YLEnanti, sivistystä kansalle..

re-pete

http://ww2.yle.fi/pls/show/page?id=256091
------------------------------
Israel soveltamaan Geneven sopimusta?
24.08.2004, klo 21.21
Israelin oikeuskansleri Menachem Mazuz on nimettömien poliittisten lähteiden mukaan neuvonut hallitusta harkitsemaan palestiinalaisiin Geneven sopimusta.

Taustalla on pelko siitä, että Länsirannan kiistelty turva-aita johtaa kansainvälisiin pakotteisiin. Haagin kansainvälinen tuomioistuin pitää aitaa laittomana, Israel sanoo sen toimivan terrorismin torjujana.
Israel on tulkinnut sopimusta niin, ettei se koske vuonna 1967 miehitettyjä Länsirantaa ja Gazaa, koska niiden kuulumista Jordaniaan ja Ja Egyptiin ei ollut kansainvälisesti tunnustettu.

Nyt esiin noussut kohta koskee vuonna 1949 tehtyä neljättä Geneven sopimusta, joka muun muassa kieltää miehitettyjen alueiden asukkaiden alistamisen. Miehitetyillä alueilla asuu noin 3,6 miljoonaa palestiinalaista.

YK-lähettiläs: Israelissa apartheid-hallinto

Palestiinalaisalueiden ihmisoikeustilannetta tarkkaileva YK:n erityislähettiläs John Dugard syyttää tuoreessa raportissaan Israelia apartheid-hallinnosta. Eteläafrikkalaisen Dugardin mukaan tilanne on paikoin pahempi kuin hänen kotimaassaan aikanaan, kirjoittaa Haaretz-lehti.

Dugard viittaa muun muassa siirtokuntien alueella oleviin teihin, joita palestiinalaiset eivät saa käyttää.

Lisäksi Dugard kritisoi selonteossaan voimakkaasti Israelin päätöstä olla tottelematta Haagin kansainvälisen tuomioistuimen päätöstä, jonka mukaan kiistelty turva-aita tulisi purkaa.

Raportti on jaettu YK:n yleiskokoukseen osallistuvien maiden edustajille. Syyskuisessa yleiskokouksessa on määrä keskustella turva-aidasta tarkemmin.

Haaretz, STT, YLE24
------------------------------

Paha, paha.. aijai..
Kylläpäs pahasti yle johtaa kansaa taaskin harhaan asian suhteen...

YLE antaa ymmärtää että Israel ei olisi aiemmin noudattanut geneven sopimusta toiminnassaan palestiinalaisalueilla. Kyse ei kuitenkaan ole siitä että Israel ei olisi noudattanut sitä vaan siitä että yksinkertaisesti kirjanoppineet ovat pysyneet faktoissa eikä aluetta ole voitu määritellä miehitetyksi alueeksi.

Kuvaavaa on myös tuo toinen uutispätkä samassa artikkelissa.

Uutinen ottaa esille kaksi seikkaa, juutalaisille tarkoitetut turvalliset tiet länsirannalla ja gazassa sekä turva-aidan.

Molemmat ovat seikkoja jotka etelä-afrikasta kotoisin oleva lähettiläs ei näytä ymmärtävän. Toki varmasti Etelä-Afrikassakin sitten mahd. väkivaltaisia vastaan valkoisten talojen ympärille pystytetyt aidat ja turvatut kulkureitit turvallisuus-syiden takia olisivat olleet mustille apartheidin symbooli. Ironiaa olisi tietenkin ollut että se vanki olisi ollut valkoinen jonka jokapäiväistä elämää mustat yrittää tuhota ja ajaa hänet pois.

Apartheid leikki on alkanut. Toisin kuin eteläafrikassa, tällä kertaa sorretut raukat joutuivat turvautumaan väkivaltaan ennenkuin saivat itsensä sorretuksi.

Tuollaisen sorretun ehdoilla on vaikea elää. Kiihko muslimien irvokkuus Israelissa...

Tataisi olla kaikista parasta jos leikille pistettäisiin loppu vaikkapa jyräämällä palestiinalaiset radikaali ideologit pois alueelta ja saastuttamasta rauhaa rakastavan maailman mieltä.

1

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kurmoottaja

      Parasta olisi jos kaikille Israelissa asuville, jotka ovat valmiita aloittamaan rauhan heti välittömästi ja ilman ehtoja, annettaisiin 24 tuntia aikaa poistua maasta, jonka jälkeen koko paikka kaasutettaisiin niin että kaikki juutalaiset, palestiinalaiset, turistit ja torakat kuolisivat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe