Ilmiselvästi keskusta on ryhdistäytynyt.

– Se houkuttaa perussuomalaisten riveihin karanneita takaisin.

Keskustan imago on paranemassa ja perussuomalaisia inhotaan yhä eniten. Tämä käy ilmi neljän puolueen omaan käyttöönsä teettämästä puoluetutkimuksesta, jonka tietoja MTV3 julkaisi sunnuntaina.

Nyt 42 prosenttia vastaajista suhtautuu myönteisesti keskustaan. Muutos on huomattava, sillä vielä syyskuussa siihen suhtautui myönteisesti vain 31 prosenttia.

Kakkosena on SDP, 36 prosenttia, ja kolmosena kokoomus, 34 prosenttia. Kokoomus oli kärjessä vielä syksyllä, jolloin siihen suhtautui myönteisesti 40 prosenttia vastanneista. SDP:n lasku on kolme prosenttiyksikköä.

Vihreisiin suhtautuu myönteisesti 32 prosenttia, vasemmistoliittoon 29 prosenttia ja perussuomalaisiin 27 prosenttia suomalaisista.
Perussuomalaiset kakkosesta viimeiseksi

Perussuomalaiset on MTV3:n tietojen mukaan selkeä ykkönen, kun katsotaan vastanneiden inhokkia. Siihen suhtautuu kielteisesti 61 prosenttia tutkimukseen vastanneista. Toiseksi kielteisin on suhtautuminen vasemmistoliittoon ja Vihreisiin, kumpaankin 55 prosenttia. Kokoomuksen luku on 54 ja SDP:n 51 Vähiten kielteisiä arvioita saa keskusta, 44 prosenttia.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä Sipilä, pysy äänessä vaan ja vähän enemmän rytinää peliin:

Äänestä

Keskusta ryhti on sama kuin ennenkin eli erittäin huono. Huonoa ryhtiä ylläpitää Kaikkosen pito puolueessa. Yksityisen sektorin työpaikka olisi heittänyt Kaikkosen ulos heti tuomion saatua, mutta ei Keskusta. Keskusta kunnioittaa rikoksen tehneitä ja antaa heille tukensa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Ecclestone- kirjoitti:

– Se houkuttaa perussuomalaisten riveihin karanneita takaisin.

Keskustan imago on paranemassa ja perussuomalaisia inhotaan yhä eniten. Tämä käy ilmi neljän puolueen omaan käyttöönsä teettämästä puoluetutkimuksesta, jonka tietoja MTV3 julkaisi sunnuntaina.

Nyt 42 prosenttia vastaajista suhtautuu myönteisesti keskustaan. Muutos on huomattava, sillä vielä syyskuussa siihen suhtautui myönteisesti vain 31 prosenttia.

Kakkosena on SDP, 36 prosenttia, ja kolmosena kokoomus, 34 prosenttia. Kokoomus oli kärjessä vielä syksyllä, jolloin siihen suhtautui myönteisesti 40 prosenttia vastanneista. SDP:n lasku on kolme prosenttiyksikköä.

Vihreisiin suhtautuu myönteisesti 32 prosenttia, vasemmistoliittoon 29 prosenttia ja perussuomalaisiin 27 prosenttia suomalaisista.
Perussuomalaiset kakkosesta viimeiseksi

Perussuomalaiset on MTV3:n tietojen mukaan selkeä ykkönen, kun katsotaan vastanneiden inhokkia. Siihen suhtautuu kielteisesti 61 prosenttia tutkimukseen vastanneista. Toiseksi kielteisin on suhtautuminen vasemmistoliittoon ja Vihreisiin, kumpaankin 55 prosenttia. Kokoomuksen luku on 54 ja SDP:n 51 Vähiten kielteisiä arvioita saa keskusta, 44 prosenttia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu