermoja raastaa ja kukkaroa. Ensin kotoa asemalle kaikkien pakaasien kanssa sitten junaa, junasta ja kohde paikkakunnalla asemalta perille, HUHUH Ei ihme jos kädet venyy!!!Niin ja VR:n hinnalla (5 henkinen perhe) yhden junamatkan kustannuksella ostettiin pojalle auto, jolla koko perhe pääsee tavaroineen suoraan kotoa perille asti, jee!

      • Junamees
        Paavo kirjoitti:

        Köyhät rattiin. Teidän viisihenkisen perheen junamatkan aiheuttamilla kustannuksilla saa juuri sen vm. -85 Sunnyn.
        Kai siellä Datsunin takapenkillä on pirteämpiä ja parempituulisia lapsia sitten kuin leikkivaunussa liikkumaan ja kisailemaan päässeet tenavat ovat.

        on! Mut se on kyl Toyota.

      • Perheenäiti
        Junamees kirjoitti:

        Köyhät rattiin. Teidän viisihenkisen perheen junamatkan aiheuttamilla kustannuksilla saa juuri sen vm. -85 Sunnyn.
        Kai siellä Datsunin takapenkillä on pirteämpiä ja parempituulisia lapsia sitten kuin leikkivaunussa liikkumaan ja kisailemaan päässeet tenavat ovat.

        Meillä kuljetaan Helsingistä mummolassa Turussa, kolme lasta ja minä. Kuljemme tuliterällä autolla, ja se tulee halvemmaksi kuin junalla liikkuminen. Miten ihmeessä? Aivan oikein. Uuden hienon auton vuokraaminen viikonlopuksi tulee bensoineenkin paljon halvemmaksi kuin perheen ajeluttaminen junalla. Ja pääsemme ovelta ovelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe