Unettomana eksyin tälle plstalle lukemaan näitä etsintäkuulutuksia ja niinpä jouduin omien muistojeni valtaan.
Vuodet kuluvat niin nopeasti, mutta tämä tarina sijoittuu aivan 90-luvun alkuun.
Todennäköisempää ehkä voittaa lotossa kuin täältä tavoittaa, mutta kirjoitankin tämän muiston tavallaan pois mielestäni :)
Vuosien mittaan olet aina välillä tullut mieleeni ja sydämeeni jäit silloin, ellet siellä jo ollut...
Olimme ystävättäreni kanssa jo aikuisia naisia, nuoria tästä katsoen. Itselläni oli takana päättynyt parisuhde ja olin juuri muuttanut Tapiolaan stadista.
Vanhalla tuli aina joskus käytyä maailmaa parantamassa niinkuin eräänä iltana kun pöytäämme halusi istua pari nuorta miestä.
Porvoosta olitte kotoisin ja ainakin sinä, ketä ajattelen, olit juuri aloittanut intin.
Olitte hyväkäytöksisiä ja ujojakin ja niitänäitä siinä juteltiin, kunnes lähdimme kaikki tahoillemme.
Olitte siis paljon meitä nuorempia....mutta, mutta, tätä on vaikeaa selittää,kun siihen saavuitte silloin ja katseemme kohtasivat oli kuin olisin tavannut tutun ihmisen...jostain edellisestä elämästä ja tunsin sinuun voimakasta vetoa, jonka laatua on vaikeaa kuvata.
Siitä ei puhuttu, mutta minulle jäi tunne, että kokemus oli molemminpuolinen, ilta oli oudolla tavalla merkityksellinen.
Se talvi oli luminen ja myrskyinen monellakin tapaa....jäit mieleeni elämään ja toivoin, että vielä tapaisimme.
Emme ystävättäreni kanssa käyneet Vanhalla usein, mutta kerran taas sinne päätimme lähteä ja minulla oli outo tunne, että tapaisimme silloin uudelleen.
Niin todella kävi!
Olit intissä, asuit Porvoossa, etkä itse tosiaankaan usein Stadissa saatika Vanhan kuppilassa silloin käynyt.
Kaiken kukkuraksi olitte liikkeellä isäsi autolla ja sinä iltana oli todella karmea keli, lunta tuli taivaan täydeltä.
Muistan aina silmäsi miten ilahduit kun tapasimme uudelleen ja sanoitkin, että tämähän on uskomatonta...upeaa... jotain sellaista.
Ilta kului ja sitten tarjouduit viemään minut autolla siinä kauheassa kelissä kotiin Tapiolaan.
Et ehdottanut mitään, et sisälle tulemista yms. vaan hyvästelit kohteliaasti.
Muistan empimiseni, ajatuksen, että pitäisikö vaihtaa jotain yhteystietoja, mutta emme niin tehneet. Outo haikeus jäi ja tietoisuus, ettemme enää kohtaa.
Se ei kuulunut tähän elämään, vaan ehkä johonkin aiempaan, josta sinut tunnistin.
Edelleenkin ajattelen sinua aina joskus ja toivon, että olet osannut valita oman tiesi elämässä ja luottaa itseesi ja tunteisiisi.
Kaikkea hyvää toivon sinulle edelleen :)
ps. jos tämän lukisit niin varmasti muistaisit...olin pieni ja hoikka, minulla oli pitkät tummat hiukset :)
Vuodet kuluvat niin nopeasti, mutta tämä tarina sijoittuu aivan 90-luvun alkuun.
Todennäköisempää ehkä voittaa lotossa kuin täältä tavoittaa, mutta kirjoitankin tämän muiston tavallaan pois mielestäni :)
Vuosien mittaan olet aina välillä tullut mieleeni ja sydämeeni jäit silloin, ellet siellä jo ollut...
Olimme ystävättäreni kanssa jo aikuisia naisia, nuoria tästä katsoen. Itselläni oli takana päättynyt parisuhde ja olin juuri muuttanut Tapiolaan stadista.
Vanhalla tuli aina joskus käytyä maailmaa parantamassa niinkuin eräänä iltana kun pöytäämme halusi istua pari nuorta miestä.
Porvoosta olitte kotoisin ja ainakin sinä, ketä ajattelen, olit juuri aloittanut intin.
Olitte hyväkäytöksisiä ja ujojakin ja niitänäitä siinä juteltiin, kunnes lähdimme kaikki tahoillemme.
Olitte siis paljon meitä nuorempia....mutta, mutta, tätä on vaikeaa selittää,kun siihen saavuitte silloin ja katseemme kohtasivat oli kuin olisin tavannut tutun ihmisen...jostain edellisestä elämästä ja tunsin sinuun voimakasta vetoa, jonka laatua on vaikeaa kuvata.
Siitä ei puhuttu, mutta minulle jäi tunne, että kokemus oli molemminpuolinen, ilta oli oudolla tavalla merkityksellinen.
Se talvi oli luminen ja myrskyinen monellakin tapaa....jäit mieleeni elämään ja toivoin, että vielä tapaisimme.
Emme ystävättäreni kanssa käyneet Vanhalla usein, mutta kerran taas sinne päätimme lähteä ja minulla oli outo tunne, että tapaisimme silloin uudelleen.
Niin todella kävi!
Olit intissä, asuit Porvoossa, etkä itse tosiaankaan usein Stadissa saatika Vanhan kuppilassa silloin käynyt.
Kaiken kukkuraksi olitte liikkeellä isäsi autolla ja sinä iltana oli todella karmea keli, lunta tuli taivaan täydeltä.
Muistan aina silmäsi miten ilahduit kun tapasimme uudelleen ja sanoitkin, että tämähän on uskomatonta...upeaa... jotain sellaista.
Ilta kului ja sitten tarjouduit viemään minut autolla siinä kauheassa kelissä kotiin Tapiolaan.
Et ehdottanut mitään, et sisälle tulemista yms. vaan hyvästelit kohteliaasti.
Muistan empimiseni, ajatuksen, että pitäisikö vaihtaa jotain yhteystietoja, mutta emme niin tehneet. Outo haikeus jäi ja tietoisuus, ettemme enää kohtaa.
Se ei kuulunut tähän elämään, vaan ehkä johonkin aiempaan, josta sinut tunnistin.
Edelleenkin ajattelen sinua aina joskus ja toivon, että olet osannut valita oman tiesi elämässä ja luottaa itseesi ja tunteisiisi.
Kaikkea hyvää toivon sinulle edelleen :)
ps. jos tämän lukisit niin varmasti muistaisit...olin pieni ja hoikka, minulla oli pitkät tummat hiukset :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
mitä muuta minusta,missä olin intissä?
Sitä en todellakaan muista! Tarina kertoo kyllä oleellisen.
Hei! Oliks se sama pöytä, jossa Aki, Antti, Heme, Jokke, Artsi joskus, ananas, Dosse, Jykä, Marko, Heme, Mika, Mia Pete (ja kaikki "Me Tammelat, The Others" , joista kymmenesosan just ja just muistan...istuttiin.) Luke, Kepu ja Moskova kävivät kalassa ja oisko pöytään saatu tsällä joku "goldfish"..?
Ton on ihan pakko olla Se Sama Ilta.