Korkea öljyn hinta jenkkien vika!

Hitman

Korkea öljyn hinta on USA:n agressiivisen imperialistisen ulkopolitiikan vika. Sen dominoima Irakin vastainen taloussaarto kurjisti maan talouden ja esti sitä tuottamasta öljyä tarpeeksi sekä uudistamasta tuotantokoneistoa.

Valloitussodalla USA pyrki ratkaisemaan öljyntuotannon ongelmat, mutta kävikin päinvastoin. Irakin kansa ei ottanut valloittajaa avosylin vastaan ja nyt kärsimme kaikki järjettömästä öljyn hinnasta, kaikki USA:n syytä.

Jos persianlahden sodan jälkeen olisi ruvettu rakentavaan yhteistyöhän Saddamin hallinnon kanssa, olisi Irakin öljyntuotanto saatu käyntiin toden teolla ja öljyn hinta olisi vain puolet nykyisestä. Tai yksi vaihtoehto olisi jopa voinut olla antaa Saddamin pitää Kuwait, joka tosiasiassa on osa Irakia, keinotekoisesti erotettu maakunta. Tuskinpa Suomikaan antaisi jonkun maakunnan itsenäistyä noin vain.

Saddam oli kykenevä pitämään kansan kurissa ja rauhan maassa, eikä myöskään sabotaaseja esiintynyt kuten nyt, mikä on selvä osoitus siitä, että Saddamia arvostettiin kuitenkin laajasti. Iranin sodan vuoksi oli turha pelotella sillä, että Saddam olisi ollut Kuwaitin jälkeen uhka maailman rauhalle tai naapurivaltioille. Iranin sota oli lähinnä USA:n juoni sen houkuteltua ja painostettua Saddam ryhtymään sotaan, koska USA halusi sekaantua Iranin politiikkaan Khomeinin noustua maassa valtaan. Iranin sodasta voidaan perustellusti syyttää enemmän USA:aa kuin Saddamin Irakia.

Joka tapuksessa maailman talous kärsii nyt kaikkein eniten mätäpaiseesta nimeltä USA. Parasta olisi, jos maa vetäytyisi sotilaallisesti ja poliittisesti omalle mantereelleen, jossa sitä ei silloin kukaan eikä mikään uhkaisi, sen tyytyessä tasa-arvoiseen kaupankäyntiin muun maailman kanssa ilman painostusta.

7

450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lisää

      USA:n massiivinen painostus Kiinan ja muidenkin kehitysmaiden saamiseksi kulutusyhteiskunniksi.
      Öljyntuotantokapasiteetti on jo nyt täynnä ,koska Kiina ja Intia kuluttavat yhä enemmän öljyä. Siksi öljyn hinta vain nousee!

      eli ennustettu öljyntuotannon katto on nyt sitten saavutettu, tämän jälkeen öljyntuotanto alkaa hiljalleen laskea, ja hinnat alkavat nousta rajusti.
      tästä aiheestahan oli aihe ylioppilakirjoituksissa muutama vuosi sitten.

    • ...

      ...hallaa aamulla. Per...en jenkit! He kun ovat syyllisiä tähänkin!

      "Jos persianlahden sodan jälkeen olisi ruvettu rakentavaan yhteistyöhän Saddamin hallinnon kanssa, olisi Irakin öljyntuotanto saatu käyntiin toden teolla" Jep Saddam oli sentään kunnon mies :-D Nyt amerikkalaiset ampuvat syyttömiä irakilaisia ja räjäyttävät öljyputket :-D

      Voi pyhä yksinkertaisuus...

      • Hitman

        " Jep Saddam oli sentään kunnon mies :-D "

        Kyllä levottomuudet Irakissa jenkkien mentyä sinne ovat paljon suuremmat kuin Saddamin aikana. Tämän ovat vahvistaneet niin Punainen risti kuin kansainväliset ihmisoikeusjärestöktin sekä itse irakilaiset, jotka haastatteluissa ovat kertoneet, että maa on paljon turvattomampi nyt kuin Saddamin aikana. On helppo "perustella" asioita, kun vain toteaa Saddamin olleen paha ja hitler.

        " Nyt amerikkalaiset ampuvat syyttömiä irakilaisia ja räjäyttävät öljyputket :-D "

        Amerikkalaiset ovat tappaneet jo yli 10.000 syytöntä siviiliä, pidätetyistä on punaisen ristin arvion mukaan 90% vangittu ilman mitään näyttöä syyllisyydestä summittaisesti, todennäköisesti lähes kaikkia kidutettu, jotta näistä vangituista saataisiin esiin 10%, jotka ovat mukana vastarinnassa MIEHITTÄJÄÄ vastaan eli puolustavat isänmaataan.

        Kymmeniä tuhansia ISÄNMAATAAN MIEHITTÄJÄÄ VASTAAN puolustavia ihmisiä on tapettu. Saddamin aikana ei räjäytetty öljyputkia, koska ne oli oman kansan hallinnassa, nyt niitä räjäytetään, koska ne ovat roiston ja varkaan hallussa.

        Pyhä yksinkertaisuus on kyllä niissä, jotka puolustavat maailmaa rosvoavan roistovaltion puuhia. Ovatko irakilaiset hyökänneet USA:aan, tappaneet tämän kansalaisia ja ryövänneet tämän kansallisvarallisuutta?? Kas kummaa, eivät ole.

      • ...
        Hitman kirjoitti:

        "Kyllä levottomuudet Irakissa jenkkien mentyä sinne ovat paljon suuremmat kuin Saddamin aikana. " Tietysti! Kaikki pelkäsivät Saddamia. Mikäli oli eri mieltä niin joutui vankilaan tai tapettiin...

        Voidaan myös sanoa, että irakilaiset eivät ansaitse demokratia, koska aina he alkaavat tapella vallasta kun kukaan ei valvo heitä!

        "Amerikkalaiset ovat tappaneet jo yli 10.000 syytöntä siviiliä" Näm höpöpuheet toistatte koko ajan! Ei ole yhtään syytöntä siviiliä Irakissa! Itsekin olet sanonut (jopa tässäkin kirjoiteuksessasi!), että kaikki vastustavat USA:ta... Al-Sadrin taistelijat eivät ole syyttömiä siviilejä!

        Nyt olisi tilaisuus pudottaa pommin moskejaan ja niin saataisiin johtohenkilöt pois...

        Parasta olisi nyt, että USA lähtisisi heti maasta. Samalla annetaan aseita jokaiselle irakilaiselle. Suljetaan rajat ja mennään takaisin kun vain yksi irakilainen olisi jäljellä! Eli sisällissodan voittaja olisi yksin jäljellä!

        Ensin eri ryhmät taistelisivat keskenään sitten syntyisi ryhmän sisäinen sota jne jne ja lopulta vain yksi olisi jäljellä :-) Sellaisia he, syyttömät siviilit, ovat....

      • hämmästynyt
        ... kirjoitti:

        Sota ongelmien ratkaisukeinona on lähtökohtaisesti väärä.

        Vai ei Irakissa ole kuollut tuhansia syyttömiä siviilejä? Otetaanpa esim. Falluja, jossa kuoli satoja syyttömiä siviilejä keväällä.

    • oli miten oli

      ...se, että ellei jenkit olisi hyökänneet irakiin, olisi öljyn hinta paljon alhaisempi nyt. Jos vielä Irakin taloussaarto olisi purettu perusteettomana, koska Irak oli lopettanut vaatimusten mukaan joukkotuhoaseohjelmansa, minkä myös tarkastajat (Blix) vahvisti, olisi olot Irakissa nyt vakaat, kansalaisilla hyvä olla, talous kasvaisi ja hyvinvointi lisääntyisi ja öljyn hinta olisi varmaan jossain 25 dollarin paikkeilla.

      Mikäli tästä tulee uusi öljykriisi, voimme syyttää siitä jenkkejä. Jo nytkin paljosta.

    • Hitman-se aito

      Kun arvoisa feikkaajani teit tuon feikin, olin mitä parhaimmissa lomatunnelmissa kaukana kaikista tietokoneista...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe